3. joulukuuta 2016

Violetdream-tarina, luukku 3

Kolmas päivä joulukuuta ja jouluun enää 21 päivää!!

Ja niin me sitten Lunan kanssa jatkettiin elämää. Asuimme rivitaloasunnossa kolmessa kerroksessa, jossa  portaita riitti. Niistä Luna löysi ihanan nukkumapaikan. Portailta  näki koko keskikerroksen, jossa yleensä kaikki oleskeli, eikä tarvinnut itseään vaivata paikan vaihtamisella. Rauhallinen tyttö se oli jo pienestä pitäen eikä ikinä tehnyt mitään pahaa.

Onko Luna todella ollu joskus noin pieni!
Se oli jossain vaiheessa alkusyksyä 2009, kun minulla alkoi tehdä mieli toista shelttiä. Selitin asian itselleni, että Luna tarvitsee kaverin, mutta taisi oikeasti olla asianlaita niin, että minä halusin toisen sheltin. Lähetin sähköpostia Susadanin kenneliin, koska tiesin, että sinne oli tulossa pentuja. En enää muista, oliko värillä väliä, mutta olin aivan ikionnellinen, kun sitten lopulta hain Ainin luota pienen trikkitytön. Sen muistan, että Luna kulki pennun perässä pitkin lattioita pennun pyllyä haistellen ja ihmetteli kovasti, mikä se oikein on. Lopulta kuitenkin asettui nukkumaan ja pentu Lunan lähelle.

Kun Luna sai latinalaisen nimen, etsin kovasti latinan sanakirjastani tytölle nimeä. Ja sieltähän se tuli: Alma! Alma suomennetaan sanalla lempeä ja se tuntui sopivan hänelle erittäinkin hyvin. 

Iiik <3
On Alma vaan niiiin ihana!
Alma oli, ja on edelleen, todella nopeaoppinen. Sisäsiisti se oli jo n. 4,5 kk:n ikäisenä. Lunan perässä se oppi vaikka ja mitä, mutta mikä parasta, ei haukkumaan. Tänne-käsky meni heti perille. "Oottaa" ei tarvinnut edes opettaa, kun se katsoi Lunasta mallia. Makuulle meno onnistui muutaman opetuskerran jälkeen. Aivan uskomaton pentu se oli. Ja niiiiiiin avoin ja sosiaalinen! Lenkillä oli vaikeuksia saada se oppimaan, ettei jokaista vastaantulevaa käydä jututtamassa häntä heiluen ja päälle hyppien. Oli tietenkin juttuja, joita sitten harjoteltiin enemmänkin: mm. autojen perään lähteminen. Saalisviettinen tuo neiti on. Nykyäänkin häviää metsälenkillä yhtäkkiä esim. jäniksen perään, mutta hoksaa jossain vaiheessa, ettei se sitä kiinni saa ja palaa iloisena takaisin.

Luna ja Alma jouluna 2009 <3
Alman kanssa käytiin pentukurssi ja  jatkettiin agilitykurssilla valmennusryhmiin saakka. Alma oli aivan erityyppinen agilityssa kuin Luna. Sen suunta oli koko ajan eteenpäin, haki esteitä ja vauhti oli aivan mahdoton. Agilitykurssit näillä tytöillä oli peräkkäisinä päivinä. Olin ihan sekaisin kummankin treeneissä, kun ne olivat niiiin erilaisia menijöitä. Kisoissa kävin myös Alman kanssa, mutta eihän siitäkään sitä nollarataa koskaan saatu. Aivan liian nopea koira tämmöiselle keski-ikäiselle ja kömpelölle naikkoselle :) Toisaalta olisin halunnut Alman kanssa jatkaa harjoittelua, mutta elämä asuinpaikan muutoksen vuoksi alkoi olemaan sen verran kiireistä, etten vaan enää jaksanut ottaa enempää iltoihin mukaan. 

