Valma aiheutti huolta ja sitten vähä muutkin

Eilen aamulla näytti siltä, ettei Valmalla paino nouse. Tilasin lääkäriajan ja ajelin puolen päivän aikaan töistä kotiin. Valma oli ihan pirteä, joten en sitten lääkäriin sitä vienyt. Sain kuitenkin neuvoja puhelimitse. Ellu syötti hyvin ja Valmallaki paino hiukkasen nousi. Annoin kuitenki äidinmaidonvastiketta lisäksi. Sain nukkua pitkästä aikaa suht hyvin koko yön, kun enin huoli oli hävinny. Tässä Valma kymmenen aikaan muutaman tissillisen jälkeen. Ei näyttäis olevan huolta hänellä :)


Aamulla punnitsin kaikki ja vain yhdellä, raivoikkaimmin tissejä kolunneella Unelmalla, oli paino noussu. Eipä siinä sitte auttanu muuta ku keittää äidinmaidonvastiketta ja syöttää kaikille lisäruokaa. Näyttää siis siltä, ettei Ellulla maitoa heru oikein hyvin. Kuulin juuri, että se tiineysajan antibiootti voi aiheuttaa sen, ettei maitoa heru. Elluhan syö todella hyvin ja juo vettäkin. Eli nyt pitää sitten jatkaa lisäruokintaa. Aion myös alottaa jauhelihalla ruokinnan ihan lähipäivinä. Ovat kyllä aivan kuin pieniä ihmislapsia: tuttipullosta ruokaa ja hellyyttä sylissä :)

Nyt myös odotellaan kovin, kuka aukaisee silmänsä ensimmäisenä. Nythän on ikää jo 11 vrk, joten lähipäivinä nähdään, minkä värisillä silmillä merlet tätä maailmaa alkavat katselemaan:)

Kommentit