Uusia violetdreamilaisia laitettu alulle

Niinpä sitte Alman juoksut hurahti tärppipäiviin yhtä nopiasti kuin aina ennenki. Eilen aamulla ei juuri merkkejä näkyny, Alma vaan nukkui omissa oloissaan, kuten juoksusena aina tekee. Illalla seitsemän aikaan laitoin Alman tulevan miehen omistajalle viestiä, että taitaa mennä vielä rakkaushetki näillä kahella seuraavaan päivään. Puoli kaheksan aikaan täälä oli jo semmonen meno käynnisä, että oli pakko saada Almalle apua. Luna yritti Almaa auttaa parhaansa mukaan niiin, että oli ihan naatti jo.

Luna-ressu on jo ihan rättiväsyny :)
Niinpä sitte varttia vaille kahdeksan meillä oli jo Alman mies käymäsä ja noin vain ykskaks hyppäsi Alman selkään, olivat varttitunnin nalakissa ja molemmat sai mitä halus :) No, uros on siis Lillebergin Päivin Remu (Onnenpisaran Voittamaton Riemu), ihana poika, jonka eloa oon seurannu ihan pennusta asti ja rakastunu siihen ihan viimmesen päälle.  Nyt sitten vaan kaikki sormet ja varpaat pystyyn, että saamme noitten lempiväisten pennuista huhtikuun lopulla.  Pentuja-sivulla linkkejä ym. lisää.

Fiona-neiti oli kylässä meillä muutaman päivän. Olipas semmonen meno taas, kun Fiona piti huolen, ettei Ippu rauhallista hetkeä pystyny viettämään. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti. Fiona oli niiiiin Ipun pauloissa, ettei sillä riittäny korvia kuulemaan mun "tänne"-käskyjä tai yrityksiä saada se rauhottumaan ja pois Ipun kimpusta. Kaikki kävi kuitenki tosi hyvin niin, että kutsuin Ippua ja sieltähän se Fionaki Ipun peräsä tuli. Seuras tosiaan kaikkea, mitä Ippu teki ja toisti niitä Ipun peräsä. Oli tosi huvittavaa katottavaa :) Lenkeillä mentii tosi lujaa Ellun peräsä pitkin lumisia mettiä. Ärinää riitti. 

Iltasella onneksi kuitenkin muistivat vähä levähtääkin. Fiona tykkää kovasti olla sylissä ja kun on pienikokonen, mahtuu todella pieneen tilaan. Ellu yritti monesti ajaa Fionaa sohvalta mun vierestä pois, mutta eipä Fiona halunnu paikkaansa jättää ja lopulta se oliki Ellu, joka vaihto toiselle sohvalle. Jos mun molemmilla puolilla oli paikka varattu, Fiona keksi, että kun nousee selkätyynyjen päälle, pääsee lähemmäs mua. Ei vaan ottanu huomioon, että tyynyt litistyy jopa Fionakin painosta ja siellähä se Fiona lopulta nukku tyynyjen välissä. :)



Osaa se Fiona kauniisti nukkua sohvan toisessa päädyssäkin <3
Niiin ihana hän on!
Puolivuotias Fiona. Kuva Sanna Törmänen.
Ja hiukkasen eri asennossa :)
Arja-serkku tuli taas viikonlopuksi mulle kotihengettäreksi. Koiratki heti tietää, mitä pitää hänen kanssaan tehä, kun karkkipussi rapisee :)

"Meillekki karkkia!"
"Ees yksi!", toivoo Ippu.
Muut antoivat periksi, mutta Alma vielä sinnitteli ja kokeili, onnistusko,
jos kattos kauniisti Arjaa silmiin.
Käytiin lauantaina näyttelytreeneissä Ipun, Fionan, Vihtorin ja Nestorin kans. Mukana olivat myös Sanna ja Jenni. Minä harjottelin Ipun ja Vihtorin kans, Jenni tokoili Nestorin kans ja Sanna harjoitteli Fionan kans. Täytyy sanoa, että hyvällä mallilla on kaikilla näyttelyseisomiset, pöydällä olot ja kehäkävelyt. Viilausta löytyy, mutta minkäämoista huolta mulla ei oo, ettemme niiitä viilauksia ehi tehä ennen 16.4. Vaasan kv-näyttelyitä. Siellä nämä kolme Fiona, Ippu ja Vihtori pääsevät näyttäytymään pentukehässä. Oon kyllä niin ylpeä ja onnellinen, miten tämänkin pentueen pojat ja tytöt on löytäneet niin ihanat perheet ja kodit!! Kiitos Sanna! Kiitos Jenni!

Otin tänään sitten muutaman kuvan Ipusta. Se kun on jotenki yhtäkkiä muuttunu niin edukseen. Vielä pari, kolme viikkoa sitten minusta näytti, että esim. kuono kasvaa kuin Pinokkiolla ja korkeutta tulee liikaa. Nyt näyttäs, että korkeuskasvu on hidastunu, jos ei ihan loppunukin, ja kuono on ikäänkuin saanu toppausta, ettei näytä niin pitkältä :) Ipulla on aivan uskomaton turkki. Kellään mun koiralla ei tuossa iässä vielä tuommosta oo ollu. Ja niiin upian musta se musta on, tan-värit aivan upiat. Ihana Ippu!! Näitä kuvia ei varmaan tartte tämän enempää kommentoida <3






Ja otinhan minä muistaki tytöistä kuvia:

Ellu kasvattaa kovasti karvaa tulevia näyttelyitä varten :)
Lunan normaali olotila ulkona. "Anna sitä nappulaa sieltä
taskusta nyt heti!" :)
Ellu <3
Alma näyttää niin nuorelta neidolta. Tuo juoksuhuuruinen
neitonen on aina häntä pystysä ja mielellään tyyrää
takapuoltaan kaikille, jotka liikkuu tai ei liiku :)



Kommentit