Ikäviä ja mukavia kuulumisia

Nyt on hiukan ikäviä kuulumisia. On tapahtunu semmosta, jota pelkäsin vuosi toista sitte ja olin luullu, ettei enää huolta moisesta vaivasta ois. Toisin kävi.

Torstai-iltana lenkillä kattelin Ellun kävelyä ja ihmettelin, kun sen takapuoli keikkuu jotenki ihmeellisesti. Kun sitä seurasin ennemmän, hoksasin, että se ontuu vasenta takajalkaa. Lenkillä sitä kokeilin, oisko esim. tikku menny tassuun. Ei löytynyt mitään. Lyhyt lenkki tehtiin ja kotiin päästyä sitte tarkistin kunnolla. Vasemman jalan kinnernivel oli todella turvoksisa. Sepä sitte säikäytti  kunnolla: nytkö se kinner sitte paukahti! Hyppäsin koneelle ja etsin perjantaille eläinlääkäriaikaa kokeneemmalle lääkärille. Ja löytyihän se Evidensia Oulunportista Pohjolaisen Marialle. 

Perjantaina otin Ellun sitte töihin mukaan viettämään mun viimestä työpäivää ennen lomaa. Mulla oli tosi vauhikas päivä, ku piti kaikki hoitaa viidessä tunnissa. Ellu on kyllä maailman paras toimistokoira! Se vaan rauhallisena makoilee mun jaloisa. Ei välittäny, vaikka kuka tuli huoneeseen tai käytävässä kuleskeli. Ei haukkunu, kun kävin jossain ja jätän sen huoneeseen. Ja kyllä se sai rapsutuksia ja ihailua osakseen! 

Ellu on maailman rauhallisin toimistosheltti!

Ja sinne lääkäriin sitte. Maria kokeili jalkaa ja halus saada "second opinionin" Tiihosen Tiinalta, joka noita kinnervikoja on paljo leikannukki. Ja se tuomioha sieltä sitte tuli, että Ellulla on pinnallisen varpaankoukistajan luksaatio! Voi ressu polonen! Leikkausaika saatiin ens keskiviikoksi. Onneksi Ellu voi tosi hyvin. Ei tunnu kuitenkaan jalka olevan kipeä. Sen verran liukkaasti ja nopeasti liikuskelee. Jalka saadaan varmasti kuntoon ja Ellu saa viettää ihan tavallista elämää. Näyttelyissä varmasti vielä kierrellään Ellun kanssa. 

Tuo kinnervika on perinnöllistä, joten tässä on mietinnän paikka  myös kasvatustyön suhteen. Yleensä kinnervika ilmenee nuorilla ja olin ajatellu, että Ellun kohdalla säästyttiin siltä. Aslanin (Ellun isä) jälkeläisillä on ainakin kahdella jo aikasemmin todettu sama vika. Harmittaa todella paljon. Kasvamassa on todella upeat Ellun pennut eli nyt on sitten mietittävä myös heidän osaltaan asiat uudemman kerran.

Voi Elllu ihanainen <3

Ikävämmät uutiset unohtuu, ku noitten pikkuriiviöitten touhuilua seurailee. Täytyy sanoa, että hermoja on koeteltu välillä. Ei pysty askeltakaan ottamaan tarkistamatta, ettei jalan alle livaha joku nelijalkanen. Kerran on Hannu saanu ilmalennon, kun on just sattunu jalan eteen enkä oo ehtiny reagoimaan ollenkaan, vaan siitä on lentäny pienosen potkun voimalla lentoon. Semmonen pallohan tuo Hannu on, ettei muuta ku pyöriskeli etteenpäin eikä ollu milläsäkään lennosta.

Tänään saivat kaikki myös sirut niskaansa. Anita Al-Bachy kävi napsauttamassa sirut ja tosi reippaita olivat kaikki. Ei ees Hannu ja Kerttu huutaneet. Kerttu päästi yhen "ui", mutta tosi reipas oli muuten. Vähä olin ylypiä kaikista!

Vauhtia riittää ja nauraaki saa ihan kunnolla. Tyyne, Matilda ja Oskari on koko ajan tulossa syliin, kun vähänki paikallaan oon. Lyyti kattelee rauhallisena toisten menoa, mutta välillä on kyllä mukana muitten mittelöisä. Sylvi touhuaa omiaan mahottomalla vauhilla. Kerttu on kova valittaan ja on vähä semmonen tössykkä. Hannu on kyllä aivan yli-ihana persoonallisuus. Se huomauttaa asioista isolla äänellään, saattaa vaan yhtäkkiä alkaa haukkumaan jolleki toiselle. Näyttää tosi hauskalta, kun se hyppii mua vasten, kun on semmone pullukka ja tössykkä sekin. Hannu on myös maailman ahnein pieni sheltinalku! Mun on pitäny erottaa pienimmät Sylvi ja Kerttu omaan karsinaansa syömään, ku Hannu oman ruokansa syötyään hyökkäs noitten nautiskelijoitten kupille. Ja Sylvi on maailman hitain syöjä, ihan rasittaa välillä sitä ootella. Se saattaa jäähä tuijottelemaan muita, napsasee pikkusen ruokaansa ja sitte menee Kertun kupille tuijottelemaan. Oon sitä nostellu kuppinsa eteen sen sata kertaa, ku on vaan haaveillu jossain muualla. No, onneksi kuitenki syö. 

