Lääkkeet viimeisen parin kuukauden aikana

Monenlaista on tullut tehtyä nyt viimeisen kuukauden, kahen aikana. Kaikkea en edes muista, mutta tässä joitain asioita, jotka ovat auttaneet mua tässä pitkässä paranemisprosessissa.


Aloitetaan Pulmusta 

Pulmu on edelleen pysynyt aivan ihanana pentuna. Se on jo ainaki 3 viikkoa ollut sisäsiisti, noin suurin piirtein. Ei mulla ennen tuollaista pentua ole ollut, joka jo alle 3 kk:n ikäisenä tekee kaikki tarpeensa ulos! Tietenkin vielä jotain sisällekin tulee, mutta ovat ihan muutamaan kertaan jääneet. Yöt se nukkuu tosi hyvin, ei nouse pissalle, ei kakalle, nukkuu siihen saakka kuin me muutki.  Se oppi myös nimensä toisena päivänä ja aina sen jälkeen tulee kauimmaisesta etupihan nurkastakin juosten sisälle, kun sitä kutsuu. Jos se syö jotain, mitä ei saisi, pelkkä äännähdys tai nimen sanominen  saa sen lopettamaan. Lenkillä se kävellä tapsuttelee muitten mukana, hihnassakin oppi kulkemaan kolmannella kerralla. Aivan uskomaton pentu!!

Wäinön kanssa se leikkii eli nuolee kasvoja, käsiä ja varpaita - ja varastelee sen leluja. Edelleen Pulmu tykkää ihan mahottomasti Wäinön helistimestä. Aina se ensimmäiseksi lähtee lelupinosta, joka Wäinölle annetaan. 

En pysty olemaan ajattelematta, että Pulmullakin on tarkotus olla juurikin tämmönen, että pääsen helpommalla pennun kanssa ja voin vain nauttia ja iloita tällaisesta ihanasta karvaturrista.


Näin nätisti nämä pienet keskenään toimeen tulevat.

Tällainen peti tuli facen kirpparilla vastaan ja ihan pakkohan oli se ostaa (hox, väri 😏). Pulmu tykkää pötkötellä pehmeässä eikä vielä ainakaan ole hoksannut, että vois repiä karvoja irti tai tyhjentää sisälmyksiä. 


Justuskin tykkää pehmosesta pedistä, ja osaavatkin vuorotella, kumpi milloinki tuossa makoilee 😏


Pulmu oli Katilla hoidossa, kun olin Kuusamossa. Tuo pieni ei vielä olisi jaksanut kuleskella tunturilla, joten sai mennä Unelman ja Loviisan kaveriksi. Kati otti ihanan kuvan Pulmusta:


Kuusamossa pään tyhjennyksellä 

Kävimme Kaisu-ystäväni kanssa Kuusamossa mökkeilemässä viikko sitte. Mukaan lähtivät Alma, Ellu ja Justus ja Kaisun oma Veeti, Alman poika. Luna jäi myös Katin luo, kun ei olisi jaksanut lenkkeillä enkä halua sitä pitkiä matkoja enää auton kyydillää kiusata. 

Todella mukavaa oli, vaikka nyt Veetillä ja Justuksella välillä meinas mennä hermo toisiinsa. Pari kunnon yhteenottoa ehtivät sattui, mutta eipä niistä kumpikaan traumoja saaneet. Koirat saivat kuleskella mökin lähistöllä ja käytiin myös lenkeillä. 


Mökkimme oli tietenki järven rannalla. Tässä tutustumista ekana iltana.

Ihana ilta.

Ellu ottaa turhan vakavasti kerjäyshomman.

Näköjään tehos kyttäyspolitiikka, kun Kaisu ihan haarukalla ruokaa tarjoaa.

Käytiin porukalla Riisitunturin Riisirääpäsy kiertämäsä. Voi että sielä sielu nautti ja sydän lauloi!


Tämä lähemmäs ei Veetiä ja Justusta saatu, joten piti sitten ottaa allaoleva kuva,
että sai edes jollaisen kuvan koiraporukasta.




Illalla sitten istuttiin grillikodassa ja koirat oli ihan poikki. Ihmettelivät, miksi siinä pimmeydessä ihmiset jaksaa istua. Mutta tiiättehän te, kuinka ihanaa se on makkaraa syyä pimeässä syysillassa nuotion loimussa ja tuikkujen palaessa 💓


Tullesa pysähyttiin vielä Syötteen maisemissa ja kävästiin lenkki sielläki. Muistettiin ottaa myös Almasta ja pojastaan Veetistä yhteiskuva. Ja minäkin pääsin kuvaan! 😏





Metsä löytyi läheltä kotiakin - ihanaa!

Kotiin tultua tuntuiki jotenkin ikävältä, kun kunnon metsää ei ihan tässä kävelymatkan päässä oo. Lähinki sitte etsimään Köykkyristä rauhallista ja ihanaa paikkaa ja löytyihän se! Nyt oon ajellu autolla Köykkyrin kulmille ja päässy tyhjentämään pääni ja saanu voimaa ja energiaa puista.



Tänään näytin myös Vilmalle lähimetsää. Mukana olivat myös Wäinö, Ada ja Lilja.


Paranemisprosessi hyvässä käynnissä

Ei se tämä työuupumus mikään olankohautuksella ohimenevä "sairaus" sitte ollukkaan. Oon nyt ollu elokuun alusta saakka sairauslomalla ja yrittäny kaikin tavoin itteäni parantaa. Välillä on työpsykologi jopa toppuuttanu ja käskeny vain olla ja tehä vain asioita, joista tykkään. Vaikealta tuntui vielä pari viikkoa sitten, suorittaminen kun on ollu mulla aina se pääasia elämässä, mutta nyt jo osaan vain olla.

Nyt ei fyysisiä oireita ole ollut viikkoon. Niitä olivat siis hengenahdistus, ihan mahoton ahistuksen tunne, sydämentykytys, täydellinen ruokahalun puute, aivan maatakaatava väsymys - ei jaksanu sormeaan edes liikauttaa. Kaikki pienetkin asiat aiheuttivat ihan mahottoman ahistuskohtauksen. Unet meni. Saatoin illalla nukahtaa, mutta valvoin neljä-viis tuntia ja sitten saattoi uni tulla. Uni ei ollut palauttavaa, vaan olin seuraavana päivänäkin ihan töötiskö.

Lähimuisti on ollu aivan älyttömän huono, eilistä ei ole tahtonut muistaa, saati mitään, mitä on tullu tehtyä. Oon löytäny asioita paikoista, joissa niitten ei missään nimessä ois tarkotus ollu olla ja unohtanu, mitä oon ollu tekemässä. Kaikki on pitäny kirjottaa muistiin, että osaa toimia. 

Tuo väsymys, jota kesti 5-6 päivää, oli maatakaatavaa ja pelottavaa. Ei jaksanut tosiaan sormea nostaa, oli vaan maattava täysin uupuneena. Jos jotain teki, esim. laittoi astiat pesukoneeseen, oli mentävä makuulle pariksi tunniksi. Ensimmäinen päivä väsymysajan jälkeen oli sitten aivan ihmeellinen. Oli ihan hämmästyny, kun jaksoin useamman tunnin istua ja tehdä asioita. Hämmästyin myös, miten ajatukset olivat täysin selkeät, jota ne eivät tosiaan olleet olleet pitkiin aikoihin. Työpsykologi sanoikin, että siitä on alkanut sitten paranemisprosessi kunnolla. 

Ei tosiaan tämä "sairaus" oo ollu mikään helppo juttu. En edes tiiä, missä vaiheessa sitä nyt oon, pääsenkö jo töihin, kun sairausloma loppuu parin viikon päästä. Ite kuvittelin jo pari viikkoa sitten, että eiköhän tämä tästä, mutta kun kävin lääkärissä, hän oli täysin toista mieltä. Sitä ei osaa edes lukea itseään. Koko aika on ollu yhtä vuoristorataa. Olo on ollu toisena päivänä tosi hyvä, toisena taas oon ollu ihan maassa. Mielialatkin on vaihelleet päivän aikana.

Kuusamon reissun jälkeen napsahteli asiat jotenki kohilleen. Siellä sai olla kaikesta pois, irti, eikä tarvinnu ajatella mitään. Se toi voimia ja jotenki selkeytti ajatuksiakin.

Nyt siis tuntuu, että kyllä tämä tästä. Keskityn nyt vaan tulevaan ja itseeni. Haluan saada itteni terveeksi. Vielä on matkaa, mutta oon varmasti jo paremmalla puolella. 💓






Kommentit

Lotta sanoi…
Ihania terapiakoiria ja -maisemia :)