Ja poijaat senkus kasvaa ja kehittyy
Pojat kasvavat ihan mahotonta kyytiä. Yön aikana saattavat muuttua kovastikin. Kävely, tai oikiammin juokseminen, onnistuu kaatumatta ja vauhtikin on kasvanu. Jännä seurata, miten tämäkin pentue löytää samat paikat leikkiä ja samat paikat jyrsiä kuin muutama viikko sitten lähteny edellinen pentue.
Ensin oltiin nyt jo puretun pentuaitauksen luona. Seuraavaksi löytyi pöydän alus, jossa saattavat nukkua edelleenkin. Sitten mentiin tv:n eteen sänkyihin. Ne sängyt ovatkin nyt olleet parhaat nukkuma- ja leikkipaikat. Eteinen ja siellä seinällä roikkuvat hihnat ja pannat on mukavia jyrsintäkohteita ja istumapallin alla on hyvä myös nukkua.
Laitoin jälleen portin takkahuoneen ja eteisen väliin, etteivät pääsisi joka paikkaa sotkemaan. Ja samasen homman ovat nämäkin pennut keksineet kuin edellinenki eli nousevat porttia vasten seisomaan ja vinkuvat ihan mahottomasti, jos satun vaikka vessaan menemään. Osaavat jo porttia siirtää sen verran, että saavat jonkunmoisen tilan, josta puikahtaa pissaamaan takkahuoneen matolle ja siitä pikkuhiljaa sitten kohti pikku makkaria.
Tekemistä niillä siis piisaa 😂
Piitu, Sylvin omistaja, kävi eilen lällyttelemässä pentuja ja otettiin kuvia noista pehmoleluista.
Averell, William ja Jack. Kuva Pia Hakasalmi |
Ja sitten yksittäiskuvia, ensimmäisenä William.
Tässä 4 vkoa ja 3 pv |
Tässä 5 vkoa |
Saatiinhan se poika seisomaankin. |
Seuraavana Averell.
Averell 4 vkoa 3 pv |
5 vkoa |
Ja sitten Lucky Luke
Lucky Luke 4 vkoa 2 pv |
Lucky Luke 5 vkoa |
Ja sitten Jack
Jack 4 vkoa 2 pv |
Jack 5 vkoa |
Ja sitten viimeisenä Joe
Joe 4 vkoa 3 pv |
Joe 5 vkoa |
Averellin jaloissa turvotusta
Averellilla oli muutaman päivän ikäisestä alkaen takajalkojen kintereen yläpuolella turvotusta, sellaiset peukalonkokoiset pehmeät pallukat kummassakin jalassa. Parin viikon iässä turvotus laskeutui jalkapöytiinkin. Ne eivät kuitenkaan vaikuttaneet esim. kävelyyn tai kehittymiseen yhtään mitään. Käytin sitä lääkärissä, kun oli vähän yli viikon ikäinen, mutta eipä siellä kukaan tuosta mitään osannu sanoa ja ohjeeksi antoi vain seurailun. Sen jo olin itsekin kyllä tiennyt, ettei noin pienelle mitään tutkimuksia voinu tehä. Averell juoksentelee, leikkii, syö jne ihan kuin muutkin ja toisesta jalasta turvotus on jo melekein hävinny. En tiiä, mistä tuo johtuu. Onko aineenvaihdunnassa, verenkierrossa, nestekierrosa vai missä syy. Sydäntäkin epäilen. Pentutarkissa sitten varmaan kuulen enemmän, miten ja milloin asiaa Averellin voi tutkia ja mistä tuo turvotus oikein johtuu.
Turvotuksen voi nähdä Averellin ylemmässä seisomakuvassa, ja siinä oikeassa takajalassa.
Ufi uuteen kotiin
Ufi lähti keskiviikkona uuteen kotiin. Olin sitä jättämässä kotiin, mutta sitten päätinkin kysyä Morriksen perheeltä, joko Morris ois kaveria vaille. Jos he eivät ottaisi, Ufi jäisi kotiin. Yllätyksenä kaiketi kysymys heille tuli, vaikka olivatki jo miettineet jo Morrikselle kaveria. Jokusen päivää mietittyään vastasivat myönteisesti, josta olin todella onnellinen,
Keskiviikkona Maiju ja poikansa kanssa kävivät Ufin hakemassa. Uuteen kotiinsa Ufi meni kuin olisi siellä aina asunu - shelteille niin ominaista. Siellä se touhuaa nyt omiaan ja Morris-ressu yrittää ymmärtää, miksi tämä pieni hirmu eilähe takaisin omaan kotiinsa. No, hyvin siellä on mennyt ja oon niiiiiin onnellinen, että Tuiskun perhe Ufin ottivat. En vois parempaa kotia ja parempaa kaveria kuin Morris Ufille voinu olla! Kiitos Maiju 💓 Alla olevat kuvat ottanu Maiju.
Kaverukset, aika samikset. |
Wau, että Morris on komia! |
Kommentit
http://jasukuvaa.blogspot.com/
t. Kaija