Kuusikko sängyssä tuhisee

Meille on tulossa mukava joulu, kun pentuhuoneessa tuhisee kuusi pientä sheltinpentua. Ada hoitaa hyvin ja maitobaarin antimet kaikille kelpaa. Luna on taas ihan tohkeissaan, mutta vielä pysyy kohtuuden rajoissa kiinnostuksensa kanssa. Eilen hyppäsi kyllä mua päin ja otti etutassuillaan jalasta kiinni, kun tulin synnytyksen jälkeen pentuhuoneesta pois. Kovasti tutki ja haisteli ja kulki perässä. Pulmu ei ymmärrä tuon taivaallista, mitä on meneillään. Alma, Ellu ja Justus ovat jo vanhoja tekijöitä ja tietävät, mitä nyt n. 8 viikon aikana tapahtuu ja varmaan jo huokaisevat mielessään.

 Ja miten kaikki sitte menikään

Kysehän on siis Adan ja Elmon rakkauslapsosista. Ada on soopeli, joka asuu tyttäreni luona, mutta on minun (Adan sivuilla enemmän) ja Elmo on Dashing´s kennelissä asuva ihana soopelipoika, Dreamhill You Make Me Happy. Lisää Elmosta löytyy Dashing´s kennelin sivuilta: http://dashingsheltit.blogspot.com/p/koiramme.html

Elmo, ihana poika!

Astututukset onnistuivat paremmin kuin hyvin. Pari viikkoa sitte käytin Adan röntgenissä ja kuusi pentua siellä näkyi.

 

Kun massusa oli asukkeja sen verran monta, uumoilin, että synnytyskin saattaa olla aikaisemmin kuin laskettu aika. Ja niinhän siinä sitte kävi. 

Pari päivää ehin mittailla lämpöjä, kun perjantai-iltana käväsivät 37.0:ssa. Lauantaiaamuna jo Ada tärisi ja päivän tyhjenteli itseään. Neljän jälkeen alkoi sitten täristä ihan kunnolla ja alkoi näyttämään muutenki siltä, että synnytys vois olla lähitunteina. Vähä ennen viittä siirryttiin pentuhuoneeseen ja supistukset alkoivatki sitte  melkeinpä heti. Vilman piti tulla avuksi ja sille viestittelin, että kannattais varmaan lähtä tulemaan. Kaupan kautta - suklaata tietenki ostamasa - tuli kiireellä ja kun kuulin auton ajavan pihalle, ensimmäinen pentu jo tupsahti ulos. Varttitunnin supistelun jälkeen tuli ensimmäinen, trikkipoika (230 g) ja Ada alkoi hoitamaan sitä.  Kymmenen minuuttia meni ja tumma soopelityttö (167 g) syntyi. Kahdeksan minuuttia ja ulkona oli toinen soopelityttö (192 g) ja kuusi minuuttia ja seuraava soopelityttö (184 g).

 

Seuraavaa tiesin jo odotellakin pitemmän aikaa ja puolen tunnin päästä tuli viides - soopelityttö, mitenkäs muuten (230 g). Kuudetta odoteltiin kymmenisen minuuttia ja sieltähän  soopelityttö (164 g) jälleen tuli. Ada hoiti koko homman (vrk 61) ihan tuosta vaan eikäpä juuri enempiä ees läähätelly. 

 

Me Vilman kans vaan naureskeltiin, kuinka nopiasti kaikki kävi. Kumpikin saatiin ihan kunnon hiet pintaan jännityksestä, vauhdista ja pentujen hoitamisesta. Ilta maattiin sohvalla väsyneinä, mutta onnellisina. Se päivän kestänyt jännitys oli väsymyksen syy. Juopastiin lasilliset viiniä ja urvahettiin. 

Minä nukuin sohvalla pentuhuoneessa. Tai no, nukuin ja nukuin. En nyt muista hetkeä, etten olis pentusängyn ääniä ollu kuulematta. Muutaman kerran räpsäytin valot päälle ja seurailin tilanteita sängyssä. Kaikki meni kuitenkin ihan hyvin ja kaikki tissillä olivat. 

