Kasvattajana on aina niin mukavaa

Tuossa joku ilta muistelin mielessäni menneitä kuukausia ja mietiskelin, miten sitä vielä suht koht järjissään on kaiken jälkeen. Tai no, eipä tämä arki vieläkään ihan rauhallista öllöttelyä ole...

Ja mistä se nyt kaikki alkoikaan...

Joulukuun puolen välin paikkeilla tuli Ada odottelemaan synnytystään. Lauma otti tietenkin Adan vastaan kuin tänne aina kuuluis, mutta Ada itse tuli nokka pystyssä ja leuhkana kuin mikä. Sitä kesti synnytykseen (19.12.20) saakka ja sen jälkeen hiljeni ja rauhoittui hoitamaan pienokaisiaan. Kuusihan näitä palleroita oli ja Ada hoiti hyvin. Kotona oli rauhallista eikäpä minua juuri tarvittu muuhun kuin pari kertaa päivässä vaihtamaan pentusängyn peitteet, pentujen mittaamiseen ja Adan ruoasta huolehtimiseen. Ja tietenkin pentujen ihailemiseen ja lällyttämiseen. Kun pennut olivat paria päivää vaille 3 viikkoa, toin ne olohuoneeseen.

Tässä vielä pentuhuoneessa, kun kaikki oli vielä rauhallista.

 

Siitäpä se tämä odotettua pitempi urakka sitten alkoi...

Kun pennut olivat olleet päivän olohuoneessa, huomasin, että niillä oli matoja. Madotin pennut ja siitäpä yksi pesu-urakka sitten alkoi, kun madot pikkuhiljaa ulos tulivat. Pentusängyn peitteitä vaihtelin, ainakin näin jälkeenpäin ajatellen, koko ajan. Pennut pyörivät kakan seassa eikäpä se auttanut kuin niitäkin pestä.  Pissa-alustan keko kasvoi mustissa isoissa roskapusseissa ja pesukone hurruutti yötä päivää. Adakaan ei viihtynyt enää pentusängyssä ja sitä piti sinne komennella syöttämään. Sängyn ympärillä olevaa porttia piti aukoa ja pistää kiinni, kun se halusi kuitenkin käydä haistamassa ja pissoja nuolemassa välillä. 

Tässä vaiheessa tuli myös Sylvi omaa synnytystään odottelemaan. Sylvi sähelsi taas koko lauman yli-innokkaaseen tilaan ja minä yritin parhaani mukaan saada koiria rauhoittumaan. Mm. ulosmenot, minun sohvalta tai keittiön pöydän äärestä nousut olivat ne isoäänisimmät ja levottomimmat tilanteet. Ada ei myöskään tykännyt Sylvistä ollenkaan ja sekin aiheutti alussa erinäisiä järjestelyjä koirien olinpaikassa. Portti piti ottaa käyttöön ja pistää aina joku koira jäähylle. Juoksin tukka putkella pesukoneen luota keittiöön laittamaan pennuille ruokaa, syöttämään ne, tyrkkimään innokkaampia aikuisia pois portin raoista ja siivoamaan pentusänkyä. 

Ja kaiken tämän lisäksi  piti muistaa nuo isommat koirat käyttää ainakin sillä yhdellä pitemmällä lenkillä. Sen sovittaminen päivään ja miettiä, millä kokoonpanolla milloinkin lähdetään, vei kyllä energiaa enemmän kuin laki sallii. "Pahimmillaan" tein kolme lenkkiä kolmen eri porukan kanssa, riippuen kulloisenakin päivänä koirien energia- ja levottomuustasoista. 

Ja tietenkin syötin nämä aikuiset 2 kertaa päivässä.

Myös pennun katsojia alkoi käymään. Vielä kun en ollut tehnyt valintoja pentueen uusista omistajista, piti haastatella useampia.

Samalla tein myös töitä. Keskittyminen oli alussa heikohkoa, mutta jotenkin sain korvani suljettua, että keskittyminen onnistui. 

Ja Sylvin synnytyksen jälkeen...

Kun Sylvi oli synnyttänyt 5 ihanaa poikaa 28.1.21, matkalla olohuoneesta pentumakkariin oli jo kolme eri porttia, jokainen eri korkuinen. Nyt minulla oli siis kaksi pentuetta, toinen olohuoneessa viittä vaille pentusängystä ulos pursonneina ja pentumakkarissa toinen makoilemassa ja Sylvin hoidosta nauttimassa. 

 

Kumpaakin pentuetta piti sitten huoltaa, hoidella ja myös ihailla ja lällytellä. Sylvin pentue oli alussa vielä helppo juttu - muutaman päivän. Kun olivat yli viikon ikäisiä huomasin, että merlepojalla (Paavo) oli molemmat takajalat turvoksissa ja toinen merlepoika (Luka) huuteli pitkin päivää.  Niitä päivän seurailin ja oli pakko ne käyttää lääkärissä, että sain rauhan itselleni. Paten jalkoja käski lääkäri seurailla. Eikäpä Lukallakaan mitään ollut. Halusi kaiketi vaan käväistä jossain, kun lääkäriltä tulon jälkeen ei kertaakaan enää vinkuillut tai huudellut. 

