Luna herätti "painajaisesta" ja Ellu-kuulumisia
Huoh ja huh! Näin on alotettava, ku vieläki ihan huokasuttaa.
Yöllä puoli kolmen aikaan Luna herätti mut, kun halus pihalle. Samalla heräsin ihan kauhian vilkkaaseen uneen. Ellu oli synnyttäny 8 soopelipoikaa, jotka heti syntymänsä jälkeen juoksentelivat pitkin poikin ja olivat semmosia emänsä kokosia, mutta pentuturkillisia ja ihan hölömöjä. Uni alko siitä (tai mitä vielä siitä muistan), että synnytys oli meneillään ja Ellu putkautteli pentuja kuin Pirkka-palloja. Jotenki ne hävisivät kuitenki sitä mukaa, kun maailmaan tulivat. Jossain vaiheessa näitä kauniin tummanruskeita kiiltäväturkkisia pentuja oli sitten ihan kaikkialla; sängyn alla, sängyssä, pöytien alla, lattioilla juoksemassa jne. Yritin niitä laskea, mutta liikkuivat sen verran lujaa, etten päässy laskuissani koskaan kuutta kauemmas. Synnytyksessä avustanut kätilö sanoi, että niitä on kahdeksan, jota sitten siunailin aivan mahottomasti. Mun mielestä niitä ois saanu olla vaan kuusi. No, siinä sitte yhtä tämän kätilön katteltiin ja tarkisteltiin palleja. Pallien paikalla oli vetoketju, mutta ei uskallettu aukasta. Hoksattiin, että tällä oli häntämutka. Sitä pidettiin sitte aivan kauhiana, paljo kauhiampana kuin sitä, että on vetoketju pallien paikalla :) Yhtäkkiä hoksasin, että trikkejäki oli syntyny, mutten saanu taaskaan laskettua, montako niitä oli. Ja sitte vielä tuli ajatus, että miten se Ellu ja Lore on saanu aikaan soopeleita, ku ooteltiin ihan vaan trikkejä ja bluemerlejä. Siinä sitte vaan ajattelin, että ei kai siinä mittään kummallista oo. Sitten tuli myös aikamoinen pettymys, kun hoksasin, ettei yhtään narttua tullu. Mitä ihmeessä minä kahdeksalla uroksella teen!! :)
Luna herätti mut sitte siinä vaiheesa, ku yks mun tuttu oli menossa portaita alaspäin (jossain, en tiiä missä) ja varottelin häntä, ettei päästäs mukanaan yrittävää pentua portaisiin, kun on just syntyny. Ja siinä samalla tuli mieleen, etten ollu ehtiny ottaa ollenkaan pennuista kuvaa just syntyneenä. (Nyt en yhtään ihmettele, etten ehtiny, ku nehän lähti heti juokseen pitkin lattioita :)) Olin siitä herätyksestä jopa ilonen, sen verran vauhtia ja vaarallisia tilanteita unessa oli!
Laittasin mielelläni tähän kuvan noista pennuista, kun olivat niin ihananvärisiä, mutta en oikein tiiä, miten unesta kuvia otetaan. Jää siis teijän mielikuviteksenne varaan ne kuvitella :) Jos joku on unientulkitsija, vois kertoilla, mitähän tämä kaikki oikein tarkottaa :)
Ja Ellu-kuulumisia: Ellun massu on kasvanu!!! Ellu myös syö suht hyvin, mutta vielä ois parantamisen varaa. Pentuja siis tulossa, jippiii!! Toivottavasti ei tosiaankaan ihan kaheksaa eikä varsinkaan vain soopeliuroksia :) :)
Kommentit