Se on kevät nyt - huoh!

Ihanasti on aurinko paistanut ja lämmittänyt jo pitemmän aikaa. Lämpöasteita on ollu päivästä toiseen ja lumi sulaa melekeinpä silmisä. Kova rapina käy räystäissä, kun katon lumien sulamisvesi siellä ilosesti maata kohti kipittelee. 

Sisäkukatkin ovat ryhdistäytyneet valon ansiosta ja uutta kasvua näkyy jo monessa ruukussa. En voi olla laittamatta näistä kukista kuvaa, kun ovat mulle koiriin verrattava rakas harrastus. En oo intohimonen tässä hommassa. Ei ollu talven aikana kukille kasvuvaloja enkäpä tuhraa aikaani tarkastellen niitä päivittäin. En muista millään niitten kaikkien nimiä, saati lajinimiä. Mutta kastelen ja katselen niitä sydän sykähdellen.
 


 

Ihmettelin kovasti, kun Luna halus ehottomasti kuvaan kukkakavereittensa kans.

Iltapäivän aurinko teki ihania varjoja.
 

Ja se kevään toinen puoli

Kevät on niin ihana, kun valoisuus lisääntyy ja lumet sulavat. Virtaa tulee kummasti lisää ja sitä sitten riittää pitkiin lenkkeihin. On niin ihana tuolla radan varressa päästää koirat irti ja antaa niitten vedättää täysillä pitkin tietä. 

Mutta ja huoh! Nyt on muutamana päivänä pitäny miettiä muutamaan kertaan, minne päin sitä arvaa lähteä, ettei tarvis joka aamu imuroida edellisen illan lenkin jälkeen pestyistä koirista tippuvia hiekkoja sohvalta. Eipä enää löydy lenkkireittiä, jonka jälkeen ei tarttis pestä neljän koiran mahanalusia, tassuja ja repiä kaikenmaailman kepin pätkiä karvoista. Ja kun kaikki on tehty, pestä kylppäri seiniä myöten. Sohvalle heittäytyessään ei taho kuivaa paikkaa löytää, kun tietenki nuo karvakasat hyppäävät lenkin ja pesun jälkeen sinne makkaamaan. Nytki tässä istun aika kapealla alalla ja välillä kädellä pukkaan märkää koiraa kauemmas. 

Tänään lähin taas lenkille ja sanoin koirille, että nyt tehään ihan vaan semmonen puolen tunnin lenkki ja mennään pyöräteitä, kun ne hämmästyksekseni olivat kuivia ja hiekotuskin oli ajettu pois. No, tiesinhän minä, että ku ulos pääsen, ei se lenkki lyhyt oo. Sinnepä taas kävelin, radan viertä menevälle tielle. Kun pääsin tien alkuun, mietin noin 150 kertaa, jatkanko. Katsoin koirien tassuja ja näyttivät aika puhtailta - vielä. 

Tällanen tie sielä mua odotti: 


Mietiskelin siinä paikallani tietä kattellen, missä järjestyksessä koirat pesisin, kun kotiin meen. Puntaroin tarkkaan, haluanko taas pestä koko katraan vai jatkanko toiseen suuntaan pyörätietä pitkin, jolloin en voisi päästää koiria vapaaksi. Ajattelin, että jos tunnin tuota tietä kävelen, mennee pesuun semmoset varttitunnista puoleen tuntiin, riippuen siitä, pesenkö kokonaan vaiko vain mahanaluset. Jaksanko ja viittinkö. Koirat alko jo ihmetteleen, mikä on homman nimi, kun yleensä päästän ne jo tuossa irti. Eikäpä siinä sitte ollu oikiastaan muuta vaihtoehtoa ku päästää koirat vapaiksi ja ottaa askelia uppoavaan rapaan ja kävellä päkytellä etteenpäin. No, yli tunti siinä sitte lenkillä vietettiin ja hauskaa näytti koirilla olevan. Ja olihan se mullaki, kun en enää välittäny ravasta ja kurasta, jota roisku ympärille kävellessä. 

Ja tämännäkösia koirat sitte kotiin tullesa olivat: 

Eihän tästä näe kuin likaset tassut, jotka on helppo pestä, mutta ne mahanaluset!
Almalla varsinki on sterkkauksen jälkeen ihan mahoton turkki ja sen pesussa meneekin ikä ja terveys.

