2.12.2016

Ei joulu- vaan Violetdreamin tarina

Violetdream-joulukalenteri

Luukut 1 ja 2


Ensimmäinen luukku jäi "aukaisematta", mutta tässäpä tämä nyt alkaa, Violetdreamin kennelin tarina joulukalenterina. Kerron 24 päivässä noin ja suunnilleen, miten tähän shelttirotuun olen hurahtanut ja miten olemme karvaisten kanssa tähän päivään tultu.

Oli vuosi 2008. Perheeseemme kuului 2 aikuista, 2 lasta ja yksi koira. Koiran nimi oli Väinö (naapurin isännän mukaan) ja se oli lagotto romagnolo. Alkuvuodesta olin alkanut miettimään Väinölle koirakaveria. Olin jo tässä vaiheessa ihastunut ystäväni shelttiin, joten se tuntui juuri oikealta rotuvalinnalta. Paljon lueskeltiin rodusta ja ystävältäni sain lisätietoa, kuinka ihanaa elämä voi sheltin kanssa olla. Vilman haave oli bluemerle narttu, jolla on eriväriset silmät. No, eikus kyselemään kenneleistä, josko pentuja olisi tulossa ja pitäisivätkö he meitä varteenotettavana shelttipentunsa omistajana.

Maaliskuussa saimme aivan ihanan viestin Mehtätalon Katilta Jelisan kennelistä: Heille oli tulossa trikki/bluemerlepentuja ja olisimme ihan varteenotettava perhe pennulle. Pitkä parin kuukauden odotus sitten alkoi ja kun Kati soitti huhtikuun 29. tai 30. päivä, että merlenarttuja on syntynyt, hypimme lasten kanssa tasajalkaa ilosta. Jee, jospa meille ois pentu tulossa!! 

Ja niinhän siinä kävi, että meille muutti kesäkuussa pieni bluemerle tyttö, jolla toinen silmä oli ruskea ja toinen sininen - juuri Vilman toiveiden mukainen. Nimen keksimme Vilman kanssa, kun katselimme ulkon kuuta. Mikäs sen parempi nimi noin ihanalle vauvalle kuin Luna. Ja kun Kati vielä laittoi kennelnimekseen Jelisan Bella Luna, oli tämä neiti täydellisistä täydellisin.
Luna vielä syntymäkodissaan. Kuva Kati Mehtätalo
Luna jo uudessa kodissaaan.

Lunahan valloitti sitten kaikkien sydämen olemuksellaan, jopa Väinön. Lunaa lelliteltiin ja lällyteltiin, kuljetettiin siellä ja täällä, opetettiin elämään kunnon koiraksi perheessä ja muuallakin. Väinö-lagotto opetti omia kujeitaan mm.  haukkumaan kaikki meille kylään tulevat. (Tämänhän Luna edelleenkin osaa ja vieläpä todella hyvin, jonka kaikki meillä käyneet tietävät turhankin hyvin.)

"Mikä ihme tuo rääpäle oikein on?!!", miettii Väinö.
Lunan kanssa kävin pentukurssin ja innostuttiin myös agilitysta ja jatkettiin agilitykursseilla valmennusryhmiin saakka. Kisoissakin pyörähdettiin, mutta se nollarata jäi aina vain haaveeksi. Valmennusryhmissä kuljettiin kuitenkin muutama. Kun Luna sitten harjoituksissa alkoi kiinnostumaan enemmän kanssatreenaajistaan (varsinkin Karjalaisen Juhan kuljettamasta Mimmistä), päätin, että Luna saa jäädä harrastamaan kotiin omia juttujaan. Niissäkin tuntuu tällä neidillä olevan ihan tarpeeksi :)

Näyttelythän minua kiinnostivat todella paljon. Vaasassa kävimme Lunan kanssa ensimmäisen kerran kehässä ja siitähän se kipinä sitten jäikin. Ikävä kyllä Lunan hännänkanto (selän takana rullalla kuin pystykorvalla konsanaan) oli, ja on edelleen, minulle se akilleen kantapää. En vaan saa sitä näyttelyissä alas. Se kuitenkin johtuu suurelta osin omasta epävarmuudestani ja senhän Luna kyllä vaistoaa. Tällä hetkellä tuo veteraani-ikäinen Luna odottelee hetkeä, kun pääsee jälleen kehään. Ensi vuonna aion sen vaikka häntäpystyisenä sinne viedä.

Luna tykkää makoilla kesäisin pihan kuumimmassa paikassa.
Tässä teille :)
Luna on meidän perheen paimentaja. Se huomauttaa kaikesta ylimääräisestä hössötyksestä. Kaikki meille syntyneet pentueet ovat saaneet kokea sen äidillisen huomautuksen, kun on mennyt leikki liian pitkälle. Ruoka-ajat eivät pääse tältä neidiltä vahingossakaan ohi. Aamulla ollaan keittiössä haukkumassa ja illalla kyllä muistetaan, että seitsemään mennessä pitää ruokakupissa ruoka olla. Rapsutukset vaaditaan tassulla napauttamalla. Ja jos sattuu - erittäin harvoin kylläkin - että sohvalla vieressäni makaa joku toinen koira, Luna hyppää vaikka sen päälle ja työntää itsensä lähimmäksi minua pukaten samalla toisen koiran sohvalta.  Kaikki meille tulevat vieraat haukutaan niin, että huomio varmasti kiinnittyy vain ja tasan häneen itseensä.  Luna on meidän perheen pahin roturasisti. Se ei voi ymmärtää, etteivät kaikki koirat näytä samalta kuin hän. Lunalle käy kaikki, se ei turhia stressaile mistään, lehmänhermoinen koira se on. Luna on myös aikamoinen diiva. Kesällä se ei voi mennä missään nimessä nurmikolle kuin pikaisesti pissalle ja heti pitää hypätä takaisin laatoille. Rapakot kierretään kaukaa ja sadekeli tarkoittaa Lunalle mieluummin sisällä olemista ja sohvalla nukkumista.

Luna on maailman ihanin Luna. Rakastan häntä yli kaiken ja kiitän sydämestäni Katia, joka meille tämän ihanan neidin luovutti. 

Luna 2010 Oulun näyttelyissä.
Kuva Tarja Nevalainen
Vuoden verran Lunalla oli kaverinaan Väinö. Elämäntilanteemme muuttuttua tein raskaan päätöksen ja etsiä Väinölle uuden kodin. Teimme tuon herkkärotuisen lagottopojan kasvatuksessa monta virhettä. Siitä tuli epävarma ja lopulta se oli vain minun koirani, ei hyväksynyt edes lapsia muualla kuin kotona. Halusin, että se saa paremman elämän ja niinpä Väinö muutti uuteen kotiinsa kesällä 2009. Väinö pääsi eläkeläismiehen kaveriksi ja se rakkauden määrä, jota se uudessa kodissaan sai, teki sydämeni ylionnelliseksi. Väinön tämänhetkisestä elämästä en vaan surukseni tiedä mitään. Yhteydenottoihini ei enää parin vuoden päästä vastattu.

Väinö <3
Tarina jatkuu, mutta miten... Sen pääset lukemaan huomenna :)

30.11.2016

Vincent kävi terveystarkastuksissa

Kävimmä tänään Vincentin kanssa viettämäsä 2,5 tuntia Oulun Evidensiassa tarkotuksena tarkistuttaa Vincentin silmät ja lonkat. Aikataulut sakkasivat, kun kuulemma yks lääkäreistä oli sairastunu ja muut häntä joutuivat sitten tuuraileen. Näläkä mulla oli ja jopa rauhallinen Vincent alko välillä hermostumaan odottelusta. No, sisään päästiin ja Wickstömin Kaisa tutki Vincentin silmät, kuunteli sydämen ja tarkisti polvet. Sen jälkeen Vincent sai rauhotuspiikin ja lähettiin röntgenhuoneeseen odottelemaan, että piikki vaikuttas. Parikytä minnuuttia ooteltiin ja Vincent senkus sinnitteli hereillä. Uusi pistos ja odotusta kymmenisen minuuttia ja Vincent vaan päätään nosteli. Oli kuitenki niiiiiin rento, että se saatettiin pöydälle kuvattavaksi nostaa. Minä odottelin, että kuvaus tehtiin ja menin kuunteleen tulokset. Ja täytyy sanoa, että kyllä se 2,5 h kannatti näläkäsenä odotellaki : silmät terveet, sydänäänet hyvät, polvet 0/0, kyynärät 0/0 ja lonkat Kaisan mielestä A/ehkä B. Oon kyllä niiiin onnellinen ja niin taitaa Vincentki olla, ku tuola naudan rustoluutaan syö :)

