Pian, ihan pian pentuja ja kurkistus taaksepäin

Onpa kulunut aikaa siitä, kun viimeksi olen ehtinyt istahtaa kunnolla ja päivittää blogia. Työpäivän jälkeen on vuoden alku ollut täynnään kaikenlaista tekemistä, ettei ole juuri jaksanut enää blogia avata saati jotain kirjoittaa. Nyt olen lomalla ja aikaa ja voimia on siihen. Yritän tässä sitten muistella, mitä koirarintamalla on tapahtunut viime postauksen jälkeen. Aloitan tästä päivästä, koska ollaan siinä hetkessä, jota olen odottanut jo viime kesästä:

 

Impin pennut valmistautuvat

Niinpä ollaan siinä hermojaraastavassa hetkessä, jossa odotellaan Impin synnytystä. Tänään on vrk 59 ja Impikin jo välillä läähättää hiukkasen. Lämpöjä olen mittaillut jo useamman päivän, mutta vielä ne siinä 37,3 - 37,8 liikkuvat. Aamulla Impi söi, mutta ei kovin hyvällä ruokahalulla.

Impin askel on hidastunut jo kovastikin, ja suurimman osan ajasta se vaan makoilee. Katseessaan on jotain kaunista, rauhaa, on niin seesteisen oloinen. Vielä ei niitä hetkiä ole tullut, jolloin kasvattajan sydän itkee, kun toisella alkaa supistelemaan ja läähätys alkaa.

Pennut liikkuvat ihanasti massussa. Pienien tassujen pyörähdyksiä näkyy jo ulospäinkin. Epäilisin Impin ja massunsa koosta, että kaksi siellä ainakin on, ehkä kolme. Röntgenissä en tällä kertaa kuitenkaan käyttänyt. Katsotaan, mitä tuleman pitää. Nyt ei sitten auta muuta kuin odottaa, odottaa ja odottaa...

Sylissä on hyvä olla <3

Tässä sitten Impin mies, Ukkis (Usvatar Dominic). Impi rakastui ensi näkemältä tähän poikaan. Rakkaushetkensä olivat kuin jostain rakkausromaanista. Impi suorastaan liiti autosta Ukkiksen luo astutukseen mennessämme :) Enpä ole koskaan ennen moista nähnyt, vaikka jo kahdeksan kertaa aikaisemmin olen narttua astutuksessa käyttänyt.

 Hoitolainenkin käväsi

 

Vilma, Suvin shelttineito, oli meillä hoidossa yli viikon. Hain sen Suvilta ja meille tullessaan se juoksi sisään kuin kotiinsa. Pari päivää meni ihan hyvin, mutta Justus ja Sylvi alkoivat olla turhankin kiinnostunut siitä ja Vilma ei siitä tykännyt.  Olikin sitten loppuajan enemmän omissa oloissaan tai vieressäni sohvalla. Nautti kuitenkin pitkistä lenkeistä metsässä, jossa meni muitten mukana ja leikki jopa noitten penikoitten kanssa. Vilma on aina niin helppo ottaa hoitoon, kun se on niin rauhallinen ja ihanaluonteinen. Harmittavasti en saanut yhtään kuvaa otettua Vilman meilläoloaikana, mutta tässä yksi edelliseltä hoitokerralta:

Selvisin Alman ja Ellun juoksuajoista!

 

Alman juoksu osui joulun jälkeen ja Ellu jatkoi omilla juoksuillaan parisen viikkoa sen jälkeen. Täytyy sanoa, etten ole koskaan ollut niin väsynyt kuin Ellun juoksujen aikaan. Kumpikin, Alma ja Ellu, tyrkyttävät itseään juoksun aikaan vähintään sen 1,5 viikkoa. Ja kun talossa on nuori ja viriili poika, Justus, paletti on valmis. Alman juoksu meni jotenkin helpommin ohi, vaikka tosi tyrkkyhän se on. Justus ei kuitenkaan niin innokkaasti sen kimpussa ollut kuin Ellun. Hetkeksikään ei voinut noita kahta, Ellu ja Justusta, voinut päästää katseen alta pois. Portin takana oli välillä Justus, välillä Ellu. Kun Justuksen sinne laitoin, alkoi sellainen älämölö ja portin rapsutus, ettei ajatuksiaankaan kuullut. Tähän samaan aikaa osui myös töissä työskentelyn opettelu avokonttorissa, ja olin iltasella jo valmiiksi väsynyt. Siihen kun lisäsi vielä jokailtaisen rakkausparin seuraamisen, ei iltasella muu ajatus päässä käynyt kuin että pääsee nukkumaan. 

Takaisin normaaliin arkeen

 

Nytpä sitten jatketaan normaalia arkea, johon kuuluu kahden penikan, Justuksen ja Sylvin jatkuva tohellus, Lunan paimennus ja haukkuminen, Alman makoilu sohvan käsinojalla ja muitten toilailujen seurailu sekä Ellu-prinsessan sohvalla makaaminen ja näyttäminen kauniilta. Ensin kuitenkin hoidetaan ja hellitään Impin pennut valmiiksi maailmaa varten.

Alma hoksasi, että voi ottaa tyynyn päänsä alle sohvan
käsinojalla maatessaan.