Väärin käytetty vapaus

Voihan helevetin kuustoista tuota ahnetta Lunaa. Meinas "pikkasen" kiehuttaa lenkillä.

Luna teki lenkillä pitkään sitä, että pisti yhtäkkiä persiinsä kenttään eikä suostunut liikkumaan minnekään. Nappulan voimalla sen sain liikkumaan ja juoksenteli vieressä ihan hyvin - kun taas istahti. Ensin luulin, että sillä on kipuja tms., mutta kun nappulan voima sai sen liikkumaan ihan tavallisesti, ajattelin, että joku muu syy sillä pysähtymiseen on. Olen sen antanut nyt sitten juosta lenkillä vapaana, että pääsemme eteenpäin ja saamme lenkin tehtyä. Hyvin se mukana kulkee, välillä pysähtelee ja jää haistelemaan, mutta hyvin äkkiä muistaa, että kannattaa kulkea nappulanhajun lähistöllä minusta.

Tänään lähdimme lenkille ja päästin Lunan vapaaksi heti pihalla. Luna tuli ihan mukavasti perässä. Kun pääsimme pyörätielle, hoksasin, että Luna seisoo puskassa ja syö jotain. Juoksin katsomaan, mitä se syö, mutta kaikki oli jo kitusiin uponnut. Nyppäsin sen pois puskista ja Luna yritti hampaitaankin näyttää. Niin hyvää oli vissiin tuo syötävä ollut. Siinä sitten Lunalle päkätin ja möykkäsin niin, että varmasti koko Kempele kuuli. "Kerroin"  sille, että vaikka vapaudessa onkin, se ei tarkoita, että sitä vapautta voi mielin määrin käyttää. Olihan siinä minulla sitten hiljaisia ja nätisti käyttäytyviä shelttejä vieressä useampikin. Laitoin Lunan hihnaan ja jokainen noista neljästä  jatkoivat matkaansa vieressä nätisti ravaten, jopa Luna.

Lenkki tehtiin, metsässä saivat kaikki vapaana juoksennella. Lunakin seurasi lähietäisyydellä koko ajan. Aseman huudeilla sitten Luna taas pisti jarrut pohjaan, istahti paikalleen enkä saanut sitä liikkeelle. Katsoin ympäristöä, olisiko jokin syötävä sen pysäyttänyt. En nähnyt mitään, joten hellyin ja otin pannan pois Lunalta. Ja tuo kutale olikin huomannut jotain hyvältä tuoksuvaa aseman roskiksen vieressä, juoksi sen luo ja hutasi naamaansa. Taas kerran sai kuulla, ettei moinen peli nyt enää vetele. Loppumatkan taas kulki vierellä, tuijotteli minua nappulan toivossa. En heltynyt, en.

Kotiin kun tultiin, annoin Lunalle matolääkkeen. Tai siis sekoitin sen juustoraasteeseen erittäinkin hyvin ja annoin kupissa Lunan nokan eteen. Kovin oli epäluuloinen, mutta ahneus vei voiton, kun juuston tuoksu oli liian houkutteleva. Lunahan haistaa lääkkeen satojen metrien päähän ja puklauttaa vaikka kuinka hyvän ruuan seasta pillerin pois. Nyt se oli Canex-tahnaa, joten ei voinut sitä erotella juuston seasta :D

Tuossa se Luna - ja muutkin - makaa reporankana pitkän lenkin jälkeen. Taitaa olla hyvinkin tyytyväinen itseensä...

Vanha kuva, mutta sopii niin tämänpäiväiseen.

Tässä Luna näkee ihan varmasti unta siitä, kun
sai elämänsä parhaimman aterian tänään lenkillä. Huoh!