Poikakatras pentulaatikossa
Huh, on tässä ollu 3 viimestä päivää aikamoista härdelliä. Huokasta oon välillä yrittäny, mutta kun rumba senkus vaan jatkuu, ei lepäilyn tuoma palautuminen kauaa kestä. Mutta, tämmöstähän tämä on, shelttilasten hoitaminen.
Sylvin ja Novan ihanat lapsoset maailmaan
Meillä on siis nyt toinenkin pentue, kun Sylvi synnytti 5 potraa poikaa. Sylvin omistaja on Pia Hakasalmi ja liisasin häneltä tätä ihanaa tyttöä. Sylvi tuli pienenä minulle Shadeland-kennelistä sijoitukseen, mutta kun näytti, että hänelle on parempi olla pienemmässä laumassa, meni Ipun (Violetdream Fit For A Queen) kaveriksi asumaan.
Olin keskiviikkoiltana suunnitellut, että alotan torstaiaamun aikasin ja käytän koirat pitkällä aamulenkillä ja käväsen äkkiä saunassa ennen työpäivän alkamista. Pähkäilin vielä nukkumaan mennessä, millasilla kokoonpanoilla sinne meen.
Torstaiaamuna kännykän herättäessä kuuntelin vähän aikaa herätysbiisiä "Morning has broken". (Oon siitä biisistä tykänny koko ikäni, mutta nyt satojen herätysten ja torkkujen jälkeen se ei enää niin ihanalta tunnukaan 😕) Samalla mietiskelin, minkämoisilla porukoilla lenkille lähen. Siinä leppäilesä yhtäkkiä Sylvi hyppäs sänkyyn täristen ja läähättäen. Unohin siinä heti kaikki suunnitelmani, hyppäsin sängystä ylös ja aloin toimimaan. Syöksyin pesemään olohuoneen lattian, päästin aikuiset koirat ulos ja syötin huutavat Adan pennut. Aukasin työkoneen ja kirjauduin sisään. Päästin aikuiset sisään ja ruokin ne. Sylvi ei syönyt, joka olikin selvä merkki synnytyksen lähenemisestä, ja lopulta siirryin Sylvin kanssa pentuhuoneeseen.
Päivä oli yhtä hulaboota. En muistanu saunaa saati suihkua, aamupesutki jäi iteltä tekemättä, samaten aamupalan syönti. Tein töitä pentuhuoneessa ja yritin keskittyä. Sylviä rauhottelin ja rapsuttelin ja samalla tein töitä. Välillä piti käydä katsomassa olohuoneessa huutavia pentuja, käyttää Sylviä tyhjennyksessä, ärähellä isoille koirille, käyttää niitäkin pihalla. Hyppäys huoneesta toiseen ei niin helppoa ollu, kun piti kolmen aidan yli pomppia. Ada oli vielä meillä ja oli todella ärhäkkänä tulossa pentuhuoneeseen koko ajan. Syöminen jäi ja kahvilla mentiin päivää eteenpäin.
Piitu, Sylvin omistaja, tuli puolen päivän aikaan, mutta lähti kotona käymään ulkoiluttamassa Ippua, kun tärinöistä ja läähättelyistä huolimatta näytti, ettei Sylvin synnytys oo alkamassa. Viiden maissa Sylvillä sitte vihdoin ja viimein alkoi supistelut. Hälytin Vilman ja Piitun meille. Ja kuuden maissa alkoikin sitte tapahtumaan ihan kunnolla.
Sylvi makasi rauhassa sängyllä, ponnisteli silloin tällöin. Jännittyneinä odoteltiin ja vihdoin klo 18.45 syntyi trikkipoika (212 g). Seuraavaa odoteltiin jälleen ja ehdittiin syödäkin. Seuraava, ihana merlepoika syntyi 19.59 (303 g). Sitä saatiin sitten ihailla klo 20.37 saakka ennen kuin seuraava, merlepoika (217 g) syntyi. Tämä syntyi täysin velttona, oli henkässy vettä sisäänsä ja haukkoi suun kautta henkeä. Oltiin ihan kauhuissamme, mutta hyvillä neuvoilla (kiitos Maarit!) saimme sen hengittämään kunnolla ja tissillehän sekin meni. Nyt sitten meiltä jo kysyttiin voimia ja kärsivällisyyttä, kun seuraavaa odoteltiin. Alettiin olla jo aika väsyneitä, varsinkin minä, kun koko päivän olin jo jännännyt. Neljäs syntyi sitten 21.55 (253 g) ja merlepoikahan sieltä tuli. Oltiin kaikki ihan onnessamme. Nyt sitten odoteltiin sitä merletyttöä, mutta klo 23.00 syntyikin ihanan musta trikkipoika (213 g). Siinäpä sitte kolmeen pekkaan ihailtiin tuota ihanaa poikakatrasta. Unohin täysin merletytön, kun niin ihania poikia on nyt pentusängyssä!
