3.6.2017

Eipä aina mene kuin on suunnitellut, ei edes joka toinen kerta

Ihan ensimmäiseksi pitää ikäväkseni kertoa, että meille ei tänä vuonna tule pentuja. Aadan astutus päätettiin siirtää seuraavaan juoksuun ja Impiä en saanut astutettua. Tai siis tärppipäivä ehti mennä ohi, kun tuosta neitokaisesta ei saanut mitään merkkejä siitä. Mutta ensi vuonna uudemman kerran. Kahdeksan kuukautta on kumpaisenkin neitosen juoksuväli, joten ensi tammikuussa seuraava yritys. Tässä nyt mietin kaiken tämän tarkoitusta, kuten aina teen, kun joku ei mene ihan kuin olen ajatellut. Yksi asia tässä on kuitenkin melkeinpä positiivinenkin asia: kerrankin voin kesälomalla lähteä kotoa kauemmas :)

Impi siis oli meillä toista viikkoa. Justuksen ja Impin kemiat eivät oikein kohdanneet. Justus kyllä olisi mielellään leikkinyt Impin kanssa, mutta aina sai hammasta ja lähdöt, kun Impin lähelle meni. Impi niin tuntee oman arvonsa eikä moisesta pikku pojasta välittänyt. Lempi oli kuulemma kotona ihan masentunut, kun ei ollut Impi kotona. Kun Impi tänään sitten kotiinsa meni, oli jälleennnäkeminen ollut todella riehakas.

Ihanainen Impi-Impula <3
Me sitten olemme nyt ihan neljästään eli vain omat koirat ovat kotosalla. Koira per päivä ovat saaneet nyt suihkun, pesun, kuivauksen, harjauksen ja trimmauksen. Justus vielä odottaa vuoroaan. Tässä muutama kuva, jotka tänään otin parista puhtaasta erikseen ja sitten vielä yhteiskuvia.

Alman pesin tänään ja kuivauksen jälkeen juostiin tuhatta ja sataa
yläkerrasta ulos, että ehdin ottaa siitä kuvan ennen turkin
kihartumista. Ehdin, mutta aika vaikeaa oli yksin kuvia ottaa.
Alma osasi hyvin poseerata, kun nakkelin sille vasemmalla kädellä
nappuloita ja oikealla napsuttelin kuvia.
Alma on kyllä niiiiin ihana neitokainen.
Mää niin rakastan sitä.
Ellu ei oikein tiennyt, mikä oli kuvaamisen tarkoitus. Mieluummin
olisi vain tuijotellut minua, mutta lopulta nappulat vei voiton
ja sain jokusen kuvan otettua.
Voih, mun ihana Ellu!
Mun ihanat Luna, Ellu, Alma ja melkein mun Justus!
Ja vielä toinen, kun sain ne kameraan katsomaan eikä vaan
pyörittelemään päitään naapurin kakaroiden mekastaessa
aidan takana.

Näyttelyilmoja olen laitellut menemään. Seuraava näyttely on ensi viikonloppuna Pietarsaaressa, jonne mukaan lähtevät Ellu ja Luna, joka pääsee piiiiitkästä aikaa kehään. Luna menee jo veteraaniluokkaan, kun on ne kunnioitettavat yhdeksän vuotta jo täyttänyt. Ouluun olen ilmoittanut Ellun, Adan ja Lunan (toiselle päivälle vain). Almakin tekisi mieli ilmoittaa näyttelyyn, mutta saa nyt nähdä ilmoitanko, kun saattaa tulla turhan kiire kahden koiran kanssa avoluokkaan meno. Kasvattajaluokkaankin olen ilmoittautunut, elämäni ensimmäistä kertaa. Maha on jo nyt kuralla, pelkästä ajatuksesta, että sinne pääsemme. Mukaan violetdreamilaisia on Oulun näyttelyyn tällä hetkellä tulossa kahdeksan, joten toivon, että sen kasvattajaryhmän saan, niin paljon kuin se minua jo nyt jännittääkin.

Lunan silmät on alkaneet rähmiä, tai se on sitä samaa ruskeaa vuotoa, jota sillä oli syksylläkin. Mietin, johtuuko se siitä, että on saanut aina välillä nappulan mukana lihaa. Olenkin nyt siirtänyt kaikki koirat tarkkaan 50/50-ruokavalioon eli saavat toisella ruualla nappulaa ja toisella lihaa. Välillä näyttää auttavan. Viime syksynä kokeilin vaikka mitä ruokaa ja vuoto vaan jatkui. Eläinlääkäri sanoi, että voi olla allergista vuotoa, esim. siitepölylle. Käytin silloin silmien kostutustippoja, mutta eivät tuntuneet auttavan. Yhtäkkiä se vuoto kuitenkin loppui enkä oikein osannut yhdistää sitä suoranaisesti mihinkään. Ajattelin, että siirtyminen Fitminin ruokaan auttoi, mutta ovat niitä syöneet nyt koko ajan ja kuitenkin n. 3 viikkoa sitten vuoto alkoi uudelleen. Toivon, että nyt auttaisi kuitenkin tuo 50/50-ruokavalio. Se ruskea vuoto on todella epämukava, se kun värjää silmäkulman ruskeaksi, vaikka sitä kuinka pyyhkii. 

Serkkuni Arja oli viikko sitten jälleen kerran Käpylänperällä työleirillä. Kolme päivää paahdettiin töitä ja saimme todella paljon taas aikaiseksi. Illan päätteeksi piti syödä itseltä taju ja tässä muutama kuva ensimmäisen päivän herkkujen valmistumisesta. Kaverit oli aina mukana jostain kumman syystä :)

Arjan kanssa löydettiin tiiliä minun metsästäni mullan alta ja
tekstiinpa niistä sitten aivan ihana grilli minulle :D Vaikkei se
kauneuskilpailuja voita, aivan uskomattoman hyviä makkaroita
siinä voi paistaa.
Impi seuraa tarkasti, osaako Arja paistaa makkarat oikein.
Justus senkus poseeraa...
... tai tekee ilkeyksiä kukkapenkissä...
... tai on vain ihana itsensä.
"Antaisit jo sitä makkaraa. Mulla on jo janojuoma valmiina!"
Vihdoin! Njam!
Justus - just us :)

Lauantaiksi sattui sadepäivä, mutta sehän ei haitannut grillaamista. Kikka kolmonen kehiin ja niin vaan taas saimme kaikille herkulliset makkarat. Myös kaverit saivat omat palasensa, kun niin nätisti olivat niitä kerjänneet :)

Henrikin tuli käymään kotona, varmaankin makkarantuoksun
houkuttelemana.
Ja kerjääjät paikoillaan!
Meillä ei ole koskaan ollut koirilla näin paljon leluja kuin Justuksella on. Sitä on hellitty ehkä liikaakin. Leluja on varmasti 30 kappaletta, mutta parhaimmaksi leluksi katsoo sänkynsä, joka alkaa olla jo kokonaan suolistettu. 

Kuvassa noin puolet leluista. Loput on yleensä pitkin poikin
lattioita ja pihalla.
Sänkysankari Justus :D

Ihan pakko vielä laittaa tähän Alman perskarvoista kuva. Niitä siis riittää ja sitä on paksusti. Voitte vain kuvitella, millainen homma on aina metsälenkin jälkeen sieltä irroitella jäkälät, risut ja sammalet!


16.5.2017

Huoh, juoksuhöyryt ylimmillään...

Meillä on täälä nyt tosi "mukavat" päivät. Alma ja Luna on juoksusa ja kohta kait se tuo Elluki juoksunsa alottaa. Muutaman päivän oon jo joutunu tahtomattani seuraileen Alman mahotonta takapuolen tyyräämistä ja hännän heilutusta. Ei pääse Luna helpolla nyt! Se yrittää parhaansa mukaan Almaa auttaa ja ovat sitte molemmat ihan väsyneitä, toinen tyyräämisestä, toinen hyppimisestä toisen päälle. Justus luuli ensin, että "hei, nyt leikitään", mutta ku Luna ei alkanu sitä ollenkaan, hoksas, miten pääsee hauskuuteen mukaan.

Huoh noita tyttöjä!
"Näin ne muutki, määki sitte!" Justus porukan viimenen vaunu.
Junassa tässä mennään!
Jossain vaiheesa pitää vähä levätäkki.
Ihana Aada <3
Ellu on nuortunu ja muistaa välillä kiusata Justustaki.

Aadahan tämän koko hulabaloon alotti juoksuissaan. Alma hoksas hyvinki äkkiä, että Aada tarttee apua. Aada ei siitä avusta kauhiasti välittäny, mutta pakolla ja ärinällä Alma sen sai paikalleen. No, Aada vaihtu Almalla sitte Lunaan, joka ei pistä hanttiin sitte niin missään. Teijän pitäs nähä tuo Alma! Se on siis ihan oikiasti seksihirmu! Koko ajan kyttää seuraavaa uhriaan ja jos ei se vapaaehtosesti hommiin ala, sen peräsä juostaan vaikka sohvalle ja pakotetaan se siihen. Luna-ressu on joutunu aikamoiseen höykkyytykseen välillä.

Ja vähä rauhallisempaan aiheeseen eli muutama kuva pihalta viime lauantailta, ku meno oli vielä tavallisen normaalia.

Ellu ja Luna
Justus
Tytöt <3
Aada <3
Minä, Justus!
Tytöt Ellu ja Alma mielipaikallaan auringonpaisteesa.
Justus se huolehtii tytöistä. Haukkuu naapurin kakaroita, että varmasti
pysyvät aidan takana. Kaukaa se pitää tehä, ku vähä pelottaa kuitenki.

Eilen Aada lähti omaan kotiinsa. Se oli meillä viikon päivät ja oli kyllä ku ois meijän laumaa aina ollu. Aivan ihanan rauhallinen pusuttelija tuo neiti on. Ja niin siinä kävi, että siirsimme suosiolla Maijun kans Aadan astutuksen seuraavaan juoksuun. Jotenki vaan ei tuntunu olevan oikea aika pennutukseen. 

Kun Aada lähti, tilalle tulivat Alli ja Haiku. Alli on sekarotunen, löytökodista pelastettu ihanan rauhallinen tyttö. Se on vähintään 13-vuotias, tarkkaa ikää ei kukaan osaa sanoa. Luna, tuo roturasisti, ei kestä, kun Alli liikkuu tai puistelee ittiään ja panta kilisee. Se hyökkää Allia päin haukkuen mahottomasti, mutta Alli ei välitä siitä mitään. Täällä se kävelee ihan rauhallisena ja Lunaki pikku hiljaa alkaa tottumaan tuohon vääränrotuseen. Haiku (Ellun tyttö) oli tullessaan vähä kauhussaan, kun Alma sitä yritti saaha ittiään auttamaan. Haikullaki on siis juoksut ja oli todella tervetullu meille, ainaki Alman ja Lunan mielestä. Eilisen illan Haiku juoksi Almaa pakoon, tänäänki vielä on välillä vähä kauhussaan, mutta on jo kotiutunu ihan hyvin. Oli eilen illalla tarkotus ottaa vaan Justus ja Ellu yläkertaan, mutta Haiku oliki ensimmäisenä sinne menosa ja juoksiki suoraan mun sänkyyn nukkumaan. Sieläpä sitte kaikki muut paitsi Alli nukkuvat yön. Ja hyvin Haiku nukkui. Ei edes heränny haukkumaan, kuten Luna, kun Alli käveleskeli alakerrasa. 

Tänään käytiin lenkillä porukan kans. Vähä oli mulla hankaluuksia kulkea mettäsä Alli fleksin päässä, ku sen aina kiersi jonku puun ja fleksi piti käydä erottamasa oksista. En oo tottunu ketään pitämään hihnassa mettäsä, mutta Allia ei arvaa irti päästää. Ei pihallakaan oikein kuuntele, kun sitä sisälle kutsuu. 

Alli, Justus, Luna, Haiku, Alma ja Ellu <3

Nyt sitten ootellaan, että Impillä alkais juoksu. Tarkotus on siis astuttaa se tulevaan juoksuun. Lempi sielä on jo juoksunsa juossu, mutta Impi pijättelee. On kuulemma hellyyskohtaukset tullu kuvioihin, joten jospa ne juoksutki sieltä tupsahtais.

6.5.2017

Koiraviikko, kuinkas muutenkaan

Alotanpa ihan vaan tämmösellä kuvalla tämänpäiväseltä lenkiltä:


Onnea kokonaisen yhden vuojen täyttäville Kertulle ja Pekolle. Näistä kahesta Impin ja Elikin pennusta on kehittyny aivan ihanannäkösiä shelttinuorukaisia. Pekko on hurahtanu kasvussa (n. 43 cm) ja Kerttu on just ja täsmälleen oikiankokonen shelttityttö.

Pekko Peikonpoika <3
Kerttu <3
Viikko on mennyt, yllätys yllätys, koirien kanssa touhutesa. No, eipä mulla muunlaisia viikkoja taija elämässäni ollakkaan. Ollaan käyty lenkeillä ja touhuttu kotosalla. Justus on saanu henkilökohtasta huomiota ja lenkilläki ollaan ihan kahestaan käyty. Moni asia onki tuntunu paljo pahemmalta ku ei oo ollu muita apuna. Mutta reipaaasti on mopot ja pyörät otettu vastaan, autothan on jo tuttuja olleetki. 

"Nuo syö mun hajottamasa sängysä mun luita! En uskalla ennää mennä niitä
häiritteen, ku jo pari kertaa sain nokille sitä yrittäessäni."
Justus ei vaan ymmärrä, miten tässä nyt näin kävi.
Ja luut maistuu tyttöille!
Justus katto paremmaksi unohtaa luut ja muut ja pisti makkuulle

Justus <3

Alma haluais sohvalle...

... mutta Vincent ehti ensin.

Aada, Ellun sisko (Violetdream Fairy Diamond, omistaja Maiju Ulvila) tuli meille torstaina. Katsomme täsä, josko Aadan juoksuista saatais pentuja aikaseksi. Siitä myöhemmin lissää.

Perjantaina pijin etätyöpäivän ja ku olin puoli päivää läppäriä naputellu, koirat alko jo tylsistyä. Kovasti yrittivät mua häiritä, mutta eipä siinä ehtiny oikein koiria paijailla saati leikittää. Ruokatauolla otin koirista kuvia, että ees jottain tekemistä saivat pönöttämällä kuvasa. 

"Vitsi, ku ei millään viittittäs pönöttää. Saahan maata, saahan?"

On se tuo Justus kyllä niiiiiiiin ihana <3

Tässä kaverukset, jotka jaksavat leikkiä ja tahista. 

Aada <3

Mua niiiiin kyllästyttää ja väsyttää...

Meijän tytöt Ellu, Alma ja Luna (ja palanen Justusta :)

Iltasella piti sitte käskiä koirat tämmöseen kuvaan. Tai eihän noita
tartte käskiä. Senkus ottaa kameran käteen ja näyttää, mihin
kohti ne haluan :)

Nyt ollaan käyty lenkillä Annalankankaalla, ku meijän mettä on ihan märkä. Sielä ei iliman kumppareita oikein pysty kulkemaan ja koiratki pittää aina pestä, ku sieltä tullee. Annalankankaan maastot on sulaneet melekeimpä kokonaan. Tännään piti ettiä uus paikka, ku oli mopopoikia entinen paikka täynnään. Mettiä ja hiekkarooppejahan tuola löytyy vaikka kuinka, joten eikus vaan auto jonneki parkkiin ja menoksi. Ja kamera oli mukana heilumasa ikävästi kaulasa. Piti sitä sitte käyttääkki, ku kerta mukkaan tuli otettua:

"Misä me oikein ollaan?!!"

Aada <3
(Takakorkeus johtuupi maasa olleesta kohoumasta.)

Aada, haaveilija <3

Ja se pakollinen pönötyskuva :)

Vincent taas omille teilleen menosa.

