Impula näyttelykehässä ensi kertaa
Niinpä sitten Impin kans hurruutettiin sunnuntaiaamuna 5.8.12 Nevalaisen Tarjan kyydillä Kuopion erkkareihin. Eka kerta oikeassa näyttelyssä ja ainakin emäntää jännitti, miten reissu tulee menemään. Matkattiin takapenkillä Impin istuessa/makoillessa sylissä, ettei ressu kuolaisi ja oksentelisi. Ja hyvin meni matka.
Perillä Impi oli tosi reipas. Se kävellä tepasteli näyttelypaikalle pää pystyssä kuin olisi moisissa skaboissa useastikin jo ollut. Ja piiiiitkän näyttelypäivän jaksoi liikuskella ja olla häkissäkin nätisti - jopa hakeutui häkkiin itse, kun tunsi, että pitäisi vähän levätä. Mutta ehkäpä kuitenkin Impulaa hiukka jännitti näyttelypaikalla olo: pissa tuli vasta iltapäivällä 8:nnella pissakäynnillä :)
Yksi ongelma oli ja se oli Impin vasen korva. Vaikka korvat on olleet liimattuina jo vaikka kuinka kauan, se toinen on edelleenkin murheengryyni. Saattaa olla päivän nätisti, mutta sitte ykskaks nousee sojottamaan suoraan taivaalle. Sitä yritin kovasti ennen kehää saada asettumaan, mutta eihän se nätisti ollut kuin parisen sekuntia. Kehään mennessä jännitin kovasti, miten kävely onnistuu, miten on pöydällä ja - miten se korva! Tuomarina oli Gill Partridge Englannista ja tarkka nainen oli hän :) Tietenkinhän hoksasi myös Impin korvat ja kokeili, miten ne asettuvat - toinen pongahti pystyyn, kun hän sitä räpelsi... Mutta kävely meni tosi hyvin, Impi seurasi ja Lillebergin Päivin mukaan ylväästi asteli, kuin näyttäen, että tässä Minä kävelen! Olin tosi tyytyväinen, vaikkei sijoitusta tullutkaan. Aivan ihana oli kuitenkin kehässä pitkästä aikaa olla. Ja arvostelukin oli hyvä. Kaikkein eniten lämmitti arvostelun viimeinen sana "promising"!
Eklundin Petri otti aika upian kuvan Impistä! |
Impin veljellä, Kaapolla (Violetdream Bob The Builder), meni tosi hyvin. Kaapo tuli kolmanneksi urospentujen kehässä. Sanni teki loistavaa työtä ja tulevaisuudessa varmasti näemme Kaaponkin usein kehässä. Onnittelut vielä kerran Sannille, Kaapolle ja taustajoukoillensa!
Kotimatkalla Impi otti rennosti ja nukkui koko matkan! Kotiin tullessa kaksi neitokaista tekivät perusteellisen nuuskutarkastuksen meille kummallekin - ja sen jälkeen ilo äityi ylimmilleen :)
Kiitokset suuret Tarja kyydistä ja molemmat, Tarja ja Eeva, matkaseurasta!
Kommentit