19. helmikuuta 2018

Kilpajuoksu maitobaariin

"Hoksasikko, maitobaari tais aueta!"
"Ei sanota Sofialle mittään. Äääks, se tais kuulla!"
"Mää lähen tästä näin. Jos se ei vaikka hoksais."

"Apuaa, minne te menitte?! Oottakaa! Missä te ootte?!!!"
"Oottakaa, oottakaa muaki! Nyyh, oottakaa!"
"Huh, siinähän te olitte. Nyt kyllä voitan teijät!"
"Mihin te meettä! Oottakaa!"
"Mennään yhesä niin voitetaan tuo Lilja, Hähhähhää!"
"Mihin nuo on oikein menosa, pöljät!"
"Epistä, ei saa oikasta!"
"Kiitos äiti, sielähän se maitobaari onki. Sofia-hölmö on eksyksissä."
Äitiäki jo huolettaa, ku Sofia ei vaan pääse kääntymään oikeaan suuntaan, vaikka kuinka yrittää.

"Minä yritän, minä yritän! Hupsista taas!"
"Alahan Sofia nyt mennä siitä. Siitä vähän oikialle ja vielä oikialle, sielä se baari on."
Huoh, kova oli kilpa, mutta kaikki perille pääsivät. Tuskin enää oli mitään jäljellä, kun Oskari
oli kaikessa rauhassa tyhjennellyt baarin hanat toisten yrittäessä ne löytää.
"Voi vitsi, että tämä on hyvää!!"
"Slurps, slurps!"

Ja eihän siitä liiallisesta juomisesta koskaan mitään hyvää tule. Tässä kunnossa oltiin sitten maitobaarin hanojen tyhjentämisen jälkeen...

"Moi, hik, hyvvää oli, hik!"

"RÖYH!"
"Tulikohan otettua liikaa, Mitä ootte mieltä?"
"Kroooooooooh!"
"Tiluliluleijaa!"

"Blurp!"
Äiti siinä ajattelee, että "tuommosiksiko minä oon lapseni kasvattanu. HUOH!
Onneksi on vielä aikaa kääntää ne kaidalle tielle, että kasvavat kunnon shelttikansalaisiksi."

17. helmikuuta 2018

Hepä ovat sitten Lilja, Otto, Sofia ja Oskari

Pennut täyttävät tänäiltana klo 22.45 kokonaista kuusi vuorokautta. Painot nousevat hitaasti, mutta varmasti. Aamupunnituksessa olivat 300 gramman molemmin puolin. Ensimmäisinä vuorokausina odottelin, milloin se Impin maito alkaa herumaan ihan kunnolla, ja toissapäivänä alkoivat sitten pentujen painot nousta sen 15-20 grammaa per vrk. Tiitteriä pallukoita sängyssä pyöriskelee. Hiljaisia ovat, joten tyytyväisinä alkuelämäänsä elävät. Impi hoitaa edelleen aivan ihanasti, mutta on onneksi jo ottanut omaa aikaansa. Kävi tänään jo lenkilläkin mukana, toppahaalari päällään.

Kuvat ovat vielä aika tavalla samankaltaisia. Yksin kun ottaa, ei niistä juuri muita kuvia saa kuin sängyssä makaavina. Tai no, eihän ne muuta teekään kuin makaavat ja syövät. Piipitystä kuuluu silloin tällöin, ja Impi on tikkana paikalla huolehtimassa. 

Torstaina pääsi muu laumakin katsomaan, mitä yläkerrassa on. Lunahan on maannut pentujen syntymästä alkaen alakerran portin edessä korvat höröllä. Jokaisen liikkeen se yläkerrasta tunnistaa ja kävelee paikallaan portin takana valmiina yläkertaan. Rankka pariviikkoinen on Lunalla edessä ennen kuin pennut alakertaan tuodaan. Kiinnostusta on muillakin, ainakin kuvan perusteella. Ellu käväsi portilla haistamassa ja poistui muitten taakse huokaisten varmaankin helpotuksesta, etteivät pennut ole hänen.

