30. marraskuuta 2015

Ipusta ja rakkaudesta koiriini

Ippu on löytäny Lunasta leikkikaverin. Tai pitäskö sanoa, että Luna on ollu Ipun kiusaamisen kohteena ja koko illan. Kun tulin töistä, Ippu varasti Lunan suusta pehmolelun ja siitä se sitte alako. Nytki Luna makaa sohvalla ja Ippu hyppii sen päällä, purree sitä korvista ja mistä kiinni saa. Luna makaa paikallaan ja uskomattoman kärsivällinen on sen kans. Käytiin puolen tunnin lenkki räntäsateessa ja ajattelin, että se veis tuosta rämäpäästä virtaa, mutta mitäs hullua. Märkänä on kaks kertaa villimpi! Huoh!

Nämä kuvat kertovat ehkä paremmin kuin hyvin, mitä täälä on tänään tapahtunu:

Luna hetken rauhasa ja Almaki uskaltautu sohvalle.
Karvaset ketkä-lie.
Ja eikus vaan kimppuun!
Luna vähä laiskansorttisesti leikkii. Ipulla riittää virtaa.
Välillä näinki päin.
Lunaa taas laiskottaa, mutta Ippu ei anna periksi.
Ippu yrittää ja yrittää, mutta Luna ei enää jaksais.
No niin, nytkö se vihdoin viimein lähtee pois...
Ellu vaan syö luuta rauhassa - ja samalla vahtii toista.
Ippu löysi taas Lunan lelun. Saas nähä, mitä tästä seuraa...
Eikus sohvalle ärsyttään Lunaa :)
Alma vaihto nukkumispaikkaa.
Ippu rauhottu, mutta vain hetkeksi.
Löyty toinenki lelu. Tästä ei muuten Luna välitäkään, hähhähää!
Ja taas löyty Lunan lelu. Tästä se höykkyytys taas alko!
Asiasta ihan kolmanteen. Tänään ystäväni kertoi, että hänellä oli ollu viikonlopun hoidossa koira, jonka entinen isäntä menehtyi yllättävästi sunnuntaiaamuna. Tämä koira oli sitte sunnuntaiaamusta alkaen ollu koko päivän aivan ihmeellinen. Mikään ei ollu kiinnostanu, lenkilläki oli vaan vieressä kävelly eikä ollu riehunu entiseen tapaansa. Tämän koiran olotila oli tarttunu sitten kahteen muuhunkin koiraan ja olivat olleet melkeinpä masentuneita. Oli siis tienny isäntänsä lähdön.  Tästä tuli mieleen nämä meidän koirat. Nehän tietäää asioita, osaksi vaistoavat minusta, mutta uskon, että myös lukevat ajatuksiani. Yksi esimerkki: Kun oottelen meille vieraita sohvalla vaan makoillen ja tv:tä tuijottelen, koirat saattavat moneen kertaan juosta ovelle haukkkumaan jotain. Aikaa vieraitten tuloon saattaa olla tuntikin, mutta ovat koko ajan korvat höröillään ja pienikin risahdus (jota minä en edes kuule tai mitenkään havainnoi) ajaa ne ulko-ovelle haukkumaan. Varsinkin Alma on tosi herkkä. Oon omasta mielestäni ihan tavallinen, en edes odota, kun vieraan tuloon on aikaa vaikka kuinka. Toinen esimerkki: Käymme jossain autolla ja kun käännyn tälle Käpylänperäntielle, alkaa takaa kauhia haukkuminen ja hyörintä. En sano mitään, en omasta mielestä edes  ajattele, että kotona kohta ollaan, mutta nuo sen jostain tajuavat, että kohta pääsevät autosta ulos ja omalle pihalle. Esimerkkejä riittää. Uskon, että sen lisäksi, että välitämme omalla käytöksellämme, olemisellamme ja elintoiminnoillamme koirille viestejä, välitämme niitä myös ajatuksilla. Ja sitähän se on, eläinkommunikointi, kaksisuuntasta. Me voimme saada viestejä eläimiltä, mutta myös pystymme niitä välittämään eläimille. 

