Elelyä ja oleilua

Nyt on sitten kahdeksan viikkoa takana etätyötä ja kotona olemista, mutta ei tunnu missään. Yksinoleminen ei tunnu pahalle, välillä siitä jopa nauttii. Aamulla työmatka ei kestä kuin muutaman sekunnin eikä tarvitse nousta kukonlaulun aikaan aamulla. Töitä voi tehdä ihan hyvin tukka pystyssä ja yöpaita päällä. Työteho on paljon parempi kuin töissä töissä. Ei ole kahvi-, ruoka- tai juoruilutaukoja, jotka on ihan pakko pitää. Kotona voi välillä olla pitempikin tauko, mutta työt pystyy kirimään vaikka iltasella. Koirat olen käyttänyt iltapäivällä pitkällä lenkillä,  kauppareissu on osunut aamupäivälle. Sohvalla lojuva koirankarva ja hiekka on pakottanut tarttumaan imuriin keskellä päivää. Työtahdin on pystynyt määrittelemään ihan itse. Ja ajastamisessa itsestä on tullut jo melkein mestari. Ei tule väsymystä keskellä päivää - jos siis istuu sohvalla oikeassa asennossa ja veri pääsee kiertämään lihaksissa - ja illallakin jaksa touhuilla. Joo-o, tämä etätyö kyllä sopii minulle.

Trikki-invaasio...


Vaikka nyt vieraaton aika onkin, on meillä piipahtanut muutama kasvatti kylässä. Ja kaikki trikkejä! Turvavälit on pidetty, käsiä pesty ja halauksitta ovat vierailut päättyneet. Osa vieraista on trimmattu, kaikki rapsutettu ja rakastettu ihan olan takaa.

Tänään kävivät Ippu ja Sylvi. Kovasti ovat tytöt kyllä kaunistuneet viime näkemästä. Sylvi ja Ippu taistelivat, kumpi saa minulta rapsutuksia enemmän. Oli kyllä niin ihana nähdä heitä.

Sylvi tuli sisälle muristen. Muisti varmaan, että meillä syynätään tosi hyvin jokainen nelijalkainen, joka sisälle tulee, ja päätti, ettei nyt anna sen tapahtua. Sylvi myös yllätti emäntänsä, kun otti käyttöön toimintatavan, jonka meillä aikanaan asuessaan oli kehitellyt. Kun päästettiin koirat takapihalle, Sylvi Justuksen kanssa syyhkäsivät suoraan pihalle haukkuen ja toisiaan jahdaten. Sylvi teki saman myös Ipulle, joka oli aivan ihmeissään tästä kaverinsa muutoksesta. Niin se vanha tapa tupsahtaa herkästi pintaan, kun meille tulee. Sylvihän on kotonaan siis aivan rauhallinen eikä lenkilläkään innostu mihinkään joutavaan.

Kuvia piti ottaa. Olisi pitänyt ottaa ulkona, mutta unohtui kamera sisälle. Tässä nyt sitten poseerauskuvia.


Ellua ei kiinnostanut sitten niin yhtään moiset poseeraukset.

Äiti tyttärensä kanssa. Ippu (V. Fit For A Queen) vasemmalla ja Ellu-äiti oikealla.

Ippu

Koko konkkaronkka: Luna, Alma, Sylvi, Justus, Ippu ja Ellu (voih, nuo korvat!)

Trikkinuorisoa.

Mun eläkeläiset, Luna ja Alma

Nämä kaverukset, Sylvi ja Justus, kasvoivat ensimmäisen vuotensa yhdessä.
Samanmoiset tavat molemmilla oli: vauhtia ja haukkumista riitti.



Viime viikolla kävi rokkijäbä Zeus (V. Knight In Shining Armor) trimmissä. Tuli syntymäkotiinsa kuin kotiin tullaan. Pienen haistelemisen jälkeen alkoivat jopa Justuksen kanssa leikkimään.

Kun en ennen trimmausta muistanut ottaa kuvaa, tässä Jaanan facesivulta nappastu kuva. Huomaatte tästä, että oli jo aikakin tehdä rokkijätkästä sheltti :)


Kuva Jaana Käkelä

Mitäs sanotte? Näyttääkö jo sheltiltä?

Mää niiiiin tykkään tästä pojasta!

Kyllä tässä mummoaan Almaa on :)

Kaverukset Zeus ja Justus

Myös Unelma (Violetdream Jane Marple) ja Loviisa (V. Keep On Exploring) kävivät trimmissä. Kuvat unohdin ottaa, vaikka tarkoitus kyllä oli se tehdä. Tässä Katin lähettämiä kuvia trimmausreissun jälkeen.


Loviisa pilkkii. Hyvähän se, kun on niin hienot korvat.
Kuva Kati Pistemaa

Aina se niin väsyttää tuo kyläily.
Kuva Kati Pistemaa

What do you want to do ?
New mail
What do you want to do ?
New mail
What do you want to do ?
New mail
What do you want to do ?
New mail
What do you want to do ?
New mail

Kommentit