Tässäpä meijän Vincent, Violetdream Earl Of Souls, joka täyttää 9.12. kokonaiset kaks vuotta:


Ja tässä Vincentin lonkat ja kyynärät:





15.11.2016

Perästä kuuluu ja ihan mukavia kuuluuki

Takana on mahtava viikonloppu Jyväskyläsä, pari päivää näyttelyitä ja pari päivää mökkeilyä. Nyt sitten vaan kärsitään lihaskivuista ja väsymyksestä, mutta mitäs se haittaa, ku mieli on pirteä ku peipponen.

Koko viikko oli tarkotus valmistautua oikein hyvin matkaan, mutta ainahan se mennee niin, että viime tinkaan ne tavarat sinne laukkuihin vasta päätyy. Sen verran kuitenki etukätteen tuli tehtyä, että sain työkaverini, entiseltä ammatiltaan kampaaja, leikkaamaan mun hiukset. Ku kummallekaan ei ollu aikaa toistemme tykö iltasella ajella, tehtiinki sitte niin, että torstaina leimattiin ittemmä töistä ulos ja lukittiin mun työhuoneen ovi ja nips ja naps mun hiukset putoilivat työhuoneen lattialle. Olin varautunu harjalla ja kihvelillä töihin tullessani ja putsattiin parraamma mukkaan lattiat ja laitettiin tuolit sun muut entiseen malliin. Maanantaina siivooja naureskellen kerto, että perjantaina huonetta siivotessaan oli ajatellu, että kampaamoko huoneesta on tullu. Jonku verran oli hiustenpätkiä lattialta vielä löytyny, mutta kuulemma oltiin ihan hyvin siivottu noin niinku pääpiirteissään.

Perjantaina lähettiin koirien kans yhentoista aikaan liikkeelle. Ku mukkaan ei mahtunu ku kaks mun koiraa, olin jo hoitopaikat kyselly valmiiksi. Ajelin siis ensin Piitulle jotakuta viemään. Aukasin takakontin ja sanoin Piitulle, että voi valita, kenet ottaa ("Ei kuitenkaan Ellua, kun sen pittää mennä kehään"). Suosittelin Vincentiä, ku se tykkää leikkiä ja sinnehän se Vincent sitte jäi Ipun kaveriksi. Seuraavaksi ajelin Vilmalle ja sanoin, että saa valita Lunan tai Alman. Vilma otti Alman hoitoonsa, ku Luna muka haukkuu liikaa :)  No, sieltä sitte ajelin kerrään Jennin, Vihtorin ja Nestorin kyytiin ja viimemmäksi sitte haettiin vielä Miia ja Justiki. Nestori sai matkata prinssin tavoin emäntänsä Jennin sylissä takapenkillä turvavöisä.

Eka kerran pysähyttiin Vaskikellosa ja hoksattiin ottaa kuva noista nelijalkasista matkaseuralaisista:

Luna, Justiina, Vihtori ja Ellu.
 Nestori saa olla melekeinpä vappaana ku toiset
joutuu vaan häkisä seisoskelemaan.
Siinäpä sitte ajeltiin jonku pysähyksen tekniikalla kohti Jyväskylää ja Toivakassa olevaa mökkiä. Pimiähän se ehti tietenki tulla, ku mökille päin käännyttiin. Tiet muuttu vaan kapeammiksi ja vaikiakulkusempisiksi, mutta niin vaan Googlemaps osas meijät ihan oikiaan paikkaan viiä. Olin siitä ihan ihmeissäni. Kun mökin pihalle ajettiin, oltiin kaikki ihan suu auki: Nuin ihana mökki!! Pihaa oli juosta, järvi vieresä, kota ja vaikka mitä sielä oli! Sisälle päästyämmä oltiin vielä enemmän ihastuksissamme. Aivan ihana mökki sekä sisältä että ulukua!! Ilta sitte vaan oleskeltiin ja nautittiin rauhasta. Saunottiin tietenki ja pari viinilasillista piti sen kaiken päälle vielä juopasta.


Tää mökki on ihana!! Kuva Miia Väänänen.
Koiratki tykkäs ihan mahottomasti mökistä ja ulkona juoksemisesta!
Takka <3 Kuva Jenni Isoniemi.
Kävästiin välillä ihan pihalla :)
Aamulla lähettiin Miian kans ajeleen kohti näyttelypaikkaa. Jenni jäi Lunan ja Nestorin kans nauttimaan mökin rauhasta ja ihanasta luonnosta. 

Hurautettiin aika nopiasti perille ja raahattiin koirat ja tavarat kehän reunalle. Pikkuhiljaa siinä sitte alon Vihtoria harjaileen ja laittaan kehäkuntoon. Kehään päästiin lopulta ja hyvin meni liikkuminen, mutta pöyvällä taas Vihtorin pitiväistellä. Tuomari Tino Pehar (Kroatia) kokeili tosi taitavasti takapään eikä Vihtori pystyny juuri sitte tekemään mittään ylimäärästä ja rauhottuiki siinä. Siitä sitte liikkeelle ja hyvin se Vihtori aina menee. Tuloksena JUN ERI JUK1 SA ja lopulta PU-kehässä viides ja VARASERT! 

Vihtori <3
"Me ollaan nyt täälä!"
Ja nyt täälä...
Narttukehää ooteltiin jonku aikaa. Aika menee kuitenki uskomattoman nopiasti, vaikkei oikein mitään teekään. Tai kyllähän siinä jottain tekkee. Sitä kastelee ja puunaa ja harjaa ja kampaa ja kastelee ja puunaa ja harjaa koiraa eikä siitä sen valmiimpaa koskaan tuu. Oikiastaanhan siinä vaan purkaa ommaa jännitystään...

Lopulta kuitenki päästiin Ellun kans kehään ja Miia Justiinan kans. Ellun liike oli todella laiskaa, kuten on viime näyttelyissä ollu. En saanu sitä millään eteenpäin ja Ellu näytti siltä, että vois olla vaikka kuussa mieluummin ku sielä kehäsä. No, kuitenki ERI sieltä tuli ja vielä AVK3. Tuomari pyysi vielä kokeileen, josko se Ellu kuiteki liikkus kunnolla, että ois voinu antaa SA:n, mutta eipä sitä Ellua edelleenkään huvittanu yhtään mikkään. Tuomari kuitenki tykkäs tosi paljo  Ellusta, joten otti niin pattiin, ku se liikku tuomarin mukaan ku "dead dog". Justiinaki sai ERIn, joten päivä oli kuitenki tosi hyvä.

Lähettiin heti ja äkkiä oman kehän jäläkeen ajeleen kohti mökkiä, että nähtäis se valosalla. Ja ehittiinhän ja nähtiin koko mökkikommeus ihan kunnolla! Illalla taas saunottiin ja oleskeltiin. Koiratki nautiskelivat mökkielämästä, kukin tavallaan :)

"Hei kaverit, Jennillä on ruokaa!"
"Et antais mulleki ees yhen murusen!"
Olipas lepposa tuoli ja tv:ki ihan oikialla korkeuvella. Lämpötyynytki
paikoillaan :)
Nestorin ja Lunan hellä hetki.
Justiina tietää just ja tasan tarkkaan kuinka kaunis hän on!
Diiva jaksaa aina pistää kuviin parastaan :)
Noh, kyllä siihen poseeraamiseenki väsähtää...
Mää oon Nestori!
"En jaksa ees silmiäni aukasta. Ihana ku saa vaan vötkistellä!" Ellu elpyy.
Kukas muu ku Luna jaksaa syyä ja syyä vaikka koko illan. Menossa
jonku toisen lattialle jättämä luu.
"Muaaa vääsyyyyttäääää...." Vihtorilla ollu kova päivä.
Jenni oli käyny päivällä Lunan ja Nestorin kans lenkillä  ja ottanu ihania kuvia luonnosta. Täsä kuitenki kaks tämmöstä luontokappaletta lenkillä istahtamasa.


Aamulla sitte taas startattiin kohti Jyväskylän Paviljongia. Jenni kävi meijät heittämäsä, ku ilmottautu vapaaehtoseksi mökin siivoojaksi. Me sitte raahattiin tavarat ja koirat kehän reunalle alettiin ootteleen uroskehää.

Vihtorin kans sitte mentiin junnukehään ihan jo tuosta vaan. Tuomari Josie Foley oli vanha rouva, joka jutteli Vihtorille kaikenlaisia mukavia. Lirkuttelut ei kuitenkaan auttaneet, vaan Vihtori taas väisti takapään kosketusta. Sanoin tuomarille, että poika on vähä ujo. Kehän kierto meni hyvin ja tuomarin päätös oli lopulta EH ja junnuluokan kolmas. Arvostelussa oli kokonaista kaks riviä oikiastaan ei mittään ja olin siihen todella pettyny. Olisin halunnu tietää, mikä oli sen EH:n syy. Minä ku nääs oon niin tottunu, että Vihtori ei huonompaa ku ERI saa :) :)

Täsä Vihtori kehän jälkeen eikä oo milläsäkään mistään EH:sta :)
No, äkkiä unohin koko jutun, ku sitähän piti taas alkaa jännittään seuraavaa kehää. Ja sitähän mää jännitin ihan sikana! Edellisen päivän "dead dog" -liikkumistyyli oli niiiiin muistissa. Varauduin siis päivään niin, etten antanu Ellulle ruokaa ku kissan pissan verran ja sehän autto. Elluhan kiersi kehän ku ainaki näyttelykoira! Pöyvälläki oli ihan kunnolla. No, ainahan se Ellu on. Tuloksena oli sitte tältä tuomarilta ERI ja arvosteluki oli ihan mukava, oisko ollu ihan viis riviä pitkäki!

Ja sitte ootellaan...
Ellu puunattuna noin ja suunnilleen.
Tytöt kolmistaan :)
Justiina meni meijän eessä kehäsä (on aakkosisa ennen Ellu) ja meni kuten aina menee, upiasti ja nautiskellen. Ellun kans ku omaa vuoroa ooteltiin, seurattiin kun tuomari lirkutteli Justiinalle pöyvällä sitä tarkistellessaan. Näytti tykkäävän kovastikin tuosta neitokaisesta. Ja sitte Justiina saikin ERIn, voitti avonartut, sai SA:n ja lopulta oli PN2 ja sai SERTIIIIN ja VARA-CACIBIN! Silmät kyynelisä taas seurasin Justiinan ja Miian voittokulkua! Aivan ihana päätös näyttelyviikonlopulle!!

Siinä he, meijän voittajat! <3
Menestyjä-Justi <3
Ja sitte takasi arkeen ja leivän kimppuun. Palkinnot on kassissa ja
oottelemma vaan Jenniä meitä hakemaan.
Jenni tuli sitte meijät, koirat ja Justiinan palkinnot hakemaan ja lähimmä hurruuttelleen kohti Oulua. Matka tuntui menevän tosi nopeaa, vaikka lopulta 6 tuntia siinä Paviljongin ja Käpylänperäntien välillä meniki. Kilometrejä tuli 1100, mutta jokainen niistä kului mukavassa seurassa. Kiitos Miia ja Jenni aivan upiasta reissusta! Ja suuuuuuuri kiitos Sannalle mökin vuokrauksesta! Osasit valita tosi hyvä mökin. Todella harmi, ettet mukaan päässy. Mutta. Tuolle mökille meemmä vielä uudestaan ja sinä oot varmasti sillä reissulla mukana!

