10. joulukuuta 2016

Autopennut huollon kautta elämään - luukku 10

Luna synnytys lähestyi ja minulla oli pieni huoli, miten tämä synnytys menee, kun edellisessä sitä polttoheikkoutta jo Lunalla oli. Ihana Aini lupautui tähänkin synnytykseen mukaan, joten tiesin, että olemme hyvissä käsissä Lunan kanssa. Ja kun synnytys käynnistyi, supistuksia tuli aluksi suht hyvin, mutta eivät olleet tarpeeksi voimakkaita saadakseen pennut maailmaan. Reissu eläinlääkärillehän siinä jälleen kerran sitten tuli. Ensimmäinen, merletyttö, syntyi autoon eläinlääärin pihalla. Näytti ensin, ettei se hengitä, mutta kun Aini sitä hieroi, johan siltä ääntäkin tuli. Toinen, trikkipoika, saatiin oksitosiinin, kalkin ja tipan avulla maailmaan. Sitten pitikin jo Luna viedä leikkauspöydälle. Kaksi trikkipoikaa saatiin ulos tosi tiitterinä, kolmas oli heikossa kunnossa, mutta kovasti pyyhkeellä hieromalla Aini sai senkin elämään. Eläinlääkäri oli epäileväinen, josko siitä eläjä tulee, mutta niin vaan tämäkin poika elämään mukaan lähti. Eli lopulta kotiin ajeltiin yhden merletytön ja neljän trikkipojan kanssa. Kotona minulla oli kuitenkin kova huoli sekä Lunasta että pennuista. Osaanko hoitaa niitä kunnolla, paraneeko Luna hyvin, miten saan pennut syömään jne.  Parilla pojalla laski ensimmäisinä päivinä painot, mutta lisäruokaa antamalla nekin alkoivat imemään kunnolla ja painotkin alkoivat nousemaan. Loppujen lopuksi kaikki meni hyvin ja Lunakin pystyi heti imettämään leikkaushaavasta huolimatta.

Siinä he melkein vuorokauden ikäisinä.
Luna saa olla jälleen kerran äiti <3
Siinä he kaikki imemässä <3
Lunaa vaan naurattaa :)
Pennut kasvoivat hyvin ja kehittyivät silmissä. Siinä sitten uskalsin myös asuntoasiaa viedä eteenpäin. Oma asuntoni oli jo laitettu myyntiin, mutta näyttöjä en luvannut vielä pitää. Kun pennut olivat 3-viikkoisia, sovittiin ensimmäinen näyttöpäivä. Samaan aikaan oli Kurjenpolven taloyhtiössä kuusi muuta asuntoa myynnissä, joten en kovin uskonut tarjouksia minun asunnostani tulevan, sen verran huonommassa kunnossa se oli muihin verrattuna. 

Mutta. Minua potkaisi onni: Kaksi sisustussuunnittelijaksi opiskelevaa naista etsivät asuntoa, jonka voisivat sisustaa myyntiä varten ja olivat ottaneet juuri minun välittäjääni yhteyttä! Ja niin vain kävi, että he tulivat sisustamaan asuntoni. Ja tekivät kyllä todella hyvää työtä. Niin hyvää, etten itse enää olisi viihtynyt omassa kotonani ja oli helppo päästää siitä irti :) Asunnosta kun vietiin kaikki ylimääräinen varastoon ja ties minne, en tuntenut sitä enää omakseni. No, pääasia, että katsojat siitä pitäisivät.

Oma suunnittelema keittiö oli ainut, jota jäin kaipaamaan. Senkin uudet
asukit purkivat :(
En vaan tässä siistissä olohuoneessa olisi enää viihtynyt. :)
Ja niitä näyttöjähän sitten oli parhaimmillaan pari kertaa viikossa. Se sitten tarkoitti sitä, että pakkasimme pennut laatikkoon ja Henri ja Vilma vuorotellen niitä takapenkillä yritti pitää paikoillaan, kun minä ajelin pitkin Rajakylää sen puolisen tuntia.  Luna oli ensimmäisillä kerroilla tosi ihmeissään, mitä tapahtuu, mutta kun sai haistella pentuja, rauhoittui pikkuhiljaa. Alma istua törrötti etupenkillä Henrin tai Vilman sylissä, kumpi nyt milloinkin siinä istui. Impi olli takapenkillä. Takapenkkiläisellä oli kova homma saada laatikosta pursuavia pentuja rauhottumaan. Muistaakseni se oli Justiina, joka sieltä aina pois yritti. Nämä pennut saivat kyllä autokyytiä ihan viimmesen päälle ja kennelnimetkin piti valita sopimaan noille autoileville tytölle ja pojille.

Ja näytöt tekivät tehtävänsä ja minun asuntoni meni kaupaksi ensimmäisenä niistä kaikista kuudesta! Olihan siinä "yläkerran väki" mukana, että asiat loksahtelivat paikoilleen. Muuttokin tuli sitte ihan ykskaks eteen, parisen viikkoa aikaisemmin kuin oli tarkoitus. Eipä siinä auttanut sitten muu kuin hirveällä vauhdilla laittaa tavarat laatikoihin, pusseihin ja kasseihin ja muuttaa Käpylänperälle. Pennut ja isot neitit tuotiin sitten sinne viimeisinä. Pennut eivät tietenkään olleet moksiskaan, mutta isot neidit pari päivää olivat sen näköisiä kuin olisivat vain kylässä. Jos vähänkin ulko-ovea kohti kävelin, kaikki juoksivat sinne odottelemaan. Muuten kyllä vaan makoilivat ja oleilivat, joten jollain tavalla kyllä kodiksi talon tunnistivat.

Yhteiskuvan otto oli hauskaa. Nämä viisi nojailivat toisiinsa, välillä
joku nojasi eteenpäin, joku taaksepäin. Pystyssä pysyivät toisten tuella.
Pennut n. 6 viikkoa.
Kaikki siis lähtivät omiin koteihinsa. Justiina (Violetdream Celica) meni Ouluun Miian ja Mikon luo asumaan. Retu (V.  Chevrolet) meni Hedemäen perheeseen ja on nyt muuttanut Rovaniemelle. Aihki (V. Corvette) asuu Mervin luona Haukiputaalla ja Caro (V. Cadillac) Sodankylässä Merjan ja Jarmon luona. Carosta voitte lukea lisää 15.12. ilmestyvästä Sheltit-lehdestä, jossa on Merjan kirjoittama juttu Caron harrastuksista. Urpo jäi odottelemaan hetkeksi kotiin, mutta myös löysi ihanan kodin Samin luota Kajaanista.  Tästä pentueesta tulee vielä seuraava luukku, jossa esittelen heidät isoina.

Nämä pennut jäivät Lunan viimeisiksi. En halunnut sitä enää kiusata, kun nuo synnytykset eivät niin helppoja sille olleet. Luna saa nyt hoidella muiden pentuja ja sitä se tekeekin, tiettyyn rajaan saakka.

Luulin, että täältä Käpylänperältä on hyvinkin helppo jatkaa agilitya Alman kanssa, kun Active Dogin treenihalli oli paljon lähempänä. Mutta voi, kuinka väärin ajattelinkaan. Hommaa tuli monenmoista muuta, että se agility jäi melkeinpä kokonaan. Nyt saavat kesäisin harjoitella omalla pihalla, sillä ostin kepit, muutaman esteen ja pussin sitä varten.

Ei kommentteja: