Odotteluaikaa...

Kovasti paljon tämä Lunan astutusprojekti etenee hitaasti. Progearvojen nousua eli sitä LH-piikkiä on odotettu kuin kuuta nousevaa. Kolmas progetesti otettiin tänään ja sormet ja varpaat on ristissä, että jotain olisi tapahtunut. Luna on häntäänsä siirtänyt ja takapuoltaan tarjonnut jo 6 päivää, mutta kun aika ei ole oikea, se ei ole.

Alma sen sijaan vaikuttaisi todella valmiilta jo nyt, viikon juoksun aloittamisen jälkeen :) Tarjoilee itseään kaikelle liikkuvalle - välillä jopa minulle :) Luna-ressu on ihan helisemässä Alman kanssa, kun koko ajan on takapuolensa nokan edessä. Mutta Alma saa tällä kertaa juosta juoksunsa omaan malliinsa ja pennut ovat kohdallaan tulevaisuutta.

Toivon kaiken tämän odottelun jälkeen, että astutus onnistuu ja jossain vaiheessa saamme Lunan pienokaisia  hoidella.

Kiitos kaikille mukana elämisestä! Olen aivan älyttömän onnellinen, että minulla on sellainen porukka ystäviä tsemppaamassa meitä tässä asiassa!

Ja  myös Luna on sitä mieltä:


Kuva: Juha Sipola

Kommentit

Anonyymi sanoi…
;))

Lunalla tuossa kuvassa sellainen ilme, että siinäpähän emäntä hermoilet ihan turhaan, kyllä tämä tästä suttaantuu !
Eli kyllä Kaija kaikki varmasti vielä hyvältä näyttää ;)
-Tiina-
Vuokko sanoi…
Kaija, sun kärsivällisyyttä nyt koetellaan, mutta jospa se Luna sinun pitkämielisyyden palkitsisi sitten suloisella pentukatraalla. Varmasti ikimuistoinen tämä ensimmäinen kerta :) Tsemppiä!