Kun rauhotuin nukkumaan, tuli aivan uskomaton kiitollisuuden tunne pennuista. Jotenkin se uuden elämän alku aina sykähyttää sydäntä ja nyt sain sen kokea kuusi kertaa. Ada vielä oli niin upea synnyttäjä. On jotenki niin nöyrä ja kiitollinen olo edelleen. Enkelit olivat jälleen kerran pentujen massuelämässä ja uuden elämän alussa mukana. 

Punnitukset ja nimet

Aamulla oli Vilma vielä meillä ja punnitus onnistui suht hyvin. Siis tässä on nyt vaikeutena se, että pitäs opetella, kuka noista soopelipennuista on kukaki. Jos tuntomerkkeinä on kirjattu synnytyksen aikaan "vasemmalla kaulus, siksak" tai "valkonen viiva kasvoissa", on vähä vaikea tietää, mitä nämä nyt oikein ovatkaan. Kolmella on valkoista kasvoissa ja siksak ei kerro mulle mitään, kun ei noissa kauluksisa selvää siksakkia oo. Sain kuitenkin pennut punnittua, kun vertasin aamun painoihin. Nyt yritän opetella kovasti, kuka on kukaki. Ja kun nyt jo ollaan nimetkin keksitty - tonttujen mukaan tietenki - jospa minä ne sitte oppisin tunnistamaan. Nimet on Kondrad, Lettu, Aamu, Säihky, Lumi ja Kaiku. Näistä on vielä Kondrad ainoa, joka osuu hyvinkin kohilleen, pojan nimi kun on. Kaiku-nimestä mietittiin, onko se tytön vai pojan, mutta päätettiin, että on sukupuolineutraali, joten tytölle se nyt tulee 😉 Mutta kuka on kukakin, se katsotaan, kuhan Vilma tulee kertomaan mulle tarkemmin, mitä nuo tuntomerkit oikein tarkottaa. 

Elämää pentusängyn ulkopuolella

Ja onhan meillä tietenki muutaki tapahtunu. 10 kk:n ikäinen Wäinö-poika käy meillä usein äitinsä kans aikaa viettämäsä. Meijän koirat alkaa jo juosta Wäinöä karkuun, kun konttailemalla koirien peräsä kulkee. Wäinön hupia on nykyään nousta sohvaa vasten seisomaan ja kulkea sitä pitkin. Aina kun pääsee jonkun koiran lähelle, tämä hyppää sohvalta pois tai juoksee muuten kauemmas. Wäinöä tämä naurattaa ihan mahottomasti. Luna kuitenki tykkää Wäinön taputteluista, vaikka saattavat vielä olla aika kovakouraisia. 

Luna on alkanu käyttäytyyn oudosti. Sehän on semmonen sheltti, että sille kaikki passaa. Ei hötkyile juuri mistään ja esim. Wäinön "silittelytki" ottaa ihan coolisti ja rauhassa. Nyt se on kuitenki ruvennu hyppiin sohvapöyvälle! Ensimmäisen kerran se hyppäs haisteleen Wäinön kakkavaippaa (ja on muuten kerran ehtiny kakan syödäki!) ja sen jälkeen se on harrastanu sitä enemmänki. Oon ihmetelly, että mikä sen pistää tuon tekemään, kun ei ikinä oo yrittäny ees ruoan peräsä ruokapöytää vasten hypätä. Eikä se siis hyppää Wäinöltä pakoon. 

Eilen Luna vaan yhtäkkiä seiso tässä. Ihmeteltiin kovasti,
miksi niin teki.

Tänään se kutale jo pisti makaamaan pöydälle! Täysin sopimatonta!

No, lopulta saatiin sitte selville, miksi se pöyvälle hyppää. Se odottaa siinä vuoroa päästä sohvalle. Meillähän nuo koirat makoilee pitkin poikin sohvia ja siellä kun vielä ihmisetkin istuvat, saattaa olla, ettei tilaa kaikille oo. Luna on vähä hidas kaiketi paikkaansa varaamaan ja hyppää sitte tuohon pöydälle ja kun joku nousee tai liikahtaa niin, että tilaa löytyy, se hyppää heti lattian kautta sohvalle makaamaan. 

Hyvää Joulua ja Ihastuttavan Ihanaa Vuotta 2021!

t. Violetdreamin poppoo