Kasvattajana on aina niin mukavaa
Tuossa joku ilta muistelin mielessäni menneitä kuukausia ja mietiskelin, miten sitä vielä suht koht järjissään on kaiken jälkeen. Tai no, eipä tämä arki vieläkään ihan rauhallista öllöttelyä ole... Ja mistä se nyt kaikki alkoikaan... Joulukuun puolen välin paikkeilla tuli Ada odottelemaan synnytystään. Lauma otti tietenkin Adan vastaan kuin tänne aina kuuluis, mutta Ada itse tuli nokka pystyssä ja leuhkana kuin mikä. Sitä kesti synnytykseen (19.12.20) saakka ja sen jälkeen hiljeni ja rauhoittui hoitamaan pienokaisiaan. Kuusihan näitä palleroita oli ja Ada hoiti hyvin. Kotona oli rauhallista eikäpä minua juuri tarvittu muuhun kuin pari kertaa päivässä vaihtamaan pentusängyn peitteet, pentujen mittaamiseen ja Adan ruoasta huolehtimiseen. Ja tietenkin pentujen ihailemiseen ja lällyttämiseen. Kun pennut olivat paria päivää vaille 3 viikkoa, toin ne olohuoneeseen. Tässä vielä pentuhuoneessa, kun kaikki oli vielä rauhallista. Siitäpä se tämä odotettua pitempi urakka sitten alkoi... Kun pen