Ruokaa ootellaan raivoisasti.

Meille heti ja äkkiä sitä syötävää!

Ulkona ovat käyneet kaikki, kun ilmat on sallinu ja on ollu porukkaa enemmän niitä kanteleen sisään. Aivan mahoton vauhti sielä ulkona aina on. Sylvi on kyllä ihan huippu! Se saattaa juosta yksikseen pihalla olevaa kivistä tehtyä kukkapenkkiä  ympäri. Nyt kun eivät oo päässeet pariin päivään ulos, muistavat kyllä, mistä sinne mennään. Mun pitää ootella aina, että vähä väsähtävät, että pystyn päästään isot neitit ulos tai ylipäätään menemään ulos. Jos ne on hereillä, ei oo mitään mahollisuutta ees eteisen ovelle päästä, että koko revohka oo jaloissa menosa ulos. 

"Tää on mun paikka! Menkää pois! Huoh!" Kerranki Alma
meni sänkyyn nukkuun ja näinhän siinä sitte kävi.

Alma anto periksi ;) Oskaria niiiin väsyttääääääää... (vas.)

Viis tänne vielä mahtuu, kuudes vois tehä tiukkaa.

Pieni tytön tirriäinen Sylvi <3

Joku haukku ja Sylvin korvan nousi pystyyn. En voinu ku  nauraa!!

Aika hyvin ovat pennut oppineet paperille pissalle. Aina vaan harvemmin tarvii sen vuoksi lattioita moppailla. Kakat sitä vastoin tullee sinne, tänne ja tuonne. Osa osuu paperille, mutta oon saanu kyllä keräillä noita haisevia pötkylöitä erräänki kerran. Almalle ne ei enää edes välipalana maistu, joka on hyvä se. Alman hengitys on haissu niin pahalle, että meinaa ihan pyörtyä, ku se lähelle tullee. 

Aivan upiaa porukkaa ovat kyllä! Kaikki vieraat otetaan vastaan häntä vipattaen ja päälle hyppien. Varpaat ja housujen lahkeet on koko ajan vaaravyöhykkeellä. Tossut lähtee jaloista, jos eivät oo tukevasti jaloisa ja lattialla. Kuitenki, suht siistiä jälkeä nuo jättää. Ei oo pissapaperit silippuna, kuten jonku pentueen jäliltä. Hyllyiltä ei revitä tavaroita ja papereita, kuten jonku pentueen jäliltä. Iso koirapehmolelu on saanu olla ihan rauhasa johtoja piilottamasa lattialla, toisin kuin jonku muun pentueen kans. (Ja tämä joku pentue on muuten Alman edellinen, se poikapentue :))

Uudet kodit on suurinpiirtein jo päätetty: Pojista tullee Lapin poikia, Oskari menee Sodankylään ja Hannu Ivaloon. Sylvi ja Kerttu jää Ouluun, Lyyti menee mun kotipitäjään Vihantiin. Vielä kahen kans täsä pähkäilen, kumpi jää kotiin ja kumpi lähtee Kokkolaan. Tai siis eihän näistä kukkaan mihinkään lähe. Oon niin rakastunu kaikkiin, että kottiinhan ne jää jokaikinen. :)

Tyyne tykkää pinkistä!

Vai onko menosa hakemaan jotain toisenväristä kenkää...

Ja Oskarilla kenkä, taas!

Jotain erittäin mielenkiintosta tuosa matosa on.
Oiskohan ihan pienen pennun pissaa...

Ihania ne on, kengänsyönnistä huolimatta!

Lyytin mielipuuhaa - huoh!

Tirriäinen tykkää syyä mattoja  - huoh!

Kerttu miettii syntyjä syviä.

Nakkasin tänään muutaman kasan "kenkiä" lattialle, että saisivat pennut niillä leikkiä ja niitä syyä. Näin siinä sitte kävi. Alma hamus kaikki itelleen ja tässä se vaan makas niitä vartioimasa ärähellen kaikille, jotka lähemmäs yrittivät. Ei se niitä syöny, kuhan vaan vartioi. 

Lempi-Lemponen tuli viikoksi hoitoon. Ressu on ihan kauhuissaan noista pennuista. Kun Lempi on lattialla,  pennut juoksevat heti sen tykö ja yrittävät saaha sitä leikkiin. Lempi vaan juoksee pakkoon. Se kulkee sohvia ja pöytiä pitkin ja yrittää vältellä noita riehuvia riiviöitä parraansa mukaan. Oon joutunu laittaan pennut aidan taakse, kun syötän isot neitit, Lempi ei muuten uskalla syödä. Näin syötin sen ekana aamuna, kun en heti hoksannu sitä aitaa laittaa.

Ihanat Impi ja Ellu <3

Ja tämmöstähän meillä sitte iltasella on, ku kello menee yli kymmeneen. Kaikki nukkua torsottaa. Ja ku tätä näkyä kattoo, alkaa silimät lupsahella itelläki.