"Ai, näin siis nukutaan portailla..."
Alma 5 kk. Harjoitellaan näyttelyseisomista ja hyvinhän se menee.
Alma on kyllä Persoona, isolla P:llä. Se on avoin, sosiaalinen, järkevä, oma ittensä, oman tiensä kulkija, teräväpäinen, tervepäinen, rauhallinen ja meidän muille koirille pomo. Luonteensa on aivan uskomattoman ihana. Kun meille tulee muita koiria kylään, Alma haistelee tulijan ja hyväksyy sen. Jos tulija ei ymmärrä, miten meillä ollaan, Alma laittaa sen ruotuun. Ihmiset se ottaa ilolla vastaan, mutta ei aina välitä heistä sen enempää. Alma on puhetta vailla: se saattaa tulla sohvalle istumaan viereeni ja vain tuijottaa minua vaikka ja kuinka kauan. Vaikka olen eläinkommunikoija en ikinä ole päässyt selville, mitä se haluaa minulle kertoa.  Asiaa sillä kuitenkin tuntuu päässään olevan. Se on mukanani tekemisissäni koko ajan. Kun istahdan keittiöpöydän ääreen, Alma on varmasti joko minua vastapäätä tuolilla tai selkäni takana tuolillani. Tästä voisi kuvitella, että se haluaa nähdä, mitä minä teen, mutta ei se minusta välitä. Se vaan haluaa tietää, mitä syön ja jääkö sille mitään. Sisällä se kuulee heti, jos naapuri läväyttää autonsa oven kiinni, ja huomauttaa siitä heti. Se saattaa istua sohvalla korvat höröllään pitkiä aikoja, mutta ei sano  mitään. Almasta huomaa heti, jos sitä ottaa joku asia päähän. Varsinkin, kun meillä on hoitolaisia, se saattaa katsoa vinosti jotakuta, josta se ajattelee ihan varmana, että "mee kuule kottiin siitä, ei mua vois tuommonen enempää kiinnostaa". Alman ilme on toisaalta todella salaperäinen, toisaalta todella helposti luettava. Tämä neiti on myös todella kätevä. Se avaa portit ja ovet. Se myös varastaa ruokaa pöydältä, jos ei hoksata laittaa tuoleja pöydän alle. Kerran se ehti syödä puolikkaan suklaakakun, pari keksiä ja pullan sillä aikaa, kun käytiin vieraitten kanssa ulkona. Varovainen sen kanssa siis joutuu olemaan :)

Käytin Alman  luonnetestissä 2015 ja olin niiin ylpeä sen saavutuksesta: 155 pistettä. Tiesin kyllä sinne mennessäni, että minulla on aivan ihanan luonteinen ja teräväpäinen koira, mutta kyllä se tuntui hyvälle, kun luonnetestaaja sitä vielä kehui. 


Alma on luuhamstraaja. Se odottelee, että joku päästää hampaistaan oman
luunsa, varastaa sen ja makaa sitten keräämiensä luitten kanssa paikallaan.
Toiset eivät uskalla liikkuakaan paikoiltaan peläten Alman ärhentelevää
päälle hyökkäystä sen puolustaessaan luitaan.
Alman kanssa eräänä sunnuntaiaamuna istuimme
pöydän ääressä ja juttelimme maailman poliittisesta tilanteesta.
"En muuten syöny sitä Pantteri-karkkia. En varmasti syöny!"
Alman lempinukkumapaikka on sohva käsinojalla.
Näyttelyissä Alma tykkää olla yli kaiken. Se on turhankin iloinen ja virtaa täynnä, jos sitä ei ota heti näyttelypaikalle tullessa kontaktiin. Pari vuotta sitten Paavolan näyttelyssä laitoin sen kevythäkkiin mennessäni Ellun kanssa kehään. Ykskaks katsoin, kun jonkun trikkisheltti juoksee keskellä kehää ilman omistajaa. Kun huomasin, että tämä koira juoksee suoraan minua kohti, hoksasin vasta, että se on Alma. Häntä heiluen ja iloisena se sitten tuli luokseni - ja joutui takaisin häkkiin todella nopeasti. Limingassa kerran oltiin avoluokan yhteiskehässä, kun se hoksasi kehän vieressä teltassa jotain mielenkiintoista ja häntää heiluttaen lähti sitä katsomaan ja pääsi löysästä hihnasta tietenkin irti. Meinasin jo olla viemättä sen yksilökehään, mutta kehäsihteeri sai puhuttua minut ympäri ja Alma pääsi kehään takaisin.

Limingassa jo suht rauhassa. Kuva Miia Väänänen
Alma on opettanut minulle aivan mahdottoman paljon koirista, elämästä ja varsinkin muistamaan olemaan läsnä tässä elämässä koko ajan. Se on aivan uskomattoman ihana koira! Rakastan sitä sydämeni pohjasta saakka niiiiiin paljon! Ja olen ikuisesti kiitollinen Ainille ja Tiinalle, että Alman minulle luovuttivat! Tästä neidistä on myös jäänyt niin paljon hyvää tulevillekin sukupolville. Niistä lisää myöhemmin.


Ei kommentteja: