18. heinäkuuta 2015

Linda ja kesä tulivat samana päivänä

Perjantaina meille tuli kesä ja samalla myös ihanainen Linda-neiti kyläilemään viikoksi. Linda on 5-vuotias, rauhallinen ja kaunis jännine silmineen.



Perjantaipäivä Lindalla meni pihaa kiertämällä. Oli ressu vähä ihmeissään, missä on eikä osannut rauhottua oikein mihinkään.  Yö kuitenkin meni ihan rauhallisesti. Lenkillä kulkee vielä hihnassa, kontaktia vasta harjotellaan. Tänään Linda osasi keskittyä muuhunki kuin minun tuijottamiseen, nuuski maita ja sai asiansaki hoijettua. Toista päivää on nyt yhdessä oltu ja oon antanu Lindan tutustua omalla vauhillaan meihin ja meijän kotiin. Nyt jo tulee nappulaa hakemaan, mutta ei vielä jää rapsutuksia vastaanottamaan. Onneksi on hyvä syömään :) Kulkee sisälle ja ulos omaan tahtiinsa, mutta seuraa, mitä me teemme ja seuraa perässä, kun meemme ulos tai tuumme sisään. On hoksannu, että eteisesä on hyvä paikka katella, minne kukakin menee. Pikkuhiljaa siis mennään eteenpäin, luottamusta kasvattaen, ja varmasti löydämme sen yhteisen sävelen.

Perjantaina tämä paikka tuntui turvalliselta.
"Jospa täältä joku tulee mua hakemaan." Lindalla yritti avata porttia,
nuuhki melekeinpä jokaisen aitalaudan väliä ja varmasti olisi
päässy jotenki pois, jos en ois varmistanu kaikkea etukäteen.
Luna on ollu Lindan apuna ja kaverina. Se on menny Lindan tykö rauhottamaan sitä ja käyny hakeen sisältä ulos. Muutki tytöt on jotenki Lindan apuna. Ovat rauhallisia ja kulkevat Lindan lähellä ihan kuin sanomassa, ettei mitään hätää oo.

Luna kävi rauhoittelemassa Lindaa.
Elllu se jaksaa maata auringossa, vaikka luulis kasvavan massunsa
kans mieluummin olevan varjossa.
Alma keksi paremman paikan. Mutta ensin pitää vähä kyttäillä
tielle päin.
Lunaki seisoskelee kaikessa rauhassa.
Linda tutkimusmatkallaan pitkin pihaa.
Ellun massu kasvaa kovalla tohinalla. Nyt menee jo ruokaaki alas. Eilen söi Almanki ruuat, joten vissiin on kalorivajetta toista viikon "dieetin" jälkeen :)

Ja tässä vielä pari kuvaa, ihan vaan sieltä täältä napsittuja :)

Pihan kuumin paikka ja sielähän se Ellu makkaa!
Lunalla korvat pystysä - sen mitä ne pyssyy :)
Lunan kuono :)
Alman kasvot :)
Ai niin. Tänään Ylivieskan näyttelyssä olivat mukana Nemi ja Justiina. Molempien arvostelu oli AVO ERI. Upiaa, onnea Tiina ja Miia! Miian Riia vielä pokkas itelleen JUN ERI JUK1 SA! Miialla oli upia päivä!

Ei kommentteja: