Hui, kun poijjaat on kasvaneet

Niin sitä vaan mennään kovvaa vauhtia kohti kolmen viikon virstanpylvästä ja pennut siirtyvät olohuoneeseen ja saavat jopa sitten maistella jauhelihaa.  Viime viikon pentueen luovutuksen tunnekuohusta mennään kohti uutta. Kyllä on aika menny kuin siivillä!

Pojat kasvavat aivan mahottomalla vauhdilla. Ne tepastelevat, tappelevat, leikkivät, haukkuvat ja murisevat sängyssään. On todella hauskaa niitä seurata. Ja onhan ne niiiiiin ihania! Sydän sykähtelee aina kun niitä seurailee ja niitä sylissä silittelee. Vaikka odottaa, että näkis, mitä niistä tulee, ei oikiastaan haluais, että ne tuosta vanhenis ja kasvas enää. On niin hellyttävää nähä, kun yksi yrittää suu auki hypätä toisen päälle purasemaan toista eikä pääse lähellekään, vaan pyörähtää selälleen. Ja kokeilee heti uudelleen. Ja kun joku tepastelee horjuvin askelin kohti sängynreunaa ja kävelee siihen pahki, vaikka silmätkin ovat jo auki. Ja ku meen pentuhuoneeseen ja portti rämähtää ja kaikki nousevat ylös ja katselevat minne kukanenki. Jollakin saattaa katse osua jopa oikeaan suuntaan eli minuun. 

Tässäpä kuvia eiliseltä eli ovat olleet 2 vkoa ja 4 päivää. 

 

Rymäytin huoneeseen ja tämmösen touhun sain päälle.

Mää niin tykkään tästä Joesta!

Tykkään mää kyllä niin Jackista ja Lucky Lukestaki.

"Hui, mikä tuo välähys oli?" Salaman välähys sai koko porukan sekasi.
Yks käänsi selkänsä ja yks kaatui selälleen säikähyksestä 😂

Äkkiä säikähyksestä kuitenki selvisivät.

Voihan Jack!

Williamin poseeraus.

Tappelun alkua.

Mietintähetki

William again.

Vasemmalla Averell, tuo mörssäri, joka on saanu jalat myös alleen ja
vauhtiaki riittää. Ja nyökyttelijä on Lucky Luke.

Joe ja Averell leikkimisasennossa, josta toinen kellahti ykskaks yllättäen kylelleen.
Ei vielä kovin varmoja oo nuo otteet 😊

Jackin hetken huoahdus

Lucky Luke istahti poseeraamaan.

 

Ja vielä tässä kohtaus eilispäivän torikokouksesta.  Näitä nämä pojat pitää usiamman kerran päivässä. Ensimmäinen saattaa olla jo viijen aikaan aamulla, josta en oikein ite tykkää. Kun voisin aikatauluttaa kokoukset, laittasin ensimmäisen niitten kalenteriin työpäivinä klo 7.00 ja viikonloppuna klo 9.00 tai jopa 10.00, jos sattuu, että mua nukuttas pitempäänki. 

Ufi jäi kotiin kasvamaan. En vieläkään osaa sanoa, jääkö se kotiin vai etsinkö sille uuden kodin. Se on aivan uskomattoman ihana, reipas ja utelias. Pusuttelijakin se on, kun sille päälle sattuu. Pulmun kans ne vetää rallia, ärisevät ja purisevat yhdessä. Vaikka Pulmu on Ufia noin sata kertaa isompi, osaa kuitenki leikkiä nätisti. Välillä Pulmulla on liikaakin virtaa eikä se raski antaa Ufin nukkua. Siitä oon joutunut Pulmua ojentamaan, kun repii toista raukkaa korvasta tai jalasta, kun yrittää saaha sen hereille. Mutta pelkkä "ä-ä" riittää. Kyllä se tuo Pulmuki on niin ihana ja pentuhan seki vielä on, 8 kk:n ikäinen. Kovasti varmasti odottelee pentusängyssä kasvavia pentuja kaverikseen, ku saattaa käydä niitä portin takaa yksinään tuijottelemasa.

Ufin nimestä vielä. Ufi oli siis ensin Kondrad. Ku kerroin 96-vuotiaalle äitilleni näistä pennuista, hän sanoi, että pitää jolleki antaa nimeksi Ufi. Äidin muisti ei enää niin hyvä ole, mutta nämä pennut toivat hänen mieleensä hänen äitinsä siskonmiehen, ehkä joskus 30-40-luvulla, kasvattaneen koiria, rotua ei enää muistanu. Yhden hänen koiransa nimi oli ollut Ufi. Minä sitten, jo senkin takia, että äidillä tuo muisto tuli mieleen, vaihdoin Kondradin nimen äidin ehdotuksen mukaan Ufiksi. Ja hyvä nimihän sen onki. Tai no. Välillä sanon sitä Ifuksi tai Upiksi, ku ei ehi kaikkia kutsuessaan miettiä, miten päin ne kirjaimet siinä Ufin nimessään ovatkaan. Oon kyllä Pulmuaki kutsunu Pilmuksi, Palmuksi, Pulmaksi ja vaikka miksi, mutta aina sekin luokse tulee. Eikäpä muutkaan koirat oo säästyneet vääriltä nimiltä. On Lulmaa (Luna), Pilmua (Sylvi), Allua (Alma) ja vaikka mitä usean nimen yhdistelmiä yhdelle koiralle. 

Ufi-poika

Nuo kaks ne jaksaa!

Tässä ehkä näkee Pulmun kokoa, tai pituutta. Takana Luna makoilee, ku
toinen lösähti sen eteen eikä jaksa moisen lällykän ylitse astua.