Pennut ovat pari päivää yli viikon. Painot nousevat tasaisesti, pienimmällä, Maijallakin, omaa tahtiaan. Painot huitelevat 350 ja 450 grammoissa. Mauri on ollut tissillä se päällepäsmäri, jota on pitänyt himmailla välillä, että pienemmätkin saavat syötävää. Öisin Mauri ja Mielikki tuppaavat olla aika äänekkäitä. Olenkin joka yö pentujen syntymästä saakka ainakin kerran käynyt siirtämässä vaeltelevan ja muita etsivän Maurin tai Mielikin muitten joukkoon. Tosi katkonaiset yöt on siis takana. Mutta onneksi on saanut nukkua aamulla pitempää sen jälkeen, kun oon käyttänyt ennen sianpieremää porttia louskuttavan Loviisan ulkona ja antanut ruuat koirille. Iltapäivällä vielä tirsat ja hyvin jaksaa.
Mauri tosiaan on ollut todella kova vaeltelemaan koko pikkuriikkisen ikänsä. Se on oikea Jätkä. Martti on kuin tytöt, nukkuu ja on niin kiltti. Mielikillä on välillä ollut myös vaelteluintoa, mutta se on ilmennyt vain öisin. Kauluskarvat on jo niskassa alkaneet kasvaa.
Tässäpä kuvasatoa viimeisiltä kolmelta päivältä jossain järjestyksessä. Kuvat on mun ja Katin ottamia.
Pörri ja Nya kävivät kylässä
Tänään oli sitten kauan odotettu päivä, kun Pörri (Violetdream Oopsie Daisy) Porvoosta ja Nya (Violetdream Off The Hook) tulivat käymään kylässä. Voi hyvänen aika, kuinka hauskaa siskoksilla oli yhdessä. Vetelivät pitkin pihaa niin lujaa, ettei tahtonut silmät ehtiä seurata perässä. Vauhti oli ihan päätä huimaava. Aivan ihania tyttöjä heistä on tullut. Kiitos teille käynnistä Oona, Jarkko ja Nelli-Mari 💖
Kuviahan tietenkin piti ottaa. Tässä sekaisin minun, Oonan ja Nelli-Marin ottamia kuvia. Video on Nelli-Marin, joka ehti seurata kameralla tuota mahotonta menoa. Videolla on se pahin terä juoksusta jäänyt, väsy pikkasen jo painaa.
|
Justus-iskä tyttäriensä Nyan ja Pörrin kans.
|
|
Siskokset Nya ja Pörri
|
|
"Sulla on se tikku. Minäki haluan semmosen", sanoo Nya.
|
|
"Anna se mulle, annnnnnnnnaaaaaa!"
|
|
"Tämmönen se on. Kannattaako tämän perään nyt itkeä!"
|
|
"No, ota toisesta päästä kiinni." Pörri on kilttinä.
|
|
"Tikku on nyt meidän yhteinen."
|
|
"Pörri, älä ota sitä!"
|
|
"Ei voi olla totta! Pörri ällyytti mua!"
|
|
Nya 💕
|
|
Pörri 💕
|
|
Enimmäkseen Siiri seuraili tyttöjen touhua, mutta välillä innostui itsekin mukaan mahottomaan menoon.
|
Kommentit