Pennut ovat nyt eläneet 9 vuorokautta ja vaikuttaa välillä, että tietäsivät, minkälaista se koiran elämä on. Nukkuessaan haukkuvat, jalat vispaa kuin juoksisivat ja kuononpääki liikkuu välillä kuin haistelisivat. Näin päältä katsoen ei oikein voi ymmärtää, miten ne nuo kaikki jo osaavat kun silmät on kiinni, emän tissi on elämän tärkein asia ja eteenpäinmeno on ryömimistä - ihan siis vain selviämistä. Kovasti ovat kasvaneet ja tuntuu, että tunnin ku on pois ja tulee takasi, kokoa on tullu lisää. Vihtori jo yrittellee neljälle jalalle, mutta eihän se onnistu, kiepsahtellee nurin vähän väliä. Enemmän siis on tullu vauhtia pentulaatikkoonki. (Nojaa, voikohan sitä vielä vauhdiksi sanoa :))
Kakkasouvi meillä on ollu meneillään nyt toista päivää. Pennuilla on mahat sekasi ja Ellun ruoka on vaihettu. Kovinki on herkulliset tuoksut pentukammarisa, joka nyt sattuu olemaan myös mun makkuuhuone :( Aamulla mietin, heräsinkö ollenkaan oikiaan paikkaan, sen verran se haju nennään sattu. Nyt on jo pikkasen kuitenkin vähenemään päin sekä määrät että hajut. Valma vissiin on tursottanu eniten, kun eilisen mittauksen mukaan oli paino pudonnu. Aamulla oli taas noussu ihan kivasti. Pennut ovat siis painoiltaan pienimmästä Selman 376 grammasta suurimpaan Vihtorin 456 grammaan. Ihan mukavasti siis maitoa ovat juoneet.
 |
| Onneksi meillä on kakan siivooja omasta takaa ;) |
 |
| Vihtori ja Unelma <3 |
 |
| Samanen pari toiselta suunnalta ja järjestys Unelma ja Vihtori :) |
 |
| Merlet <3 |
 |
| Valma halus ehottomasti tähän väliin, vas. Vihtori, oik. Nestori. |
 |
| Pötkylät <3 |
 |
| Vihtori <3 |
 |
| Unelma <3 |
 |
| Nestori nukkuu <3 |
 |
| Kasa pötkylöitä :) |
Ja vielä fiilistelyä lauantain erkkareista. Minä kun en tärinältäni ja itkultani enää pystyny kuvaamaan, piti luottaa siihen, että joku tästä tilanteesta kuvia ottaa. Ja ottihan onneksi. Kuva on Elise Eskelisen ottama.
VSP-Justiina (Violetdream Celica), tuomari Ian Isdale UK, ROP-Remu (Onnenpisaran Voittamaton Riemu) sekä tietenki onnelliset omistajansa Miia Väänänen ja Päivi Lilleberg:
Kommentit