Neliviikkoiset jo lattioilla rymyämässä

Melkein kaks viikkoa edellisestä päivityksestä, mutta on ollu pikkasen haepakkaa tämän lauman kans, kun mahaongelmat eivät loppuneetkaan Lunan tautiin. Justus ja Sylvi oksensivat heti seuraavina parina yönä ja kummallaki oli ripulikin. Annoin homeopaattisia nappuloita kummallekin ja lopulta vielä Promaxia ja mahat rauhoittuvat. Ajattelin, että siinäpä se onneksi oli, mutta parin päivän päästä oksensi Justus uudestaan ja Mayallakin oli ripuli ja oksensi. Samat "lääkkeet" annoin ja mahat rauhoittuivat. 

Nyt oltiin siis viime viikon torstaissa ja silloin tulivat Unelma ja Loviisa hoitoon. Lauantaina alkoi pennuilla ripuli. Odottelin maanantaiaamuun, annoin Enteromicro-pastaa ja siirsin ne kokonaan nappuloille. Pari päivän päästä kaikkien mahat oli kunnossa. Koko ripulin ajankin ne olivat pirteitä ja painotkin nousivat ihan normaaliin mahottoman nopiaan malliin. 

Loviisa ja Unelma saivat aikaan aikamoista älämölöä, kumpikin kun ovat meillä ollessaan aikamoisia haukkujia. Loviisa ei kuuntele ollenkaan, kun sitä komentaa olemaan hiljaa, Unelma uskoo kyllä. Sylvi ei tykännyt Loviisasta eikä Loviisa Sylvistä ja pari kertaa ottivat yhteenkin. Mutta hyvin täällä noin ylipäätään meni. 

Otinpa porukasta kuvankin:

Luna, Ellu, Alma, Justus, Maya, Sylvi, Loviisa ja Unelma.

Loviisa on palautumassa synnytyksestä ja pentujen hoidosta. Yleensä aina emä pudottaa kaiken karvansa ja niin on Loviisakin tehnyt:

On se synnytys ja pentujen hoito raskasta koirillekin 😉

Ja tässä Loviisa täydessä turkissaan, jota kyllä riittää!


Pennut jo juoksevat lattioilla

Viime viikolla aukasin portin ja pääsivät pennut tutkimaan, mitä sieltä portin toiselta puolelta löytyy. Alussa oltiin vain sohvapöydän ympärillä, ja yöt ja välillä päivälläkin oltiin kiltisti portin sisällä. Viime maanantaina otin sitten portinkin pois ja jäljelle jäi vain nukkumapaikka portin paikalle. Siellä ei kuitenkaan enää viihdytty, vaan nukkuivat sohvapöydän alla kaikki. 

Vaikia noista mustista on tarkkoja kuvia ottaa. Nytkin meni suurempi määrä roskiin kuin julkaistavaksi. 


Hilla ja Maya leekaa.

Taimi aina nukkuu, kun muut riehuvat ja riehuu, kun muut nukkuvat.

Hilla tomerana. On uteliain ja ensimmäisenä kävi koko kodin läpi.

Unto-poika on reipas ja kova tappelemaan. Ruoka ei taho kiinnostaa, vaan mieluummin
repii toisia takapuolesta niiden syödessä.

Taimi ihan kohta unessa.

Sylvi-äiti nauttii ihan täysillä syöttöhetkistä edelleen.

Hilla

Pihla on todella reipas myös. Kovasti töpöttelee pitkin huoneita. Tykkää myös tappeluista. 

Pihlalla ja Untolla kummallakin menee ihan pian hermot.

Vielä Pihla kestää ihan hetken Unton ärinää.

Tämmönen leikkikehä isommalla ja pienimmillä pennuilla.


Vielä mahtuu Unton pää Mayan suuhun.

Ulkonakin on jo käyty, mutta enhän minä hoksannu kuvia sieltä ottaa. Tässä kuitenkin yksi kuva, jossa Taimilla taas tukka pystyssä 😂

Kuva Juha Pelto-Korpi.
 

Hillalla ja Taimilla on ihan mahoton turkki, pitkää ja tuuheaa. Ja kummallaki on tukka aina pystysä. 

Ja olihan meillä Eskokin perjantaina Mayalla kaverina. Ihan mahotonta menoa oli! Esko tuli torstai-iltana ja siitä se leikkiminen alko. Puoli yhentoista aikaan sain ne nukkumaan ja aamulla kutaleet herätti minut kuudelta, kun alkoivat leikkimään. Sitä leikkiä kesti puoli kymmeneen, eikä hetken taukoa ollu. Ulkona ja sisällä sama rumba vaan jatku. Käytin Mayan rokotuksilla ja sen jälkeen oli suht rauhallista vähän aikaa, kun Maya halus nukkua. Ehtivät kuitenki ittensä väsyksiin leikkiä ennen kuin lähti kotiin. Esko oli kuulemma jatkanu vielä kotona rymyämistä, mutta Maya senkus vaan nukkui.

Kommentit