"Siellä ne ovat, ihanaiset!" Sylvi ja Justus tuskin tietävät, mitä pentulaatikossa on, mutta kaksi muuta tietävät.
Luna odottaa, että pääisisi lähempään tuttavuuteen. Alma on kiinnostunut, mutta epäilen, että kiinnostus
häviää, kun näkee pennut alakerrassa.
Ja vihdoin viimein sain myös nimet pienokaisille. Oli jotenkin vaikeaa niitä tällä kertaa keksiä. Odottelin, että nimet kolahtavat pennuille heti. Ja niin ne sitten löytyivät. Tarkoitus oli laittaa omien mummojen ja pappojen nimet, mutta kun isän puolen mummoa ja pappaa en ollut koskaan nähnyt, en myöskään heidän nimiään muistanut. Jostain kuitenkin tulivat ihan yhtäkkiä vaan mieleeni Otto ja Lilja, joten nepä sitten ovat trikkiuroksen ja trikkinartun nimet. Äidin puolen mummo, tai mammaksi häntä kutsuttiin, oli Sofia ja äidinpuolen pappa Frans Oskari. Jotenkin Oskari viehätti enemmän, onhan hän poikani Henrin toinen nimi kuten myös Sofia tyttäreni Vilman toinen nimi. Soopeliuroksesta tuli siis Oskari ja soopelinartusta Sofia. Jotenkin tuntuvat nimet sopivan niiin hyvin jokaiselle.
Lilja, Otto, Oskari ja Sofia
Lilja-pieni <3
Oskari äidinsä lämmössä.
Otto näkee varmaankin ruokaunta, kun kielellään niin liputti, kun kuvaa otin.
Lilja, Oskari, Otto ja Sofia.
Oskari on jo kova kävelemään. Löytyy usein sängystä ihan muualta kuin muut.
Sofia <3
Otto-boy <3
Sofia


12. helmikuuta 2018

Ja niin tuli Impistä jälleen äiti

Niinpä tuo Impi-Impula muisti edellisen synnytyksensä ja päätti, että 61. vrk on synnytysvuorokausi kuten ensimmäisellä kerrallakin. Lauantaina (60. vrk) sain lämpöpiikin kiinni klo 21.00 mittauksessa, jolloin se oli 36,8. Mittasin vielä yhdentoista aikaan ja olikin nousussa eli 37,1. Hiukkasen vaikutti minun unen saamiseeni, kun aloin jo jännittämään seuraavaa päivää, miten ja millä aikataululla pentuja voisi odotella syntyväksi. 

 

Ja näin se synnytys meni


Sunnuntaiaamuna oli pientä tärinää, mutta ei sitten juuri muuta. Impi viihtyi vain yläkerrassa ja kävi vain pihalla pikapikaa. 

Tämä oli Impin paikka sunnuntain.

Tiina, Impin anoppi eli Impin miehen Ukkiksen (Usvatar Dominic) omistaja, käväsi katastamassa, missä mennään ja auttoi minua olemassaolollaan syömään.

Tässä Impin mies, Ukkis <3 Kyllähän tuollaisen ottaa sheltille mieheksi, eikös :)

Seurailin Impiä päivän ja iltasella kuuden maissa se alkoikin tärisemään oikein kunnolla. Tähän mennessä Impi oli käynyt useaan otteeseen itseään tyhjentelemässä eikä ruoka maistunut. Ilmoitin Tiina-anoppi-kätilökaverille, että jos haluaa, voi tulla katsomaan, mitä miniäntekeleensä aikoo, ja lopulta istuttiinkin sitten makuuhuoneessa kaikki kolme. 

Kun olimme Tiinan kanssa alakerrassa kahvilla, tuo avautumisvaiheinen Impi oli saanut kasaamani ihanan, mukavan ja siistin synnytyssängyn aika mukavaan kuntoon. Lakana oli hajotettu sekä sen alla olevat tenat revitty. Seuraavana olisi ollut vuorossa kallisarvoinen 90-luvulla äitiyspakkauksesta saatu lasten peitto, mutta sen ehdin pelastaa.



Siinä sitten odoteltiin ja seurailtiin Impin supisteluja. Vedet menivät puoli seitsemän maissa, mutta mitään ei tuntunut tapahtuvan ihan hyvistä supisteluista huolimatta. Kun tätä oli yli 1,5 tuntia jatkunut eikä pentua näkynyt, ei kuulunut, soitin eläinlääkäripäivystykseen ja hurruuttelimme sinne yhdeksäksi kahden korin ja yhden koiran kanssa. Tai no, olihan niitä koiria tietenkin enemmän, mutta ne tulivat helpossa paketissa mukana, Impin massussa siis.

Mietimme eläinlääkärin kanssa, mistä johtuu, ettei pentujen tulo maailmaan edisty hyvistä supistuksista huolimatta. Sen selvittämiseksi otettiin sitten röntgenkuvat, että nähdään, montako on ja missä asennoissa ovat massussa. Neljähän siellä näkyi, vaikka Tiina ei sitä tahtonut uskoakaan. Vielä varmistettiin ultralla, että pennut voivat hyvin ja voidaan kokeilla, josko kalsiumilla ja oksitosiinilla saataisiin supistukset sellaisiksi, että ensimmäinen pentu etenisi kanavassa. Kun sekään ei auttanut, päätettiin pennut ottaa leikkaamalla maailmaan.

Impi nukutettiin ja me jäimme Tiinan kanssa nälästä murisevin vatsoin odottelemaan ensimmäistä pentua. (Täytyy sanoa, että vettä join tuon käynnin aikana enemmän kuin laki sallii, ja enimmäkseen vain nälkääni.)  Hoitaja toi ensimmäisen, soopeliuroksen, ja Tiina otti sen hierottavakseen. Ensin vaikutti, ettei sitä saada heräämään, mutta niin vaan hoitajan hieroessa se ensimmäisen parkaisunsa päästi. Loput kolme muutakin tuotiin meille hierottaviksi, ja kaikki aloittivat piipitysparkumisen hetmiten. Niinpä meitä oli sitten kaksi naista, jotka nauraa hekottelivat onnesta neljää ihanaa pentua tuijotellessaan. Maailmaan oli siis tullut 1 soopeliuros, 1 soopelinarttu, 1 trikkiuros ja 1 trikkinarttu. Aika mahtava jakauma! Siitä voi valita itselleen ihan mitä vaan, kaikkea on tarjolla, mitä tämän pariskunnan yhdistelmästä vaan voi tulla :)

Impi tuotiin heräämään ja hoitaja samalla opetti nuo neljä pientä tissille imemään. Jokainen siinä ensi hörpyt tuota ihmeainetta nieleskelivät. Impi heräsi ja oli rassu ihan tokkurassa. Leikkaus oli mennyt hyvin ja kohtukin oli ihan kunnossa. Eli kotiin hurautettiin onnellisina ja hymyssä suin, minä ja Tiina. Impi ei vielä tuon taivaallista ymmärtänyt pennuista, mutta tulihan se sitten senkin aika...

 

Piipitystä, lutkutusta ensimmäinen yö

 

Punnitsin pennut, kun kotiin tulimme, ja ihan hyvänkokoisiahan ne olivat: soopeliuros 222 g, soopelinarttu 159 g, trikkiuros 204 g ja trikkinarttu 225 g.
Yö, tai se, mitä siitä oli vielä jäljellä, kuluikin minulla sitten piipitystä ja lutkustusta kuunnellen.  Impin äidinvaistot olivat heränneet heti yläkertaan tullessaan, ja olivatkin heti sieltä suurimmasta päästä. Impi pesi, pesi ja pesi pentuja ja pennut vinkuivat, piipittivä ja joku jopa yritti jo haukkuakin. Välillä oli noustava katsomaan, mitä ihmettä sängyssä oikein tapahtuu. Juuri kun olin saamassa unenpäästä kiinni, alkoi aivan mahdoton piipitys. Kun nousin katsomaan, trikkiuros oli aloitellut extremelajin parissa, ja oli kiivennyt Impin selän yli ja kiepsahtanut selälleen. Tätä lajia se harjoitteli myös tämän päivän, vain eri paikoista Impiä. En tiedä, mikä laji se tuollainen kiipeily koirille olisi, agility ei ainakaan, mutta jospa sellaisenkin joku keksii - ja tämä pentu olisi huippu siinä.

Päivän valokuvasaalis


Olen tämän päivän yrittänyt saada osumaan vain pennut kuvaan, mutta eihän siitä ole mitään tullut, kun Impi ei sängystä lähde edes siksi ajaksi. Jos saan sen sängyn ulkopuolelle, siitä ihan varmasti on kuvassa ollut joku osa, useimmiten kuononpää. 

Nuo ihanat pienet jalat ja varpaat!!


Tässä voi verrata Impin jalkaan, minkä kokoisia pennut ovat. Impi on siis pienikokoinen shelttineito.


Trikkityttö ja soopelipoika.

Herra Extremetaiteilija

Edelleen samainen extremeilijä.

Ja se trikkipoika, edelleen.

Tässä sitten kaikki hujanhajan. Soopelitytössä on voimistelijan vikaa :)


9. helmikuuta 2018

Pian, ihan pian pentuja ja kurkistus taaksepäin

Onpa kulunut aikaa siitä, kun viimeksi olen ehtinyt istahtaa kunnolla ja päivittää blogia. Työpäivän jälkeen on vuoden alku ollut täynnään kaikenlaista tekemistä, ettei ole juuri jaksanut enää blogia avata saati jotain kirjoittaa. Nyt olen lomalla ja aikaa ja voimia on siihen. Yritän tässä sitten muistella, mitä koirarintamalla on tapahtunut viime postauksen jälkeen. Aloitan tästä päivästä, koska ollaan siinä hetkessä, jota olen odottanut jo viime kesästä:

 

Impin pennut valmistautuvat


Niinpä ollaan siinä hermojaraastavassa hetkessä, jossa odotellaan Impin synnytystä. Tänään on vrk 59 ja Impikin jo välillä läähättää hiukkasen. Lämpöjä olen mittaillut jo useamman päivän, mutta vielä ne siinä 37,3 - 37,8 liikkuvat. Aamulla Impi söi, mutta ei kovin hyvällä ruokahalulla.

