Piinapäiviä kohti mennään...

Adan tiineyttä on nyt kestänyt  60 vuorokautta, jos lasketaan ensimmäisestä astutuksesta. Se on edelleen reipas ja hyvävointinen. Pihalla juoksee muitten perässä kuin mahaa ei olisi ollenkaan. Ihan hirvittää katsoa sen menoa. Yritän kaikin keinoin saada sitä rauhoittumaan ja onneksi se uskoo hyvin, kun luokseni kutsun. Makuuasennoista huomaa, että kyllä se massu jotain painaa, ja ehkäpä liikkeitäkin tuntuu siihen malliin, kun iltasella uniasento on todella hakusessa. Ada nousee, kävelee ja vaihtaa paikkaa ja asentoa useaan otteeseen ennen kuin saa unesta kiinni. Lämpöjä olen mittaillut, mutta eipä ne juurikaan 37,8 - 38,0 -lukemista ole vaihtuneet. No, iltasella ovat siinä 37,5, mutta lämpö nyt näyttää aina olevan silloin alempi. 

Tähän asentoon Ada menee varovaisesti eikä juuri muussa asennossa enää nuku.

Ada tykkää, kun sen massua silittelee. Onhan tuota jo jonkin verran silitettävääkin.
Massu on viime päivinä vaan kasvanut ja kasvanut. Kyllä sinne näyttäisi nyt
ne kuusi pentua jo mahtuvan. :)

Nyt siis alkavat ne piinapäivät, kun lämpöjä mittaillaan muutaman tunnin välein, jossain vaiheessa jopa kahden tunnin välein, ja odotetaan, odotetaan ja odotetaan jotain tapahtuvaksi. Kärsivällisyyttä vaaditaan ja 9 synnytyksen kokeneena tiedän jo, ettei sitä kyllä tahdo millään löytyä. Jotenkin kuitenkin tuntuu, ettei se 63. vrk ja tuleva maanantai kuitenkaan ole synnytyspäivä, mutta mistäpä tuota tietää tässä vaiheessa. Valmiina kuitenkin pitää olla kasvattajankin. Pentusänky on petattu ja synnytyksessä tarvittava välineistö on etsitty sängyn lähistölle valmiiksi. 

Viikko rauhoittumista

Viikon verran vietin vain neljän sheltin kanssa. Tarkoitus oli rauhoittaa Adan ympäristöä, ja hyvin rauhallista meillä kyllä olikin. Tuntui kuin koiria ei olisi talossa ollenkaan. Lilja ja Luna lähtivät Vilman ja Tomin luokse ja Sylvi Piitun ja Ipun kaveriksi.  Adan menoa näiden poissaolo ei kuitenkaan rauhoittanut. Lenkillä hyökkäsi Ellun ja Justuksen perään kuin ennenkin. Välillä se joutuikin olemaan hihnassa, etteivät lapsosensa ihan sekaisin massussa mene. 

Pia vaihtoi lakanoita ja Sylvi oli sitä mieltä, että teki sen juuri heitä varten, ja hyppäsi sänkyyn. Ippu (vas.)
matki Sylviä, mutta näyttää kyllä siltä, ettei oikein tiedä, oliko se luvallista :) Kuva Pian ottama.

Jimi-poika oli ollut Sylvistä erittäinkin kiinnostunut, mutta kiinnostus oli lopahtanut, kun Sylvi ei Jimistä ollut
tykännyt. Kavereina sitten olivat päättäneet jatkaa yhteisiä hetkiään. Kuva Pian ottama.

Lunan normaalissa nukkumisasennossa. Kuulemma uni ollut tooooodella syvää.
Liljakin oli rauhoittunut hetkeksi.  Kuva Vilma Salmi.

Ja Lunahan herää sikiunestaan takuuvarmasti erääseen
ääneen. Tässä edellisestä kuvasta vain muutama
sekunti, kun jääkaapin ovi on aukaistu ja ruoka pöydälle
nostettu. Kuva Vilma Salmi

Kun Vilma tämän kuvan lähetti, oli kuvatekstinä: "Luna meni rikki. Tomi ottanut ruokaa
jääkaapista eikä Luna ole vielä keittiössä." Meinasin jo ihan huolestua.
No, seuraavassa viestissä Vilma ilmoitti, että Luna oli korjaantunut ja  oli keittiössä.

Nytpä nuo kolme ovat sitten palanneet takaisin kotiin. Ensitapaamisen riehunnan jälkeen kaikki seitsemän rauhoittuivat ja tälläkin hetkellä kotona on niiiiin hiljaista, aivan kuin koiria ei olisi ollenkaan.

Jesse kävi vierailulla

Olen unohtanut laittaa kuvia meillä kylässä käyneestä Jessestä, Liljan veljestä. On se kyllä aivan uskomattoman ihana karvapallo. Pienoinen poika, mutta virtaa sillä riittää. Aivan ihana pusuttelija! 

Kuvia otin vaikka kuinka monta, mutta eihän tuosta vilperistä kunnollisia saanut, kun koko ajan oli niin kovasti liikkeessä :)

Jesse-boy

Sisarukset leikeissään.

Karvaa tällä pojalla on vaikka muille antaa!

Nyt on sitten se yksi suuri huolenaihe menneen talven lumia: Liljalla on kaikki hampaat vaihtuneet ja yläkulmurit justiinsa suussa kuten pitääkin. On se kyllä ihana tyttö! On luonteeltaakin aivan superia. Jos jotain ikävää siitä pitää keksiä, on se, että se tykkää kaivaa pihalle kuoppia. Kun se pääsee yksin ulos, ihan varmasti vähintäänkin kaksi uutta kuoppaa nurmikolta löytyy. Olen Tiinalle, Ukkiksen omistajalle, sanonut, että ihan varmasti periytyy tuo kuoppienkaivuuharrastus isältään, kun eihän meidän koirat voi sellaista osata. Kuulemma ei ihan varmasti  periydy. Kunhan vaan sanoo :)

Liljalla (edessä) ja Jessellä miettimistauko.

Lilja <3