Saatiinpa jonkumoinen porukka mukaan pentutreffeille. Loviisa, Nuppu, Zeus ja Ylilehdon Tiinan Noel saivat vedättää pihalle mielin määrin. Isommatkin mukana olivat, mutta enimmäkseen makoilivat asfaltilla katsellen tylsistyneinä muitten riehumista. Justus sentäs mukaan innostui, mutta ihan pikkasen vaan. Lunalla oli asiaa koko treffien ajan, kuten tavallista. Kerran jopa tykkäs huonoa, kun ei tajuttu sen sanomaa, ja kertoikin sitten asiansa terassin seinälle. Treffeillä koettiin myös muutaman sekunnin kielletty rakkaus, Zeus käsitti treffien luonteen hiukkasen väärin. Onneksi Nuppu oli viisas ja osasi sanoa "ei" liehittelyyn.
Kuviakin otin, ja vastoin Tiinan luuloa, useampi kuin yksi oli suht onnistunutki 😉 Huippuotoksiin en ehkä koskaan pääse, mutta kyllä noista ilo kuitenki välittyy. Mulla niin sydän ihan soi, kun ihastutti tuo trikkien määrä. On se niin ihana shelttiväritys ja jokaisella kuitenkin erilaiset.
|
Ilta aloitettiin lämmittelylenkillä. Vauhtia riitti, joten varmasti lihaksetkin lämpenivät.
|
|
Porukka jo miettii ryhmittäytymistä.
|
|
Pojat vaseammale ja tytöt oikealle.
|
|
Yksi on jo joukosta erottautunut, Nuppu hommaa omiaan jossain kuvan ulkopuolella.
|
|
Välillä jo vesikuppi viehättää ja tässä keskustellaan, kuka siitä saa juoda ensin.
|
|
Noelilla mennee hermot moiseen jappasuun ja tekee omat ratkaisunsa.
|
|
Homma hoidossa. Mitäs sitte seruaavaksi.
|
|
Neljä siinä on.
|
|
Löytyhän se neljäskin. Nuppu kovilla.
|
|
Zeus yritti koko ajan tyttöjä, ja poikiakin, lähestyä omalla urosmaisella tavallaan. Tässä näyttäis jopa sisarrakkautta olevan. Nuppu ja Zeus charmiaan näyttämässä.
|
|
Jos pieni pusu hellyttäis Nupun. Vai käytetäänkö tuossa ihan hampain pakkoa...
|
|
Nuppu ei kovin innokas ole. "Mua et kyllä jätä", vaikuttaa Zeus sanovan.
|
|
Nuppu yrittää sievästi näyttää, josko Zeus ei:n ymmärtäis.
|
|
Ja mitäs hulluja. Tuo poika on jo päätöksensä tehny.
|
|
Niin kävi kuitenkin tälle kielletylle rakkaudelle; Nuppu pääsi pakoon ja Zeus jäi nuolemaan näppejään.
|
|
Noel hienosti saksaten.
|
|
Hetken hengähdys. Noel kerrankin paikallaan.
|
|
Poijjiilla meni lujjaa.
|
|
Kas, kas, vanhempiakin kuvassa. Justus ja Almakin jaloillaan.
|
|
Justus näyttää pissaamisen mallia. Kukahan ressu suihkun alla...
|
|
Justus-herra näytti Noelille heti kaapin paikan. Lopulta huomasi, ettei siitä ole hänen naisiaan viemään, ja tuli joukkoon mukaan.
|
|
Loviisa
|
|
Loviisalla kepinsyöntihetki
|
|
Zeuksella taas jotain mielessä, mutta eihän se Loviisa ala.
|
|
Nuppu käännöksessä.
|
|
Vähän sievempi kuva, kun Justuskin on saanu hommansa hoidettua.
|
|
Zeus - the Man
|
Kommentit