Huh, kun on aika vierähtänyt

Miten ihmeessä se tuo aika meneekin niin nopeaa! Viimeksi olen kirjoittanut 15 päivää sitten! Illat kuluvat pentujen ja isompien koirien kanssa touhutessa. Täytyy myöntää, että välillä olen aika väsynyt, työpäivän jälkeen kun pitää tehdä toinen, mutta toisenlainen työ kotona. Mutta, ihana noita kaikkia on seurata! Ei tarvitse juuri tv:tä tuijotella, kun on oma tosi-tv pyörimässä omassa kodissa.

Pennut jo viisiviikkoisia!

Pennut täyttivät eilen viisi viikkoa ja on kuulkaatten lattioilla jo vilinää - ja pissaa ja kakkaa. Paljon ne vielä nukkuvat, tietenkin, mutta ärinää, tappelua ja mahotonta juoksemista riittää. On aivan ihana, kun vien niille ruokakuppeja ja huutelen "pieni, pieni", kaikki neljä tulevat pieniä häntiänsä heiluttaen luokseni eivätkä välitä ruokakupeista ollenkaan. Eivätkä nämä kovin ahneita syöjiä ole, mutta onneksi syövät kuitenkin.  

Myös luonteet alkavat jo hahmottumaan:

Oskari, tuo iso jössikkä, on "mulle passaa ihan kaikki" -poika, joka nautiskelee elämästään pääosin nukkumalla. Kyllä sillä vauhtiakin riittää, ja välillä käy sisarustensa kimppuun todella äänekkäästikin. Uteliaskin Oskari on ja uskaltautunut melkein jo keittiöön saakka. Ruoka maistuu parhaiten tälle karvaturrille ja niinpä painaakin eniten.

Lilja on toiseksi suurin, ja ruokakin maistuu tälle tytölle. Lilja tietää, kuka on, eikä vähästä hätkähdä. Se on utelias ja tutustuu paikkoihin juurikaan muusta tai muista välittämättä. Tänään, kun tulin töistä, se oli kiivennyt portaitten edessä olevan matalan aidan yli ja seurasi minua, kun siivosin sotkuja lattioilta. Ihan mahottoman ihana se on! Syliin tulee innossaan, kun lattialla istun.

Otto on ihan mahoton vipeltäjä! Se on pieni ja huoleton poika, joka vilahtaa yhtäkkiä suhahtaen aitauksesta ulos ja juoksee suoraan tuolin alle. Kun jotain sanon, ihan sama kenelle, sen häntä alkaa vipattaan ja se juoksee luokse. Sylistä sillä on kiire pois, ja kun sen lasken maahan, jalat jo juoksee ilmassa. Se vie sydämen kyllä kaikilta, on aivan uskomattoman ihana! Ei kovin montaa hyvää kuvaa olla tästä veijarista saatu, mutta jokunen sinne päin kuitenkin.

Pienimpänä vipeltäjänä on Sofia. Aluksi luulin, että se on syrjäänvetäytyvä ja arempi kuin muut, mutta niiin väärin luulin! Sofia on ihan mahoton vipeltäjä, kuten pieni veljensä. Se jaksaa ja jaksaa ja jaksaa touhuta. Vaikka muut jo urvahtavat, tämä neiti jatkaa juoksentelujaan ja touhuilujaan yksin. Se leikkii vessapaperirullalla ja repii tenoja lattioilta. Syömäänkään se ei oikein ehdi. Sitä pitää koko ajan tarkkailla ruokakupin lähellä ja siirtää kupille, kun se parin ruokanappasun jälkeen päättääkin juosta tuonne, sinne ja tänne. 

Pennut ovat siis purskahtaneet aitauksesta pois ja siellä eivät juurikaan enää viihdy. Viikon sisällä varmaan valloittavat koko kodin ja sittenhän minun virkani onkin vaan heilua mopin kanssa ja yrittää ottaa kiinni nuo vipeltäjät. No, ihania ovat ja kyllä saavat Impi-äiti ja Ukkis-isä olla ylpeitä jälkikasvustaan!

Vanhemmatkin neidit ja poika jo tottuneet pentuihin

 

Kun pennut vielä pysyivät aitauksessa, vanhemmat katselivat niitä nätisti ja rauhallisesti missä kukanenkin. Lunanhan tietenkin piti nähdä parhaiten ja tuolille piti päästä.

Kun pennut siten alkoivat kiinnostumaan aitauksen ulkopuolisesta elämästä, pääsivät vanhemmat koirat kunnolla tutustumaan niihin. Justus on ollut se kiinnostunein. Nuolee niitä välillä niin, että pitää jo käskeä pois. Se haluaisi leikkiä jo pentujen kanssa, mutta vielä on kokoeroa liikaa, että pääsisi kunnolla revittelemään. 

Sylvi oli aluksi ihan kauhuissaan pennuista. Katseli niitä vaan kaukaa ja juoksi pois, kun pennut yrittivät siihen tutustua. Nyt jo uskaltaa maata lattialla ja antaa pentujen kulkea häntänsä päältäkin, ei kuitenkaan sen lähemmäs päästä. 

Ellu oli aluksi vähän "pöh, mua ei moiset kiinnosta", mutta kun lämpeni kyllä hyvin äkkiä. Kun pääsi aitaukseen pentujen ruokailun jälkeen, meni suoraan makaamaan ja odotti, että pennut tulevat tutustumaan. Ja niiin vaan alkoi nuoleskelemaan ja nauttimaan noista ihanuuksista.

Almalla oli heti mummon otteet ja edelleenkin saattaa vaan maata lattialla, antaa pentujen tulla luoksensa ja nuolee niitä rauhallisesti ja rakkaudella. Pentujen kakat on nyt Alman suurinta herkkua, kun Impi-äidille ne eivät tunnu kelpaavan. 

Lunasta ei nyt kuvaa ole, mutta kyllä edelleen tykkää olla pentujen leluna. Osaa kyllä komentaakin niitä. Käy myös hakemassa lelut pennuilta pois, vaikkeivät ne hänen olekaan. Luna ei tahdo kuitenkaan kestää iltavillejä ollenkaan. Menee suosiolla pois olohuoneesta, kun se touhu alkaa.

Nyt täällä on menossa aikamoiset iltavillit. Justus juoksee pentujen perässä ja kolina ja ärinä vaan kuuluu. Ellu, Luna ja Alma ovat katsoneet parhaimmaksi mennä olohuoneesta pois, mutta Sylvi makaa urheasti lattialla. Impi on jo aikapäiviä sitten siirtynyt keittiön lattialle nukkumaan. Sitä ei voisi vähempää enää pentunsa kiinnostaa. Aika harvoin enää imettääkään. Tässä kuvassa vielä jokunen päivä sitten imetti. Kuvasta ehkä voi ymmärtää, miksei niin innossaan enää anna noitten riiviöitten imeä - ovathan kohta jo äitinsä kokoisia.