Ellu <3

Ellu edelleen.
Karvat miten sattuu, mutta kuka sitä ny parraimpiinsa lenkille pukkeutuu.
Ja kyllähän se paremminki ossaa seistä, mutta ei sitä aina viitti.

Vincentistäki yritin pönötyskuvan ottaa. Se vaan tuo linssilude-Justus
työnty joka kuvaan mukaan :)

Kasa shelttejä.

Tämmöset lenkkimaastot meillä oli. Toinen linssilude, Aada, kuvan
oikeasa alanurkasa :)

Välillä tuuli aika kipakasti.

"Hei tänne nyt, ei me sinne mennä!"

Alma, tuo ihana mummu <3

On se tuo Lunaki vaan niin ihana!

Luna, äiti ja varamummu. 

"Täsä sulle."

Vincent, voih <3

Justuski seiso, ku sille niin sano <3

Justus <3

On tämä poika niiiiiin ihana <3

Eikös vaan olekin?


Ippu tuli yökylään ja meillä on ihan mahoton sähellys päällä. Vincent haluaa Aadan, joka haluaa vaan Ipun, joka ei tiiä, mitä tekis. Kaikkien keskellä häärii pieni Justus ja jää jalakoihin koko ajan. Luna haukkua paukuttaa ja yrittää saaha sähellyksen loppumaan. Alma käy välillä säheltään ja hyppii Aadan päälle. Ellu makkaa sohvalla mun vieresä, sitä kun ei vois nyt vähempää moinen kiinnostaa.

Huomenna sitte on tulosa se päivä, jota oon yrittäny käsitellä sydämessä jo pitemmän aikaa. Vincent lähtee Pekon luo Temmekselle asustelemaan. Rakastan tuota ihanaluonteista Vincentiä sydämeni pohjasta, mutta jotenki vaan on tuntunu, ettei sen koti oo meillä. Oon taistellu sitä ajatusta vastaan jo puoli vuotta, mutta niin se tunne uudesta kodista on sydämen pohjalla ollu. En pysty tässä laumassa sille niin paljo hellyyttä ja aikaa antamaan kuin se haluais ja mun mielestä ansaitsis (Vincent rakastaa olla kainalossa). Pakko on kuitenki kaikki koirat ottaa huomioon, vaikka sitä henkilökohtasta aikaa yritän mahollisuuksieni mukkaan jokkaiselle järjestää. Nyt, ku Pekko jäi ilman kaveria, myös se on mua surettanu. Kun sitte näytti, että Pekko ja Vincent  Pekon meillä kyläillesä tunsivat toisensa heti, tuli heti tunne, että kyllä se on vaan Vincentin paikka Pekon luona. Onhan heillä ennestään sitä yhteistä historiaa, ku Marjan luona asustivat. Kun sitte vielä Jaana ja Pete olivat jo aikasemmin miettineet, että Vincent vois heille tulla ja sen ajatuksen mulleki kertoivat, eihän mulla ollu enää mitään vaikeutta Vincentin uuden kodin valinnasa. Minä tiiän, että Vincent saa aivan ihanan kodin ja se saa rakkautta ja hellyyttä sielä. Ja Pekko saa kaverin, joka seki auttaa tämän ikävän käsittelyä. Ja eihän tässä Vincent (kuten ei Pekkokaan) minnekään häviä. Varmasti tulevat meille hoitoon tai ainaki käymään. Kiitos teille Jaana ja Pete! Vaikka itkettää, tiiän, että oon tehny oikean päätöksen ja teijän hellään huomaan sen annan. Vielä on kiitettävä Pessin Marjaa, jolla Vincent kasvoi pennusta aikuseksi ja Pekko pentuaikansa. Marja on tehny todella upean työn, että Vincentistä on tullu tervepäinen, kaikkien ystävä, rauhallinen, ei mistään stressaava ja ihana poika! Pekko sai alottaa elämänsä rakkaudessa ja rauhasa. Pekon luonteellehan ei Marja mitään voi eikä taija kukaan muukaan voija. :D Se kun on vähä (eikä ihan vähäkään) semmonen jästipää, mutta niiiiiiiin ihana pusuttelija ja kaikkien kaveri. :D