Kotiin tultiin takaoven kautta ja pistin koirat suoraan kylppäriin. Suojasin itteni tulevilta kuraroiskeilta jättämällä rillit, sukat ja housut oven ulkopuolelle ja astuin jo aikamoisen kauhialta haisevaan kylppäriin. Tarkotus oli ottaa koirat ensin Alma, joka vie eniten aikaa, mutta hämmästyksekseni Luna meniki suoraan suihkun alle. Siinäpä sitte Luna, Alma, Ellu ja Justus vuorollaan suihkun alla kävivät. Kaaduin siinä välillä lattialleki veden ja kuran sekaan ja sain iteki suihkun samalla. Mutta mitäs tuosta, kun olin jo märkä muutenki. Lopulta olil kaikki pesty ja pyyhkeellä kuivattu ja juoksivat yksitellen ovesta kastelemaan lattioita ja sohvaa. Ja mulle jäi kylppärin pesu - huoh!

Näyttää kuvasa paljo siistimmältä kuin oli. Hiekkaa oli seinillä
ja saunan puolella, joka paikassa. Keppejä ei tällä kertaa ollu kovin montaa,
mutta yksikin vie tuhottomasti aikaa, kun sitä yrittää irti saada. Ne on
aina täysin kiertyneinä karvoihin ja pitää karva karvalta irrottaa.

Kun kylppäri oli siivottu, oli jo kiire päästä sohvalle kattoon George Gentlyn tutkimuksia. Näin ainaki kuvittelin pääseväni. Etsiskelin sohvalta taas kerran kuivaa kohtaa ja löytyhän se, tämän läntin oikealta puolelta mun takapuolen kokonen kuiva kohta:

Nyt sitten oottelen, että sohva kuivuu ja kaikki loputkin hiekat on koirien karvoista tippuneet ja pääsen imuroimaan sen, ja tietenki lattiatkin. Epäilen, että imurointi nytkin siirtyy huomisaamuksi...


"Se oli vaan ajan kysymys, millon tuokin muuttuu violetiksi"

Näin sano mun poika, kun näki kuvan mun viimeisimmästä aikaansaannoksestani 😂Minähän oon siis ihan violetti ihminen, tykänny siitä väristä lapsesta saakka. Taijan olla jo aika violetti ihmistenki silmissä, niin moni tästä mun violettiväriuskollisuudesta tietää.

Löysin viime kesänä kalkkimaalit ja oonkin sitte erinäisiä juttuja violetiksi maalannu: kukkapurkkeja, yöpöydän, värjänny vaatteita jne. Kiikkutuolista tuli musta, mutta pitihän siihenkin violettia saada, edes vähän. Seiniä oon maalannu violetiksi, en kylläkään kalkkimaalilla. Ja onhan mulla sitä violettia joka puolella muutenkin; mattoja, tyynyjä, sängynpäällisiä - ja kukkiakin. 

Mutta siitä viimeisimmästä maalauskohteestani. Mulle oli siis jääny viime kesältä violettia kalkkimaalia ja hirviästi taas halutti maalata jotain. Ja aivan älyttömän hyvä kohde löytyi: pentusänky! Sen sitten innolla maalailin ja lopulta vielä vahasin. Tummahan se on, esim. pentujen valokuvaus tuo omat haasteensa. Mutta violetti mikä violetti! 

En nyt muista, olinko se minä vai Miia, joka keksi, että pitää laittaa siihen kennelin logo. Siihen tarvitsin sapluunan, jonka sitten Miian ja Katin avulla sain tehtyä. Ja parit enkelin siivetkin siihen piti laittaa suojelemaan joskus sänkyyn tulevia pentuja. 

Ja tässä lopputulos, johon joskus toivon jälleen pentuja saavani. Kuvien väri ei ihan pidä paikkaansa, on hieman tummempi.


 

Adalla ja Justuksella on samanmoiset unelmointipaikat. Ada oli viime viikolla muutaman päivän meillä hoidossa ja vuorotellen Justus ja Ada tuossa ulos tuijottelivat ja unelmoivat ties mistä.



Ja tämä kuva Ellusta pitää laittaa. Oltiin Katin luona kylässä ja tämä sisustuskoira ois sopinu sinne kuin silmä päähän! 

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Hei! :) Onko teillä pentusuunnitelmia niin että pennut syntyy kesällä? Mitä värejä on tulossa?