18. heinäkuuta 2016

Viimenen lomapäivä

Niinpä se eilen sitte tuli etteen se viimenen lomapäivä. Työstressi vissiin iski jo lauantai-iltana, ku ei tullu uni yöllä oikein millään silmään. Aamulla viiden aikaan sitte vaivuin niiiiiiin sikeään uneen, että heräsin vasta yheltätoista sunnuntaina. Aikataulut meni täysin uusiksi. Olin aikonu mennä aamupäivästä koiralenkin jälkeen kattoon Tiinan pentuja, mutta aamulla ylösnoustesa ei aivot ja kroppa toimineet sitte niin ollenkaan. Sääki oli just niiin viimesen lomapäivän sää: vettä tuli ku aisaa ja oli niiiiiin pimiää. Oli niiiiin tylsää kaikki. 

Jossain vaiheesa Vilma pani viestiä, että haluaisivat tulla Tomin kans meille ja minähän heitä sitte lähin hakemaan, ku halusin saaha piristystä itelleni. Muutaman kilometrin ajettuani sain semmosen puhelun, jota ei ois koskaan halunnu saada. Jenni soitti täysin paniikissa, että Vihtorin ja Nestorin kimppuun oli käyny Oulunsalon metsäsä kolme isokokosta koiraa, joista yks oli purassu Nestoria selkään. Pojat olivat tietenki panikoituneet ja lähteneet kumpiki hädissään juoksemaan eri suuntiin pakoon. Aivan kauhia tilanne! Metsää silminkantamattomiin ja koiria ei näy missään! Jenni-ressu oli ihan sekasi! Yritin häntä puhelimessa rauhotella sen minkä pystyin. Jenni käveli takasi autolla, jossa  toinen karkulaisista, Vihtori, häntä odottikin. Nyt oli vielä Nestori hukassa! Sää näytti aivan kamalalta. Vettä tuli aivan mahottomasti, salamat välähtelivät ja ukkonen jyrisi. Sitä vaan ajatteli, miten Nestori-ressu siellä mettäsä oikein pärjää. 


Kävin viemäsä Vilman, Tomin ja Adan meille Kelloon, vaihdoin vaatteet, ajoin hakemaan Miian ja ajettiin Jennin luo Nestorin katoamispaikan lähelle. Faceen laitettiin viestiä joka puolelle, pysäyteltiin mettäsä autoja ja kerrottiin Nestorista. Sannakin tuli jossain vaiheessa ja Jenni oli soitellut ihmisiä mukaan. Vihdoin saatiin yksi näköhavainto, että Nestori oli nähty juoksemassa kohti Oulunsalon keskustaa. Sinne sitten lähti useampi autollinen, me jäätiin passiin Miian kans. Ja sitten vaan odoteltiin havaintoja Nestorista. Niitä ei vaan tullut. 


Mun oli pakko lähteä kaheksan aikaan kuskaamaan nuorta paria ja Adaa kotiinsa kaupunkiin. Jenni haki loukun ja jossain vaiheessa teki leiriä Nestorin katoamispaikalle. Minä jännitin huolesta kotona, miten tässä oikein käy. Otti niin pattiin, ku oli työpäivä eessä enkä voinu jäädä Jennin tueksi. Jennin äiti oli jääny Jennin kotiin, jossa etu- ja takapihan ovet olivat auki ja ruokaa ovella. Soitin sitten illalla yhdentoista aikaan vielä Jennille ja hän kertoi ilouutisen, että Nestori oli nähty jo lähellä Jennin kotia.  Ja seuraava puhelu oliki sitte, että Nestori oli tullu kotiin! Tämä ihana, upea ja viisas poika oli vinkunu oven raossa ja yrittäny saada ovea auki! Voi että me itkettiin ja iloittiin Jennin kans puhelimessa! Olin niin onnellinen siitä, että Nestori oli löytyny ja siitä, että Jenni olo helpottui. Aivan kauhia on tilanne, ku oma koira katoaa. Sitä ei pysty kuvittelemaankaan ennen kuin se käy omalle kohalle. 

Nestori oli siis kävelly 6 kilometrin matkan metsästä kotiinsa outoa tietä! Kertaakaan ei ollu sitä matkaa tehny muuten ku auton kyytisä. On ne nuo koirat kyllä viisaita! Aivan uskomaton suoritus ihanalta Nestorilta!

Tänään Nestori on käyny lääkärissä tarkastuksessa. Oli vasenta etujalkaa ontunu tosi pahasti, mutta onneksi ei siinä murtumaa ollu. 

Otin Vihtorin mukaani, kun lähin Oulunsalon metsästä. Vihtori jää meille odottelemaan ens lauantaista Kemin näyttelyä. Täälä on menny tosi hyvin. Almasta kun on tullu se leikkisä puoli taas esille, se yrittää saaha myös Vihtoria leikkimään. Vihtori-ressu vaan ei taho tuon päällepäsmärin kans uskaltaa kovin leikkiä. Almastahan ei aina tiiä, mitä se keksii. Saattaa yhtäkkiä hyökätä toisen jalkoihin yrittäen saaha sitä leikkimään. Vihtori varmaan kuitenki kunnioittaa mummuaan sen verran, ettei uskalla antaa samalla tavalla takasi. Lenkillä kans Alma yrittää saaha Vihtoria leikkiin ja välillä siinä ihan onnistuuki. Tottunee Vihtoriki, ettei se ny ihan kauhia tuo mummu oo :) Ihana on muuten kattoa Vihtorin juoksemista pitkin metsiä: turkki hulmuten iloiten juoksee ja nauttii aivan satasella! '

Tässä tämäniltasen lenkin jälkeisiä tunnelmia:

"Et sitte taaskaan ottanu mua lenkille mukkaan!"
"Ugh, olen puhunut!"
"Tapa se kärpänen tai päästä mut eteiseen!"
Tämä piti ehottomasti Almasta laittaa <3
Luna trimmausta vailla :)
Samalla ku minä tätä kirjotin, tuo kutaleen Ellu on vetäny siteensä sisältä vanua mahottoman määrän ulos. Tuola piilosa kaikesa hiljasuudesa sitä on tehny. Maksaa 50 € sen huvi! Grrr! Nyt joutuu sitte pitämään kauluria päivän eikä pääse enää vapaana kulkemaan kotosalla. Ettäs tiiät, Ellu!

Ei kommentteja: