Kaikenlaista...
On mennyt aikaa, kun olen viimeksi päivittänyt blogiani. Kaikenlaista on tapahtunut ja on ollut paljon mietittävää enkä ole jaksanut keskittyä juuri muuhun koirien lisäksi. Nyt elämä alkaa pikkuhiljaa hymyilemään, asiat ovat selkeytyneet ja voimat palautuneet. Tein myös päätöksen, että lopetan Sheltit-lehden päätoimittajana, ja keskityn vain päivätöihini, koiriini, omaan elämääni - kaikkeen siihen, mikä on tällä hetkellä lähinnä sydäntäni.
Vaikka tämä onkin koirablogi, tunnen, että minun täytyy kirjoittaa tähän aluksi jotain elämästäni tai miten sitä ja siitä ajattelen. Viime aikojen tapahtumat ovat saaneet mietteliäiksi monellakin tapaa.
Ajattelen elämästä, että kaikki tapahtuu tarkoituksella eli kaikilla tapahtumilla, hyvillä ja huonoilla, on aina tarkoituksensa. Näin olen ajatellut nuoruusvuosistani saakka. Kaikista asioista ja tapahtumista kuitenkin olen jotain oppinut, useimmiten itsestäni, mutta myös elämästä yleensä ja toisista ihmisistä. Tapahtumien tarkoitusta ei ehkä huomaa päivän, viikon tai kuukaudenkaan päästä. Se voi viedä vuosia tai vuosikymmeniä. Kun katselen elämääni taaksepäin, niin monen asian tarkoitus on avautunut minulle vasta nyt. Kaikki se, mitä on tapahtunut esimerkiksi työuran suhteen, on ollut tarkoitus tapahtua, että olen siinä työssä ja teen niitä tehtäviä, joita nyt teen - ja todellakin pidän siitä, mitä teen. Se, että asun nyt omakotitalossa koirieni kanssa, pihaa riittää ja talo on oikea koiratalo, siihenkin on ollut pitkä tie kuljettavana. Tie ei ole ollut helppo, tietenkään. Välillä on pitänyt käydä sivutiellä, kulkea mäkeä ylös ja alas, että on päässyt päätielle takaisin. Joka tapahtumasta olen etsinyt tarkoitusta, miksi mitäkin tapahtuu, mitä se haluaa minulle opettaa ja miten on tarkoitus tästä jatkaa. Olen kuitenkin aina luottanut siihen, että kaikki lopulta minulle selviää ja sitä myöten kaikki on aina hyvin.
Minun on myös ollut hyvin vaikea suunnitella eteenpäin elämää, olen nähnyt vain tämän hetken, elänyt sitä. Kun poikaystäväni kanssa varasimme ensimmäistä ulkomaan matkaa, en pystynyt mitenkään ymmärtämään, että puolen vuoden päähän asti voi nähdä, mitä silloin haluaa tehdä. En edelleenkään pysty suunnittelemaan asioita eteenpäin. Tietenkin on asioita, jotka on pakko lyödä kalenteriin, mutta elän kuitenkin jokapäiväistä elämääni hetki hetkeltä. Toisaalta se tuo eteeni paljon mahdollisuuksia, paljon uutta koettavaa. En myöskään osaa huolehtia tulevasta. Se tulee, mikä on tullakseen. On turhaa illalla alkaa huolehtimaan huomisen asiaa, kun ei vaan voi tietää, mitä huomiseen kuuluu. Esimerkki: Kun minulta löydettiin maksasta joku vuosi sitten ultrassa patti ja sain lähetteen Oysiin magneettikuvaukseen kuukauden päähän, päätin, etten ajattele koko asiaa enkä kerro kenellekään asiaa ennen sitä. En antanut asialle ollenkaan valtaa ja vasta kun lähdin kuvauspäivänä ajamaan Oysia kohti, annoin itselleni luvan huolehtia. Puoli tuntia ja patti todettiin ihan tavalliseksi luomeksi, eikä se ollut vaarallinen. Kuinka monta unetonta yötä olisinkaan huolehtimalla ja pelkäämällä valvonut turhaan! Huoli on turhaa pelkoa, kun ei koskaan voi tietää etukäteen, mitä tapahtuu seuraavan minuutin, tunninkaan päästä. Elämään voi luottaa, kun uskoo, että kaikki on hyvin, juuri nyt ja tässä.
Vaikka tämä onkin koirablogi, tunnen, että minun täytyy kirjoittaa tähän aluksi jotain elämästäni tai miten sitä ja siitä ajattelen. Viime aikojen tapahtumat ovat saaneet mietteliäiksi monellakin tapaa.
Kaikella on tarkoituksensa
Ajattelen elämästä, että kaikki tapahtuu tarkoituksella eli kaikilla tapahtumilla, hyvillä ja huonoilla, on aina tarkoituksensa. Näin olen ajatellut nuoruusvuosistani saakka. Kaikista asioista ja tapahtumista kuitenkin olen jotain oppinut, useimmiten itsestäni, mutta myös elämästä yleensä ja toisista ihmisistä. Tapahtumien tarkoitusta ei ehkä huomaa päivän, viikon tai kuukaudenkaan päästä. Se voi viedä vuosia tai vuosikymmeniä. Kun katselen elämääni taaksepäin, niin monen asian tarkoitus on avautunut minulle vasta nyt. Kaikki se, mitä on tapahtunut esimerkiksi työuran suhteen, on ollut tarkoitus tapahtua, että olen siinä työssä ja teen niitä tehtäviä, joita nyt teen - ja todellakin pidän siitä, mitä teen. Se, että asun nyt omakotitalossa koirieni kanssa, pihaa riittää ja talo on oikea koiratalo, siihenkin on ollut pitkä tie kuljettavana. Tie ei ole ollut helppo, tietenkään. Välillä on pitänyt käydä sivutiellä, kulkea mäkeä ylös ja alas, että on päässyt päätielle takaisin. Joka tapahtumasta olen etsinyt tarkoitusta, miksi mitäkin tapahtuu, mitä se haluaa minulle opettaa ja miten on tarkoitus tästä jatkaa. Olen kuitenkin aina luottanut siihen, että kaikki lopulta minulle selviää ja sitä myöten kaikki on aina hyvin.
Minun on myös ollut hyvin vaikea suunnitella eteenpäin elämää, olen nähnyt vain tämän hetken, elänyt sitä. Kun poikaystäväni kanssa varasimme ensimmäistä ulkomaan matkaa, en pystynyt mitenkään ymmärtämään, että puolen vuoden päähän asti voi nähdä, mitä silloin haluaa tehdä. En edelleenkään pysty suunnittelemaan asioita eteenpäin. Tietenkin on asioita, jotka on pakko lyödä kalenteriin, mutta elän kuitenkin jokapäiväistä elämääni hetki hetkeltä. Toisaalta se tuo eteeni paljon mahdollisuuksia, paljon uutta koettavaa. En myöskään osaa huolehtia tulevasta. Se tulee, mikä on tullakseen. On turhaa illalla alkaa huolehtimaan huomisen asiaa, kun ei vaan voi tietää, mitä huomiseen kuuluu. Esimerkki: Kun minulta löydettiin maksasta joku vuosi sitten ultrassa patti ja sain lähetteen Oysiin magneettikuvaukseen kuukauden päähän, päätin, etten ajattele koko asiaa enkä kerro kenellekään asiaa ennen sitä. En antanut asialle ollenkaan valtaa ja vasta kun lähdin kuvauspäivänä ajamaan Oysia kohti, annoin itselleni luvan huolehtia. Puoli tuntia ja patti todettiin ihan tavalliseksi luomeksi, eikä se ollut vaarallinen. Kuinka monta unetonta yötä olisinkaan huolehtimalla ja pelkäämällä valvonut turhaan! Huoli on turhaa pelkoa, kun ei koskaan voi tietää etukäteen, mitä tapahtuu seuraavan minuutin, tunninkaan päästä. Elämään voi luottaa, kun uskoo, että kaikki on hyvin, juuri nyt ja tässä.
Ja sitten koirista
Pennut lähtivät kolmisen viikkoa sitten. Kaikki saivat aivan ihanat uudet kodit ja vielä täältä Oulusta. Lilja jäi ns. kotiin eli on Adan kaverina tyttäreni Vilman ja hänen poikaystävänsä Tomin luona kasvamassa. Oskari, josta tuli Tiki, on borzoin kaverina Otokylässä. Otto, josta tuli Jesse on Heinin hoivassa keskustassa. Sofiasta tuli Varma ja asuu Pateniemessä Ritvan perheessä. Kaikilla on rakastavat kodit ja hyvin upposivat heti kaikki pennut uusiin koteihinsa. Olen todella kiitollinen kaikille uusille violetdreamilaisten shelttien uusille omistajille! On aina niin ihana luovuttaa pentu, kun näkee sen suuren rakkauden tuota pientä karvaturria kohtaan uusien omistajien silmissä.
Tässä 7-viikkoiset pennut ennen lähtöään yhdessä. Alempana kuvia syntymästä 5-viikkoiseksi.
Tässä 7-viikkoiset pennut ennen lähtöään yhdessä. Alempana kuvia syntymästä 5-viikkoiseksi.
 |
| Tiki, Jesse, Varma ja Lilja <3 |
 |
| Pennut syntymäpäivänään 11.2.2018 |
 |
| Toinen vuorokausi |
 |
| Ikä 2 vkoa ja 1 päivä |
 |
| Pennut vähnä yli 2 vkoa |
 |
| Nyt on siirrytty alakertaan ja ikääkin jo kolmisen viikkoa |
 |
| Neliviikkosista ei enää kuvaa yhdessä saa. Reviiri on laajentunut jo pentuaitauksen ulkopuolelle. Kuvassa Varma. |
 |
| Varman ja Tikin tappelunäyte. |
 |
| Mukana myös Lilja. Ja Luna yrittää rauhoittaa porukkaa. |
 |
| Jessellä omat kuviot. |
 |
| Viisi viikkoa ja hetken lepo. Eivät ne ihan koko aikaa siis leikkineet :) |
 |
| Ihan kuin näillä vipeltäjillä ei olisi ollut petiä, missä nukkua :) Paras nukkumispaikka löytyi kuitenkin eteisestä kenkien seasta - kunhan oli ensin sekoittanut kengät miten sattuu. |
Meillekin on arki palannut. Aluksi oli hiukan hakemista, miten sitä oikein oltiinkaan vain isojen koirien kanssa. Kun sitten olin siivonnut koko talon ja laittanut matot lattialle, siitäpä se sitten arki heti lähti sujumaan. Vaikka pennut ovat aivan yli-ihania, kyllä se oma rauhakin maistuu hyvälle. Nyt sitten ollaan jatkettu lenkkeilyä ja pihalla möykkäämistä entiseen malliin. Näyttelyilmojakin olen laittanut menemään, mutta pitää katsoa, kuka minnekin loppujen lopuksi lähtee.
 |
| On se niin ihana kevätauringossa makoilla. |
 |
| Auringonpalvoja-Sylvi. Kuva Henri Salmi. |
Seuraava jännityksen kohde on Ada ja juoksujensa alkamispäivä. Jospa vielä yhdet pennut tälle vuodelle tulisi... Siitä lisää, kun asiat nytkähtävät jollain tavalla eteenpäin.
Kommentit