Voi pieni Amanda

Nytpä on ollut sellainen tilanne pentujen, tai yhden pennun kanssa, ettei näin haastavaa ole aikaisemmin ollut. Amanda, tuo 180 g syntyessään painanut, kerrytti painoaan todella hyvin neljä ensimmäistä vuorokautta. Viidennen päivän aamuna ei paino ollutkaan noussut. Kiireellä kävin  ostamassa Royal Caninin äidinmaidonvastiketta ja Puppyboosteria ja aloitin heti lisäravinteen ja -maidon syöttämisen. Katsoin myös, että Amanda sai aina ensimmäisenä valita Adan tissin, sen parhaimman, ja seurasin koko ajan, että sai myös imettyä kunnolla. Tätä jatkoin kaksi päivää - ei painonnousua, jopa hieman laskua tuli. Amanda oli kuitenkin koko ajan tiitterä ja elämää täynnä oleva, joten en ajatellut, että siinä mitään pahempaa sairautta tai vikaa ole. Perjantaina käytin Amandan kuitenkin lääkärissä, kun en muuta enää keksinyt. Eläinlääkäri totesi, ettei mitään näkyvää vikaa pennussa ole. Ei ollut kuivunut ja muutkin testit näyttivät vain hyvää.


Sydäntä särkevä kuva, mutta hyvin se ell-käynti meni.

Voi, niin pieni Amanda on.

Syynä painonnousuun oli joko se, etten ollut antanut tarpeeksi lisäravintoa tai pentu oli saanut kylmää.  Toiset neljä kuitenkin voivat ihan hyvin ja painot nousevat tasaista tahtia (suurin, Loviisa, muuten painaa jo 520 g!!!), joten kylmyyttä en pitänyt syynä. Olin kaiketi sitten vaan antanut liian vähän maitoa Amandalle. Eläinlääkärireissun jälkeen oli kuitenkin helpottunut olo ja luotan, että kun lyhennän ruokintavälejä ja annan enemmän lisämaitoa, tilanne paranee.

Ja niinhän sitten jatkoin syöttämistä muokatuin ohjein. Ei ole Amanda se helpoin syötettävä. Pyörii kuin väkkärä kädessä, ei rauhoitu kuin hetkiksi kerrallaan. Tutista se ei suostu imemään, vaikka mitä tekee. Olenkin antanut maitoa pikkuruiskulla ja pikkuhiljaa sitä myös mahaan saakka menee. Aika sottaista puuhaa muuten on. Alla pari kuvaa ensimmäisen syötön jäliltä 😏 Maitoa joka paikassa, pentu märkä ja minulla housut ja paita. Kokemuksen kartuttua olemme kuitenkin molemmat kuivempia ja siistimpiäkin syötön jälkeen. Aikamoista on n. kahden tunnin välein Amandaa ruokkia. Aika hurahtaa syötöstä toiseen eikä juuri muuta ehdi tehdäkään. Vaikka istahtaa syötön jälkeen vaikka tv:n ääreen, ajatus on jo seuraavassa pullojen, tuttien ja ruiskujen keittämisessä ja maidon sekoittamisessa ja syöttämisessä. Ja tätä pitää jatkaa, että pennut ovat kolme viikkoa ja voi aloittaa oikean ruoan syöttämisen. Tekemistä siis riittää ja täytyy sanoa, että unet hiukkasen vähissä.


Kuva epätarkka, mutta eiköhän tuosta ne maitotahrat erotu :)

Ja paita...
Niinpä sitten Amandan paino aloitti nousun. Kaksi päivää ja lisägrammoja on tullut jo yli 50. Joka ikisestä grammasta olen ylionnellinen. Painollahan ei vielä juuri pysty kehumaan - tällä hetkellä n. 250.  Mutta näkisittepä vaan, kuinka tiitterä ja mahdottoman vilkas se on! Ei huomaa, että jotain on tapahtunut muutama päivä sitten.


Amanda 7 vrk

Kovasti se imee, kun maitobaariin pääsee.

Amanda pieni

Tästä ehkä näkee, mikä kokoero suurimman ja pienimmän välillä on (oikealta Loviisa 520 g ja Amanda 250 g)!
Amanda kutenkin kasvaa yllättävän hyvin, vaikka painon kanssa ongelmia on ollutkin.

Illallinen

Frans

Joku tyttö 😄

Oikealta Inga, Loviisa, Frans, Hilda ja kerällä Amanda.

Amanda, Hilda ja Frans.

Hilda, luulisin...

Maitobaarissa kaikki

Kommentit