Tää niitä koirallisen päiviä on, huoh!

Arkista aherrusta koirien kans. Nii-in, tämmöstä se saattaa olla:

Töistä tullessa lemahti vastaan paskan haju ja lattiat oli täynnään erittäinki löysää sitä ittiään. No tyynesti alon niitä siivoileen. Sohvan takkaa löyty pari läjää, joita sitte lopulta alon moppaileen pois. Siinä ohimennesä sohasin valokuvan seinältä ja kehyksen lasi meni tuhannen youknow pärreiksi. No, tyynesti hain yläkertaan unohtamani imurin, imuroin sirpaleet, lattiat ja vielä sohvatki. Ja sitte pesin lattiat. Näläkä vaivas, tein leivät ja suunnistin sohvalla kattoon Murha paratiisin viimestä puolta tuntia. Just ja prikulleen ennen ku murhaaja paljastu, Ellu alko vinkuun pihalle. No, ei auttanu ku lyyä tv kii ja lähtä lenkille. Pistin vaatteet päälle, ottalampun päähäni ja koirat vilkkumaan. No, mettään päästyäni ottalamppu sammu just, ku olin päästäny koirat vappaaksi. (En muuten ollu päästäny tähän mennesä yhtään kirosanaa!) Eihän mettäsä nähny mittään, joten kokosin solmulle menneet hihnat ja koirat jotenkuten niitten päähän, päätin siirtyä hihnalenkille  ja palasin tyynen rauhallisesti kotiin. Laitoin sitte turvaliivit itelle ja koirille. Taskulamppu piti mukaan ottaa ja se viides, jossa on kissanpissan kokonen valo, oli ainut, jossa oli voimissaanolevat patterit. No, eikus tien päälle. (Enkä vieläkään ollu kironnu kertaakaan!) Koirat oli vissiin niin hepulisa jo, että menivät siksakkia mun eesä ja hihnathan oli ihan tuhannen solomusa. Taskulampusta ei ollu mittään muuta ku haittaa ja siinä pimiäsä hihnoja selevitellessäni pääsi ensimmäinen kirosana. No, jatkettiin matkaa ja pikkumetsään päästyäni oli tarkotus päästää koirat irti. Just ja joo. Koirien kaulasa oli siis vilkkupanta, tavallinen panta ja vielä niitten päällä turvaliivin hihna. Arvatkaapa vaan, minkämoista "sananhelinää" mettästä kuulu, ku yritin saaha sen hihnapannan pois kaulasta! Ku sitte sain koirat irti, hanskat ja taskulamppu oli hukasa. Täsä kohti tuntu, ettei kirosanat riitä. No, siitäki vielä selvisin suht hyvin, mutta ku koiria alon sitte kiinni laittamaan ja niitten turvaliivit oli irronneet ja olivat perskarvoissa tarroilla kiinni, meinas itku päästä. Loppumatka tultiin vauhilla ja päätin turvata loppuillan istumalla sohvalla liikahtamatta, silmät kiinni, hengittämättä ja hiljaa...