Topi Veikan kaveriksi Haminaan

Topi muutti Haminaan ja minä kipuilen ikävästä

Olen miettinyt jo pitemmän aikaa, saako Topi meillä sitä kaikkea toimintaa, tekemistä, olemista, mitä se  tarvitsee ja ansaitsee. Olen soutanut ja huovannut asian kanssa todella pitkään. Rakastan tuota sähläävää Topia yli kaiken ja meillä on aivan ihmeellisen hyvä yhteys sen kanssa. Sen vuoksi ja siitäkin huolimatta olen ajatellut, että pystynkö/ehdinkö sille antamaan kaiken sen, mitä se tarvii ja ansaitsee.

Lauantaina kävivät Anni ja Anssi Veikka-poikansa (Ada&Elmo) meillä katsomassa Ufia. Ufia odotellessamme päästin Topin Veikan kanssa pihalla. Ja hämmästyimme kaikki, kuinka nopeasti niistä ystävykset tuli. Topi juoksi sisältä ja leikki alkoi välittömästi, ilman että olisivat edes toisia haistelleet. Siinä minulla sydän sykähti ensimmäisen kerran: ”Nuohan on kuin luodut kavereiksi!”

Sisällä ollessamme mietin mielessäni koko ajan, että Ufi ei heille ole, mutta Topi on. Pieni luopumisen tunne jo sydämessä oli, vaikkeivät Anni ja Anssi olleet vielä sanoneet mitään. Pikkuhiljaa keskustelu meni siihen, että ehdottelin Topia heille. Ja kun näin, miten Anni ja Anssi olivat Topiin heti ensisilmäyksellä rakastuneet, tiesin vastauksen: Topi lähtee heille.  

Topi lähti samalla reissulla Annin ja Anssin mukaan Haminaan. Topi uppos uuteen kotiinsa kuin olisi siellä aina ollut. Leikit Veikan kanssa jatkuvat samaan malliin – hetken tirsat ja uudestaan rallit päälle. Siellä saa Topi vouhottaa sydämensä kyllyydestä ja emäntänsä ja isäntänstä osaavat viedä tätä poikaa rakkaudella ja lämpimällä huolenpidolla eteenpäin.

Topi ei suinkaan lähtenyt lopullisesti. Yhteistyössä jatkamme ja Topi tulee meille aina joskus oleskelemaan. Topia tullaan näkemään Annin viemänä etelän näyttelyissä ja minun viemänä pohjoisen näyttelyissä. Odotan nyt jo kovasti joulun aikaa, kun Topi tulee joksikin aikaa ”toiseen kotiinsa”. 

En voinut tietääkään, miten voi koiraa ikävöidä. Olen tässä pari päivää itkeä tuhertanut ja sydän on todella raskas. Sohvalta noustessa katson aina, etten astu Topin päälle. Siinä kun oli sen oma paikka, jossa se iltasella nukkui. Pihalla käydessämme ihmettelen aina, miten on niin rauhallista, ja etsin katseillani Topia, mitä ilkitöitä se onkaan taas tekemässä. Näen sitä edelleen juoksemassa sisällä. Jotkut äänet pistävät minut kuuntelemaan, mitä se Topi taas syö, seinääkö tällä kertaa. Topin kuvia en vielä pysty katsomaan, mutta tulee varmasti sekin päivä, että niitä innolla katselen.

Mutta kun tiedän, että Topilla on hyvä olla ja saa toteuttaa itseään omanlaisellaan tavalla, ikäväkin varmasti häviää. Onnellinen olen päätöksestäni, vaikka niin mahottoman kipeää teki. Välimatkaa on kilometreinä n. 570, mutta sitä ei tunnu edes olevan. Saan päivittäin monta viestiä ja kuvaa, miten siellä Topi Veikan kanssa touhuilee. Se auttaa uskomattoman paljon tässä ikävässä. 

Vaikka kova ikävä siis on, tiedän, että ratkaisu oli Topin kannalta se paras mahdollinen. Ja kun niin ihanan, rakastavan, lämpöisen ja Topia arvostavan kodin se sai, miksi edes ajattelisin muuta vaihtoehtoa. Kiitos teille Anni ja Anssi sydämeni pohjasta 💓

 

Topi 💓 Kuva: Anni Kauppi

Kaverukset Topi ja Veikka matkalla Haminaan.
Kuva: Anni Kauppi