Voi hyvänen aika tuota karvan määrää!

Huh, onpas taas sujahtanut aika sukkelaan viime päivityksestä! Shelttielämä on kuitenkin jatkunut samaa rataa kuin ennenkin. Hoitolaisia on tullut ja lähtenyt. Penikat Sylvi ja Justus senkus kasvavat - ja varsinkin Sylvi! Isot neidit pysyvät onneksi samoissa mitoissaan, tai oikeastihan ovat jopa pienentyneet. Pienentyminen ei kuitenkaan ole kuin vain ulkonäöllistä, painot eivät ole tippuneet. Eli meillähän on nyt siis se maailman mukavin aika eli karvanlähtö! Ja kun kolme muhkeaturkkista neitiä sitä karvaa pudottelee, ei se mikään läpihuutojuttu ole, ei tosiaankaan!

Pari viikkoa olen syleskellyt karvoja suustani, paistanut koirankarvamunakkaita, voidellut ja syönyt karvavoileipiä, nyppinyt ja harjaillut tarraharjalla karvoja vaatteistani, imuroinut sohvaa, tuolia ja lattioita sen sata kertaa päivässä. Missään ei karvatonta kohtaa varmasti meillä ole ollut. Niitä leijailee joka huoneessa ja kummassakin kerroksessa. Nurkat on täynnään karvatuppoja. Sohvalle ei juuri viitsi istua ennen imuroimista ja yläkerran portaat on harmaina karvoista. Nii-in, karvoja, karvoja, karvoja - joka puolella!

Olen menneellä viikolla nuo kolme neitokaista kertaalleen harjannut ja kammannut. Aikamoinen määrä pohjavillaa on tullut muovipussiin sujautettua. Kolmesta koirasta saisi koottua ihan varmasti yhden kokonaisen sheltin. (Ja mielellään urossheltin, kun käsittääkseni uroksilla ei moista noin kokonaisvaltaista karvanlähtöä ole...)

Näistä kyllä sen yhen blue merlen sais...

Luna se vaan tykkää olla harjattavana, vaikka varmasti se pohjavillan
kampaaminen ei niin mukavalta tunnu.

Kun tuo karvanlähtö alkoi, tuli mieleen, kuinka nurinkurista tuo shelttien turkin kasvattaminen on. Ensin syötetään kaiken maailman ruuat ja ravintolisät, että saadaan turkit muhkeiksi ja kauniiksi näyttelyitä varten. Kun karvanlähtö tulee, toivoo, että sitä turkkia olisi mahdollisimman vähän. Tai ainakin, että tippuisi mahdollisimman nopeasti pois. Sitähän se ei tee, tietenkään. 

Nyt kun olen saanut kammattua suurimman osan pohjavillasta pois, on edessä koirien pesu, että saisi ne loputkin karvat irti. Sehän ei mikään maailman kiitollisin tehtävä ole. Jo koiraa pestessä karva irtoaa ihan mahottomasti, ja pyyhe on kuivauksen jälkeen kuin toinen sheltti. Sen jälkeen on koira vielä kuivattava ja sehän tapahtuu huipputehokkaalla  turkinkuivaajalla. Kaikki sellaisen laitteen omistavat tietävät, minkämoinen karvamäärä on kuivauksen jäljiltä kuivaajan silmissä, suussa, korvissa, nenässä, vaatteissa, lattioilla, katossa, seinillä ja ties missä. 

Lopussa kuitenkin kiitos seisoo ja koira on - toivottavasti - kaiken lähtevän karvansa menettänyt. Ja jälleen voi alkaa odottamaan turkin kasvua muhkeaksi ja kauniiksi...

Hoitolaiset 

 

Aada ja Ada olivat viikko sitten hoidossa meillä. Eivät onneksi paria tuntia kauempaa yhtä aikaa olleet, kun Ada ei tykännyt Aadasta eikä Aada Adasta. Hammasta näyttelivät toisilleen, kun lähietäisyydelle pääsivät.

Aada-neiti

Ada odotteli emäntäänsä ja isäntäänsä, jotka nukkua torsottivat sunnuntaiaamuna liiankin pitkään yläkerrassa.

Ada, Ellu, Sylvi, Alma, Luna ja Justus

Onni ja Nino tulivat viikonlopuksi hoitoon, kun emäntänsä Lillebergin Päivi lähti Jyväskylän näyttelyyn. Tuloiltansa torstain Onni vaan odotteli eteisen oven edessä, milloin emäntänsä sen tulee kotiin hakemaan. Pikkuhiljaa kuitenkin kotiutui ja otti jo minut ilolla vastaan, kun tulin kotiin. Ja Onnihan on oikea diiva, urossellainen (siis oikeastihan se on todella herkkä). Kun laitoin pannan kaulaan, se vingahti. Kun se makasi sohvalla vieressäni ja sitä aloin silittämään, se vingahti. Otti kuitenkin ensi järkytyksensä jälkeen rapsutukset todella mielissään vastaan. On se kyllä niin ihana poika, persoonallisuus. Ninohan oli heti kotonaan. Aikansa minua sohvan vieressä tuijotettuaan hyppäsi sohvalle syliini ja nautiskeli muitten kateellisesti katsoessa rapsutuksistani. Lenkillä sitä oli aivan ihana seurata, kun se muitten mukana iloissaan ja onnessaan juoksenteli. Siitä näki, kuinka se nautti kaikesta. 

Harmi, kun en saanut otettua kunnon kuvia pojista, mutta tässä yksi kuva lenkiltä tänä aamuna. Oli aivan ihana aamukaste ja -sumu ja nautin täysillä itsekin!

Näyttelyihin en tänä vuonna ota osaa. Ensi vuonna on tarkoitus sitten Justustakin kehään viedä. Sylvin kasvua tässä seurailen ja jos ei collien kokoiseksi kasva, sekin kyllä näyttelyyn ressu joutuu. Tämän vuoden lopun nautin vain kotosalla ja metsässä näiden viiden - ja välillä hoitolaisten - kanssa ihan vaan oleilusta ja juoksentelusta.