Sylvin mies on ihana Nova, Jeonan Where Stars Go Blue ja aivan ihananvärisiä shelttejä aikaan saivat! Tässä linkki tähän yhdistelmään:
https://jalostus.kennelliitto.fi/frmSukutaulu.aspx?RekNoE=FI41790/17&ReknoI=FI32908/19
Ihanat trikkipojat! |
Sylvi hoitaa hyvin ja maitobaarissakin on hyvin juotavaa. Kahdessa vuorokaudessa on painot nousseet 30-40 grammaa ja kova piipittäminen sängystä kuuluu. Jopa yön aikana, ja oonkin koko päivän ollu ihan töötiskö, kun noin kahen tunnin välein heränny joko Sylvin tai Adan pentujen ääntelyihin.
Tänään meillä oli Piitun kans myös nimiäiset poikakatraalle. Nämähän on kuin tehty Daltoneiksi, Lucky Luke mukaanlukien. Tässäpä nimet ja kuvat tule myöhemmin 😊
Ensimmäisenä tullut trikkipoika sai nimekseen Jack, Daltoneista keskimmäinen. Jack on Williamin ohella Joen käskyläinen, joten saapa nähä, lunastaako tämä nimensä.
Toisena syntynyt merlepoika on Averell, tuo Daltonien pisin ja ahnein. Sanotaan, että on myös tyhmin, mutta sitä en tästä pojasta usko. Isoin kuitenkin on ja näytti ensimmäisen vuorokauden jälkeen olleen ahninkin.
Seuraavana syntynyt merle, tuo joka saatiin tolokkuihinsa, on sitte itseoikeutetusti Lucky Luke. Se nimi kertoo jo kaiken.
Kolmantena syntynyt merle on nyt William, joka on Jackin kans on peesaaja. On tällä hetkellä toiseksi painavin, joten jotain ahneutta tässäkin on.
Viimeisenä syntynyt mustaakin mustempi trikkipoika on se Daltonien "viisain" Joe. Syy, miksi tämä just tälle annettiin on, että se on niiiiiiiin ihana ja kaunis. Saas nähä tuleeko siitä myös viisain.
Saas nyt sitten nähä, osuuko nimien valinta ollekaan kohilleen, mutta nimet kuitenkin näillä nyt on. Ei tartte puhua merle ykkösestä, trikki kakkosesta 😉
Ihanat 6-viikkoset
Tässä muutama kuva Adan pennuista. Näitten toilauksille saa nauraa päivittäin.
Veikan korvat! |
Kulen nykyään eripari villasukissa, kun aina kun astun pissaan, vaihan märän sukan ja otan seuraavasta parista toisen. Sukkavandaalit ei siitä juuri välitä. |
Nätisti nämä taas omista kupeistaan syövät - not! Ahneimmat Ufi ja Lettu syöksyvät toisten kupeille jo ennen ku ovat omansa tyhjentäneet. |
Säihky ja Ilo |
Veikka tai Aamu ja Ufi |
Alma-mummu ja lapsenlapsensa Veikka. |
17 shelttiä, 68 tassua, 308 kynttä ja korviakin 34!
Meillä on nyt 17 shelttiä talossa 9 poikaa ja 8 tyttöä.
Tuosta määrästä lähtivät sitten ajatukset juoksentelemaan, kun kuvittelin, että kaikki jäis kotiin. Ensinnäki, kuinka kauan menis, kun leikkaisin 308 kynttä. Ehkä päivä riippuen siitä, miten kukanenki sen antaa tehä. Kuinka kauan jaksaisin juoksuttaa koirat 6 erässä aamu- ja iltalenkillä? Missä säilyttäsin ruuan ja ruokakupit, riittäiskö kolme kaappia ja kaks pakastinta? Kuinka kauan menis, kun kaikki pesis ja trimmais ja kestäiskö selkä sen? Kuinka kauan riittäis uroksilla huutoa ja tappelua, kun nartut vuorotellen olisivat tärpeissään? Riittäiskö mulla portit kaikkien erottamiseen ao. ajalla? Mitä sanoisivat naapurit, kun kaikki päästäsin pihalle yhtä aikaa?
Kommentit