Jatkettiin sitten entiseen malliin. Minä juoksin kahden pentueen välillä. Matot oli rullattu pois ja Adan pennut jo juoksentelivat lattioilla. Ne piti kerätä aina ruoka-aikaan portin sisään ja siivota syönnin jäljet sen jälkeen. Pissa-alustoja piti vaihdella portin sisälle ja nyt jo lattioillekin. Kirjoja piti nostella ylemmäksi hyllyille sitä mukaa, kun tarkat hampaat niihin osuivat. Sylvin pennut edelleen olivat suht helppoja, mitä nyt erittäinkin isoäänisiä ja osasivat sotkea sänkyään kiitettävän hyvin. Roskapussi toisensa jälkeen täyttyi pentujen jätöksistä.

Juoksin siis kahden pentueen välillä, hypin porttien yli kuin aituri. Samalla piti myös pestä lattioita, kun Adan pentueen osumatarkkuus alustoille ei sitä huippuluokkaa vielä ollut. Villasukat vaihtuivat tiheään jaloissani. Hoksasin, ettei kannata heti koko paria vaihtaa, jos vain toisella on pissaan astunut. Piti myös siivoilla keittiötä ja imuroida lattioita. Ja pitihän sitä itselle joskus ruokaakin laittaa...

Kaiken tämän päälle käytin aikuisia koiria lenkillä. Nyt jo lenkit olivat lyhentyneet ja välillä oli päiviä, etten yksinkertaisesti jaksanut lähteä ulos. Saivat juoksennella siis pihalla useaan kertaan päivän aikana.

Ja pennunkatsojia kävi ihailemassa pentujen kasvua...

Keskityin myös töihini (yllättävää, kuinka sitä pystyykin korvat välillä sulkemaan!) ja kun oikein iso kiljaisu tai haukkuminen pentumakkarista tai olohuoneen lattioilta kuului, juoksin katsomaan, mikä hätänä. 

Ensimmäiset pennut lähtivät, Ufi jäi kotiin

Kun Adan pennut lähtivät, viikon päästä Sylvin pennut siirrettiin olohuoneeseen. Ufi jäi kotiin vielä odottamaan, josko uusi koti löytyy tai jääkö kotiin kasvamaan. 

 

Ufista on kasvamassa iso poika, asuu Morriksen seurana.

Nyt helpottui elämä hiukan, kun ei enää pentukammariin tarvinnut aitoa ja Adakin oli lähteny kotiin häseltämästä. Edelleenhän pissa-alustoja pentusänkyyn vaihdoin, ja nyt alkoi myös poikajengin syöttäminen. Neljä kertaa päivässä siis niitä syötin. Pissa-alustoja oli taas pitkin lattioilla ja niitä vaihtelin tasaisin välein. Tai no, suurimmaksi osaksi pesin lattioita, kun nämä hyväkkäät tuntuivat enemminkin repivän alustoja kuin pissaavan tai kakkaavan niiden päälle. 

Kirjat, alustat, koirien sängyt ja lelut liikkuvat pitkin olohuoneen lattiaa. Niitä raahattiin keittiöön ja eteiseen - ja minä perässä. Vaikka oli vilkas Adan pentue, nämä pojat kyllä keksivät vaikka ja mitä minun kiusakseni. Ufi sähelsi pentujen mukana ja aiheutti vaaratilanteita. Siivous ja kaikenlaisen silpun kerääminen lattioilta oli minun työtäni. 

Ja jälleen kävi pennunkatsojia ihailemassa Sylvin pentuja. 

Ja jälleen tein töitä päivät ja illalla käytin aikuisia koiria erinäisissä erissä lenkeillä. 

Ufi uuteen kotiin ja karvasouvi alkoi

Ja ettei elämä liian helpoksi päässyt, alkoi Lunalla, Almalla ja Ellulla karva tippua. Oli siis karvanlähdön aika, joka tuli ajallaan, vaikken niin toivonut. Karvaa riitti ja riitti! Justuskin pudotti jonkin verran, mutta ei ollut lähelläkään leidien karvanlähdöstä! Minä siis imuroin, pesin lattioita, pyyhin pölyjä (lue: karvoja) joka puolelta lattiasta kattoon. Syljin enimpiä suustani, kun ruokaa söin. Vaihdoin imurin pusseja, noukin lattioilta karvatupsuja. Harjasin koiria ja syljin karvoja. Sen lisäksi syötin 4 kertaa päivässä poikaviisikkoa, vaihtelin pissa-alustoja, pesin pissoja lattioilta, keräsin kakkoja lattioilta ja ja ja... Ja tietenkin piti pentuja punnita (nyt kerran viikossa) ja pyöritellä pentuja sylissä, joka kuuluu tietenkin jokapäiväiseen rutiiniin.