Tullesa vielä hain Alman Vilmalta ja Tomilta ja Vincentin Piitulta. Hyvin oli noillaki nelijalkasilla hoidossa menny. Kotona sitte olin jo ihan väsyny, mutta piti purkaa äkkiä kassit ja katella kamerasta kuvat. Nukkumaan mennesä ei väsyttäny juuri ollenkaan ja pyöriskelin aikani. Jossain vaiheesa alko joka ikistä lihasta pakottaan ja oli pakko ottaa lihasrelaksantti. No, se autto lihaksiin, mutta pään sisällä hurras siihen malliin, että viiden aikaan vasta olin unen saanu - ja kello herätti 5.30. Mutta ku oli mukavaa ollu, ei väsykään tuntunu töissä juuri miltään :)

On ne aina niin mukavia nuo näyttelypäivät! Näkee ystäviä ja uusia tuttavuuksiakin. Juttelua ja naureskelua sheltti-ihmisten kans ja jokaisen onnistumisesta ollaan onnellisia. Vaikka kahen päivän näyttelyreissu vei voimia, mieli on edelleenkin hyvä. Siitä sai voimia pitkäksi aikaa. Seuraavaa näyttelypäivää siis ootellaan jo kovasti.

Naapureita
Meijän leiri
Riikkaa naurattaa ja ketäpä ei. Mukavaa kun oli, oli hymy herkässä!
 Ja vielä päivän tähdestä, Justiinasta kuva:

<3
Ai niin, meinas unohtua: Semmonen pitää vielä edellisistä päivityksistä oikasta, että naapurin Hupi onki tyttökoira :)



6.11.2016

Shelttejä tuola, shelttejä täälä...

Jospa muutaman sanan  ja kuvan näin sunnuntai-illan iloksi kirjottelisin :) Kovasti on taas ollu koirallinen viikonloppu. Shelttejä on tullu ja shelttejä on menny. Lukumäärä on pysyny viidessä, jos ei oteta kylässä vain kävässeitä. 

Torstaina käväs Tiina Gigi-tytön kans pentukurssin jälkeen. Gigi on reipas Nemin (Ellun sisko) tyttö. Aivan ihana neiti!


Vauva haluaa olla sylissä :)
Perjantaina Maiju toi Aadan (Ellun sisko) meille kyläilemään. Onhan tuo tyttö kyllä aivan ihana luonteeltaan, ihan mahoton pusuttelija. Niin uppos meille kuin ois aina laumassamme ollu. Tärpeissään oleva Ellu käytti heti tuota siskoaan hyväksi. :)


Vincent joutu portin taka, kun ei antanu Ellun eikä Aadan olla rauhassa ollenkaan. Sielä se ressu vinku ja pääsi aina välillä käväseen sekottamasa neitien päät. 

Luna ja Aada ovat niiin samannäkösiä paksuissa turkeissaan, että
meinasivat mennä jopa mulla sekasi.
Aadaa ei oikein kuvaus kiinnostanu.
No, osashan Aada poseeratakki.
Vincentki pääsi jalottelemaan.
Ja kokonainen Aada :)
Oli ihan pakko ottaa kuva, ku kerranki pääsin keittiöön ilman että
viis nelijalkasta seuraa! Piti kyllä usiaan kertaan sanoa, ettei
kannata nyt tulla, ku en mee hakeen ruokaa...
Lauantaina käytiin Tiinan ja lauman kans pitkä lenkki metsäsä. Mukana olivat meijän koirat, Nemi ja Nemin tyttäret Gigi ja Deea. Hyvin jaksoivat nuo melekein 4 kk:n ikäiset pienokaiset mukana laukata. Kotona sitten piti jokunen kuva ottaa.

Alma tyttäriensä Ellun, Nemin ja Aadan kans.
Nemi ja tyttärensä Deea ja Gigi.
Ja ihanat tytöt <3 Kuva Henri Salmi.
<3
Kuva Henri Salmi.
Deea <3

Sunnuntaina kävästiin jälleen pitkällä lenkillä. Kun tultiin kotiin, Henri toi Adan kylään. Adalla ja Ipulla riitti tekemistä. Aivan mahotonta menoa pihalla heillä oli ja sisälläki piti pistää kaikki matot rullalle. Ippu lähti sitten kotiinsa ja meki alettiin viettään rauhallista sunnuntai-iltaa. Kun  mulla alko mennä hermot noitten kahen lempiväisen, Ellun ja Vincentin kans, erotin ne ja pistin pojan portin taa nukkumaan. 

Adasta otin jokusen kuvan. Vähä nyt huolettaa, kasvaako tuostaki neitistä hiukan iso. Mittasin nääs sen ja oli 36,5 cm (6 kk).