Ja tuosta Almasta vielä. Almahan lukee mua vielä enemmän kuin muut. Se ei yleensä tykkää tulla lähelle, mutta jotenki se aina tietää, kun mulla on jotenki alakulonen olo. Sillon se tulee syliin, nuolee kättä ja katsoo lohduttavasti. Jos makoilen sohvalle, se saattaa tulla mun rinnan päälle makaamaan ja katsoo lohduttavasti. On siinä hetken ja hyppää pois. Muutenki se seuraa mua ihan eri tavalla kuin muut. Hoitajakoira se on :) Elluki välillä tulee lähelle, ihan kuin tulis antaa mulle energiaa tai lohtua. Se vaan tekee sitä harvemmin. Luna tulee myös viereen nukkumaan, mutta se tulee hakemaan itselle voimia, se niiiiiiin tykkää rapsutuksista!

Alma <3
On se niin ihanaa noitten koirien ja ylipäätään eläinten kanssa toimia. Koko ajan oppii uutta. Ne lohduttavat, antavat voimaa, tuovat iloa elämään ja antavat sitä pyyteetöntä rakkautta ihan joka hetki. Vaikka kuinka joskus ottaa päähän esim. lähtä lenkille (kuten tänään räntäsateeseen), ei tartte ku 50 metriä kävellä ja tulee tosi hyvälle tuulelle, kun näkee, miten ne nauttivat, oli ilma mikä vaan. Mää niiiiin rakastan noita mun karvasia neitejä!!


26. marraskuuta 2015

Ipun kans kursseilla

Kävimmäpä Ipun kans Koirakoulu Kisman pentukurssilla. Eka kerta jäi käymättä, ku oli se silmätulehdus ja oli koirat karanteenissa. Nyt sitte tokalle kerralle saatiin mennä. Menomatka kurssille oli yhtä kärsimystä. Ippu huusi ja möykkäs häkisä, laantuen kuitenki pikkuhiljaa matkan aikana. Ootin kurssille mennessäni, että Ippu haukkuu kaikki mukanaolijat eikä kuuntele muutenkaan mua ollenkaan. Olin ihan äimän käkenä, kun tuo neitonen oli upiasti kontaktissa ja tehtäviä ootellessamme rauhallisesti seiso paikallaan tai vain haisteli lattiaa. Aivan upiasti siis meni ja olin niiiin ylypiä Ipusta! Vaikka se kotona on aikamoinen herhiläinen, osaa näköjään rauhottua ihan just oikein, kun mennään vieraitten joukkoon. Edes hallin sisälle meno ei sitä häirinny ollenkaan. Uteliaana vaan haisteli kaikkea. Harjoteltiin välillä näyttelyseisomista ja Ippuhan seiso just ja niin ku piti.  On meillä kyllä ihana neito kasvamasa!

Kottiin tullessa Ippu nukku koko matkan, mutta ku pääsi autosta ulos, alko heti haukkuminen ja sisälle oli kova kiire muitten tykö. Ja siitä se rämäkkä sitte alako. Pari tuntia hillitöntä hullutusta ja nyt vihdoin rauhottuivat kaikki.  Alma on jotenki masentunut tai jottain. Haluaa olla vierellä tai sitte ihan omasa rauhassaan toisessa huoneesa. En tiiä, mikä sillä nyt oikein on. Rapsutuksia saa nyt mielin määrin :)

Tässäpä muutama kuva siitä rauhallisemmasta puolesta tältä iltaa.

Ippu, puoliska Ellua ja muutama karva Almaa :)
Täsä vähä mietiskellään vielä, mille alettas. No, Ellu jo tietää.
Ei Nakke Nakuttaja vaan Ellu Nakertaja :)
Tämä neitokainen oli ihan huippu pentukurssilla <3
Ippu miettii syntyjä syviä.
Nakertaja ja kaks pötköttäjjää.
Hieman surua silmissä? :(
Alma niiiiin mielellään aina nuolee kättä :)