Ja tähän sitten kaiken päälle iski Lunalla juoksut, joita kyllä osasin odottaa. Ja Almallakin näytti siihen suuntaan homma kulkevan. Tärppiaika tuli ja Justus innostui. Portti oli otettava jälleen käyttöön ja sen takana oli vuoroin Justus, vuoroin Luna. Lunan perään ei Justus pahemmin vinkunut, mutta innokkuutta siltä ei puuttunut.

Ja edelleen pennunkatsojia kävi.. 

Ja tein töitä päivisin ja iltasella, nyt jaksamisen mukaan, käytin aikuisia lenkillä erinäisissä erissä...

Sylvin pentuja uusiin koteihin

Sylvin pennuista kaksi lähti uusiin koteihin. Paavo, Topi ja Luka jäivät vielä kasvamaan kotiin. Nuo kolme osasivat välillä pitää sellaista mölyä, ettei tv:tä saanut niin isolle, että jotain olisi kuullut. Puhelimessa oli aivan turha luulla kuulevansa vastapuolen ääntä. Luka, tuo äänekkäin, löysi sitten ihanan kodin ja älämölö hiukan hiljentyi. Vauhti ei niinkään.

Alman juoksu lähentyi kohti tärppejä ja se se vasta raskasta aikaa on kaikille. Alma tyyrää parisen viikkoa ja Justus oli siitä älyttttömän innoissaan. Portin takana oli jälleen vuoroin Justus ja vuoroin Alma. Justuksen vinkuminen otti alussa niin hermoon, mutta lopulta siihen jotenkin turtui eikä edes kuullut. Kolmisen viikkoa Alman juoksu+tärpit kestivät ja lopulta ohi menivät. Mutta...

Kaiken tämän jälkeen - eläinlääkärikäynnit

Ja sitten vielä kaiken päälle alkoi eläinlääkärirumba. Ensin lääkäriin vietiin kiireen kyytiä Ada, jolla nousi yhtäkkinen kuume ja se meni apaattiseksi ja tärisi. Ada sai lääkekuurin ja särkylääkkeitä ja olikin seuraavana päivänä kuin koskaan ei sairas olisi ollutkaan. Kontrollissa oli sitten kaikki hyvin.

Almalle nousi yhtäkkiä patti poistetun hampaan paikalle ja se oli seuraava lääkärissä kävijä. Almalle oli varattu jalkaröntgen, mutta eipä sinne menty, kun seuraava nukutuskerta Almalla onkin patin hoito ja hammaskiven poisto. Alman sijalle lääkäriin meni Justus, jolta poistettiin hammaskivet.

Ja eihän tähän sitten eläinlääkärikäynnit loppuneet. Alman juoksu oli jotenkin ihmeellinen, vuosi todella pitkään ja myös alkoi pissailla sisälle. Sain kiireellisen ajan sille lääkärille ja siellä Alma ultrattiin ja otettiin pissanäyte. Antibiootit taskussa lähdettiin kotiin ja kontrolliaika oli tänään. Kaikki oli hyvin kohdussa ja munasarjoissa. Huomenna saan kuulla pissanäytteen tulokset.

Saas nyt sitten nähdä, miten tästä eteenpäin. Kuka on seuraava eläinlääkärillä kävijä. Alman lisäksi.

Tässäpä aikuiset meillä asujat ikäjärjestyksessä

Luna täytti 29.4. kokonaista 13 vuotta 💓

Alma (11 v) lenkin jälkeen.

Ellu (7 v)

Justus (4 v).

 

Aika aikaa kutakin

Tässä on vain pääkohdat, mitä kaikkea sitä on päivään kuulunutkaan viimeiset neljä kuukautta.  Yksin kun on kaiken hoidellut, täytyy sanoa, että olen ollut todella väsynyt välillä. Seitsemältä ylös ja yhdeksän maissa jo nuokun. Ei tarvitse unta odotella, kun sänkyyn menee.  

Muistelen aikaa, kun kaikki oli rauhallista ja etukäteen tiedossa. Päivästä toiseen kuitenkin on mentävä, tapahtui mitä tapahtui. Enkä kyllä valita, tällaista tämä on, kasvattajan arki. Ja kyllä aina positiivisen puolelle jää. On nämä sheltit niin ihania!

Lattioilta edelleen pesen pissoja ja keräilen kakkoja. Topi osaa jo hyvin tehdä ulos tarpeensa, mutta Paavo senkus vaan tuijottelee pihalla - jos ei vedä rallia Topin perässä - ja pissaa ja kakkaa tultuaan sisälle. Vaikka käytän sitä yksin ulkona, ei se vaan tee sinne tarpeitaan, vaikka kuinka kauan odottaa. Mutta jospa tämä tästä. 

Paavo/Pate - on se vaan niin ihana!

Ja Topi - niin ihana!