Pojat päivää vaille kuus viikkoa

Kun on lomalla, on aikaa vaikka mihin, ja varsinki rentoutumiseen. Niinhän sitä luulis. Oon touhunnu nyt pari päivää väsyksiin asti. Suurin osa päivästä menee koirien hoitamiseen ja niistä huolehtimiseen, loppuaika siivoamiseen ja asioitten paikalleen järjestelemiseen. Pitäis osata rentoutua, mutta näköjään kohta kolmen kuukauden vauhdikas koiranhoitorupeama pistää ajatukset ja kropan vaan toimimaan. Tänään oon yrittäny sitte vaan olla. Ajatuksia ei taho saada pysäytettyä, ja kun istahtaa, on jo mielessä, mitä vois seuraavaksi tehä. Mutta opettelen, opettelen vain olemaan, edes hetken. 

Ja mikäs sen paremmin vie ajatukset kaikesta muusta pois kuin lattialla istuminen ja pentujen kans touhuaminen. Se on niin ihanaa, kun lötkähtää alas ja olis pennut missä vaan, ne juoksee mun luo. Jotku yrittää syliin, toiset alkaa puremaan sukkia. Ja jos oon vaikka pikku makkarissa, pennut olohuoneessa, ja  tietyllä äänellä sielä juttelen, koko lauma on kohta mun luona makkarissa. On se niin ihanaa, kun on suosittu 😉

Nyt sitte ajattelin rentoutua ja istahin lattialle. Niinpä poppoo taas kerran innossaan mun luo tuli. Tai no, Joe nukku niin sikeästi häkissä, ettei tajunnu tuon taivaallista mistään. Muistin vihdoin myös kameran ottaa käyttöön ja sainhan noista ihanuuksista kuviakin. Mua niin nauratti, kun vähä olivat ihmeissään kamerasta ja pysähtyivät sitä tuijottamaan. Sainpa sitten mukavia kuvia, kun paikallaan kerranki olivat.

 

Lucky Luke on aina syliin tulossa ja on kova pusuttelija. Häntä vispaa minkä ehtii ja
se on jotenkin niin hymyileväinen aina.

Kameralle poseeraus.

Williamkin sieltä sohvapöydän alta töpötteli seuraavaan makuupaikkaan.

Heräiskö vai jatkasko unia...

Unihiekat pois haukottelemalla. Williamin on uudessa kodissaan nimetty Ilpoksi,
joka nimi sopii sille kyllä kuin nenä päähän.

Myös Jack halusi kuvaan. Ja siinä kameran tähtäimessä ois ollu vaikka kuinka kauan.

Kyllähän Jack näyttää niin rauhalliselta pojalta. Kuva ei kuitenkaan kerro
totuutta. Tämän pojan unentarve ei kummonen ole. Kun muut nukkuu,
se juosta kipittelee pitkin huoneita, tutkii paikkoja, puree listoja ja kaikkea
mitä vaan etteen sattuu. Ärhäkkäkin on.

Tästä kuvasta ehkä jo pystyy lukemaan sulosen katseen taakse...

 

Ja mullehan ei kukkaan ryppyile!

Averell, tuo pikku possu, on rauhallinen ja hyväntuulinen poika. Sille tuntuu passaavan
kaikki, mutta ärhäkkyyttä löytyy myös, jos joku ottaa pattiin.

Averellista ei saanu kuin tällaisia kuvia. Se vain vaihto paikkaa ja jäi kameraa tuijottelemaan.

Ja edelleen sama asento. On se kyllä niiiiiin ihana karvapallo!

Ja Joekin heräs, kun muut jo alkoivat nukkumaan.

Tämä poika on kyllä niiiiiin ihana. Sekin yrittää syliin aina ja pusuttelee kovasti. Ärhäkkyyttä
löytyy välillä muillekin jakaa, mutta niinhän sitä pittääki.

Vähän on katseessa vielä unta.

No niin, ja uni voitti jälleen.

On tämä kyllä aivan ihana pentue! Oon niiiiiin onnellinen näistä viikareista! Vaikka vauhtia riittää, ovat jotenkin rauhallisia kuitenki. Eivät säikähtele ylimääräsiä ääniä ja jopa imuria tulevat haistelemaan, kun sitä todella useasti pitkin lattioita perässäni vetelen (4 aikuisista koirista pudottaa turkkiaan 😩). Ei hetkauta smoothiekoneen ääni. Eikä edes se, kun pesumopin varsi kaatui laattalattialle niiden vieressä kovasti paukahtaen. Hetkeksi vain niiltä keskeytyi tekeminen, ja jatkui heti uudelleen. Kovasti ihmettelen myös sitä, että kun nyt syövät omista kupeistaan, ei ensimmäisenä syönyt hyökkääkään toisten kupeille. Ne voi jättää ihan itsekseen syömään, jota en muista tapahtuneen koskaan aikasemmin. Yleensä ne ahneimmat on yrittäneet muitten kuppia tyhjentämään ja ne on pitäny nostaa syliin odottamaan, että toiset saavat syödä ruokansa rauhassa. No, onhan ne tietenki jo kaikenlaista aikaan saaneet. Kirjojen nurkissa on hampaanjälkiä, listoja on koluttu monestakin kohtaa ja tavarat vaihtaa paikkaa nopeastikin. Jopa aikuisten iso ja suht täynnä ollut vesikuppi oli yks päivä raahattu keittiöstä eteiseen. Eteisen tiiliseinä tuntuu kiinnostavan myös kovasti. Seinän vierestä löytyy tuon tuostaki joku pentu selällään makaamasta ja seinää jyrsimästä. Siitä ei hevillä palasia lähe, mutta kaiketi jotain muuta makoisaa.

Mutta on ne vaan niin ihania! Emmää tiiä, raskinko antaa noista ketään pois...