24. marraskuuta 2015

Fiona-hirviö kävi kyläsä

Huh, olihan aikamoista haepakkaa, ku Fiona kävi kyläsä. Ensin joutu meijän tyttöjen kovaan syyniin ja näytti, etteivät anna tuon sulosuuden leikkiä ollenkaan. Ippu yritti kaikkensa, että sais Fionan leikkimään, mutta isot tytöt piti huolen, että makas suurimman osan ajasta selällään jalat levällään. No, eihän siinä kauaa menny, ku leikki Ipun kans alko täysillä. Vietiin nuo pikkuneitit yläkertaan kuvausta varten ja sielä alko sellanen rähinä, ettei paremmasta väliä. Kuvat kertokoot, mitä kaikkea sielä tapahtu:






No, välillä rauhoittuivat ja saimma otettua seisoma- sun muita kuvia. Kuvia tuli otettua vaikka kuinka paljo ja tosi hyviä niistä oli vaikka kuinka monta. Tässä jokunen niistä ja täältä löytyy lisää.

Fiona 3,5 kk, 29,5 cm





 
 Ippu 3,5 kk, 30 cm






22. marraskuuta 2015

Lumi toi hupia

Kovasti on koirat tykänneet lumesta. Se tuo valkonen ihana aine piristää sekä koiria että ihmisiä, kumpiakin omalla tavallaan. Meijän tytöt on piristyneet ihan silmisä, juoksevat täysillä pihalla ja leikkivät toistensa kans. Sitä en oo nähny ku viime talvena viimeksi. Vähä turhanki kovaa menee varsinki Ellulla ja Ipulla. Yhen ison lyhdyn ovat jo kaataneet ja rikkoneet. Mutta mitäs noille tekee, juoskoot vaan. Ainahan noita lyhtyjä lisää saa. Nyt vaan toivomma, että tuo lumi ei ennää häviäis. Mettälenkillekin on paljo mukavampi lähtä, ku näkeeki jotain.

Tässäpä Sannalla sijoituksessa oleva Fiona, the Luminenä. Kovasti tuntuu hänkin nauttivat lumesta. Kuvan on ottanut Sanna Törmänen.

Fiona, the Luminenä-tyttö
Fiona ossaa sitte olla nätti <3
Ipusta on tullu jo iso neiti. Tekee aika hyvin tarpeensa jo ulos. Lenkeillä on ollu mukana melekeinpä päivittäin. Välillä juoksee isojen perässä, välillä kävelee mun vieressä ja ihmettelee maailman menoa. Ippu oppi asiat aivan mahottoman nopiaa, hämmästyttävän nopiaa. Esimerkkinä nyt vaikka semmonen, ku opetin sille oottamaan ruokaansa Ole hyvä -vapautuksella. Kaks kertaa sen sille kun opetin, nyt se jää aina oottamaan vapautuskäskyä! Aivan ihana tuo neitisessu kyllä on. Jotenki tuntuu, ettei jaksa oottaa, että näkee, millainen siitä isona tulee. Kasvuvauhti on ainaki tosi hyvä, 29 cm 14 viikon iässä.

20. marraskuuta 2015

Tää niitä koirallisen päiviä on, huoh!

Arkista aherrusta koirien kans. Nii-in, tämmöstä se saattaa olla:

Töistä tullessa lemahti vastaan paskan haju ja lattiat oli täynnään erittäinki löysää sitä ittiään. No tyynesti alon niitä siivoileen. Sohvan takkaa löyty pari läjää, joita sitte lopulta alon moppaileen pois. Siinä ohimennesä sohasin valokuvan seinältä ja kehyksen lasi meni tuhannen youknow pärreiksi. No, tyynesti hain yläkertaan unohtamani imurin, imuroin sirpaleet, lattiat ja vielä sohvatki. Ja sitte pesin lattiat. Näläkä vaivas, tein leivät ja suunnistin sohvalla kattoon Murha paratiisin viimestä puolta tuntia. Just ja prikulleen ennen ku murhaaja paljastu, Ellu alko vinkuun pihalle. No, ei auttanu ku lyyä tv kii ja lähtä lenkille. Pistin vaatteet päälle, ottalampun päähäni ja koirat vilkkumaan. No, mettään päästyäni ottalamppu sammu just, ku olin päästäny koirat vappaaksi. (En muuten ollu päästäny tähän mennesä yhtään kirosanaa!) Eihän mettäsä nähny mittään, joten kokosin solmulle menneet hihnat ja koirat jotenkuten niitten päähän, päätin siirtyä hihnalenkille  ja palasin tyynen rauhallisesti kotiin. Laitoin sitte turvaliivit itelle ja koirille. Taskulamppu piti mukaan ottaa ja se viides, jossa on kissanpissan kokonen valo, oli ainut, jossa oli voimissaanolevat patterit. No, eikus tien päälle. (Enkä vieläkään ollu kironnu kertaakaan!) Koirat oli vissiin niin hepulisa jo, että menivät siksakkia mun eesä ja hihnathan oli ihan tuhannen solomusa. Taskulampusta ei ollu mittään muuta ku haittaa ja siinä pimiäsä hihnoja selevitellessäni pääsi ensimmäinen kirosana. No, jatkettiin matkaa ja pikkumetsään päästyäni oli tarkotus päästää koirat irti. Just ja joo. Koirien kaulasa oli siis vilkkupanta, tavallinen panta ja vielä niitten päällä turvaliivin hihna. Arvatkaapa vaan, minkämoista "sananhelinää" mettästä kuulu, ku yritin saaha sen hihnapannan pois kaulasta! Ku sitte sain koirat irti, hanskat ja taskulamppu oli hukasa. Täsä kohti tuntu, ettei kirosanat riitä. No, siitäki vielä selvisin suht hyvin, mutta ku koiria alon sitte kiinni laittamaan ja niitten turvaliivit oli irronneet ja olivat perskarvoissa tarroilla kiinni, meinas itku päästä. Loppumatka tultiin vauhilla ja päätin turvata loppuillan istumalla sohvalla liikahtamatta, silmät kiinni, hengittämättä ja hiljaa...

16. marraskuuta 2015

Ippuhan osaa seisoa hienosti paikallaan, wau

Vihdoin viimein sain kaverin Ipun kuvaamiseen, ku Vilma tuli käymään (kauhiasa flunssasa). Lupasin viiä sen bussille, jos se auttaa kuvaamisesa ja meni Vilma halapaan. Minähän joka tappauksesa sen aina vien bussille :) No, kuitenki. Nopiasti ennen bussin tulemista kipastiin yläkertaan ja laitettiin lampaantalja lattialle. Mua jännitti etukäteen, miten Ippu tullee käyttäytyyn, ku seisotan sitä, mutta sehän meni aivan älyttömän hyvin. Tämä neitokainen osas seistä paikallaan asennosa ihan itestään! Vilma räpsi kuvia, ku minä pijin nappulaa Ipun eessä ja neitokainen senkus seisoskeli! Lampaantalja oli huono valinta alustaksi, ku tassut uppos siihen, mutta so what! Onhan tässä muuta katteltavaa kyllä. Ja ois ehkä voinu vähä enemmän käyttää aikaa, mutta se oli kortilla, kun piti seurata kelloa koko ajan bussiaikataulua silmälläpitäen. Mutta. Kuvia saatiin ja oon tosi tyytyväinen myös asentoihin, joita tuo Ippu-neito ite otti!

Ja siihen se Ippu vaan asettu!
No, tässä ehkä takajalat ei oikein asennossa oo :)





Tännään käytiin sitte taaaas kerran eläinlääkärissä. Tällä kertaa kolme neitiä joutu lääkärin syyniin, silmätulehdus tuli viikonloppuna ensin Lunalle, sitte Ipulle ja lopulta Ellullekki :( Mukaan matkalle otin kaikki neljä, kun en raskinu jättää Almaa yksin kotiin. Alma ootti autosa, ku muut "pääsi" lääkärin pöydälle silmiään näyttämään. Lunalta tyhjennettiin myös anaalirauhaset, ku en enää suihkuttamalla saanu niitä tyhjäksi (ja sieltähän tuli tavaraa, yök!).  Rahhaa meni, mutta menkööt. Pääasia, että saahaan neidot kuntoon. Alma oli kotona vähä möksöllään, varmaanki siksi, ku ei päässy lääkärin syyniin kuten muut :)

Vähä heikkotasonen kuva, mutta kyllä tuosta Alman mökötyksen
näkkee :)