Impin askel on hidastunut jo kovastikin, ja suurimman osan ajasta se vaan makoilee. Katseessaan on jotain kaunista, rauhaa, on niin seesteisen oloinen. Vielä ei niitä hetkiä ole tullut, jolloin kasvattajan sydän itkee, kun toisella alkaa supistelemaan ja läähätys alkaa.

Pennut liikkuvat ihanasti massussa. Pienien tassujen pyörähdyksiä näkyy jo ulospäinkin. Epäilisin Impin ja massunsa koosta, että kaksi siellä ainakin on, ehkä kolme. Röntgenissä en tällä kertaa kuitenkaan käyttänyt. Katsotaan, mitä tuleman pitää. Nyt ei sitten auta muuta kuin odottaa, odottaa ja odottaa...




Sylissä on hyvä olla <3

Tässä sitten Impin mies, Ukkis (Usvatar Dominic). Impi rakastui ensi näkemältä tähän poikaan. Rakkaushetkensä olivat kuin jostain rakkausromaanista. Impi suorastaan liiti autosta Ukkiksen luo astutukseen mennessämme :) Enpä ole koskaan ennen moista nähnyt, vaikka jo kahdeksan kertaa aikaisemmin olen narttua astutuksessa käyttänyt.


 Hoitolainenkin käväsi

 

Vilma, Suvin shelttineito, oli meillä hoidossa yli viikon. Hain sen Suvilta ja meille tullessaan se juoksi sisään kuin kotiinsa. Pari päivää meni ihan hyvin, mutta Justus ja Sylvi alkoivat olla turhankin kiinnostunut siitä ja Vilma ei siitä tykännyt.  Olikin sitten loppuajan enemmän omissa oloissaan tai vieressäni sohvalla. Nautti kuitenkin pitkistä lenkeistä metsässä, jossa meni muitten mukana ja leikki jopa noitten penikoitten kanssa. Vilma on aina niin helppo ottaa hoitoon, kun se on niin rauhallinen ja ihanaluonteinen. Harmittavasti en saanut yhtään kuvaa otettua Vilman meilläoloaikana, mutta tässä yksi edelliseltä hoitokerralta:


Selvisin Alman ja Ellun juoksuajoista!

 

Alman juoksu osui joulun jälkeen ja Ellu jatkoi omilla juoksuillaan parisen viikkoa sen jälkeen. Täytyy sanoa, etten ole koskaan ollut niin väsynyt kuin Ellun juoksujen aikaan. Kumpikin, Alma ja Ellu, tyrkyttävät itseään juoksun aikaan vähintään sen 1,5 viikkoa. Ja kun talossa on nuori ja viriili poika, Justus, paletti on valmis. Alman juoksu meni jotenkin helpommin ohi, vaikka tosi tyrkkyhän se on. Justus ei kuitenkaan niin innokkaasti sen kimpussa ollut kuin Ellun. Hetkeksikään ei voinut noita kahta, Ellu ja Justusta, voinut päästää katseen alta pois. Portin takana oli välillä Justus, välillä Ellu. Kun Justuksen sinne laitoin, alkoi sellainen älämölö ja portin rapsutus, ettei ajatuksiaankaan kuullut. Tähän samaan aikaa osui myös töissä työskentelyn opettelu avokonttorissa, ja olin iltasella jo valmiiksi väsynyt. Siihen kun lisäsi vielä jokailtaisen rakkausparin seuraamisen, ei iltasella muu ajatus päässä käynyt kuin että pääsee nukkumaan. 

Takaisin normaaliin arkeen

 

Nytpä sitten jatketaan normaalia arkea, johon kuuluu kahden penikan, Justuksen ja Sylvin jatkuva tohellus, Lunan paimennus ja haukkuminen, Alman makoilu sohvan käsinojalla ja muitten toilailujen seurailu sekä Ellu-prinsessan sohvalla makaaminen ja näyttäminen kauniilta. Ensin kuitenkin hoidetaan ja hellitään Impin pennut valmiiksi maailmaa varten.

Alma hoksasi, että voi ottaa tyynyn päänsä alle sohvan
käsinojalla maatessaan.