Tänään oli taas hulinaa ja vilskettä, kun A- ja B-pennut kävivät kyläilemässä Käpylänperällä. Ensin tuli Lempi, joka tuli kuin kotiinsa. Seuraavaksi tuli Veeti, jolla näköjään riittää testosteronia vaikka muille jakaa. Se huomattiin, kun isä-Edi tuli portin sisäpuolelle ja Veeti oli sitä mieltä, että hän on The Boss. Isä yritti pojalleen opettaa, että kannattaa kuunnella vanhempiaan ja muutaman yrityksen jälkeen Veetikin oli sitä mieltä. Iita tuli laumaan ja oli sen verran ihmeissään nähdessään niin monta shelttiä yhtäaikaa, että katsoi paremmaksi kulkea ihmisten jalkojen välissä ja seurailla, mitä tuleman pitää. Kaapo tultua lauma oli kasassa ja jonkin aikaa etsittiin sitä sopivaa hierarkiaa. Hakemisessa se hiukan oli, mutta lopulta se löytyi ja päästiin jopa leikkimisasteelle. Mukavaa oli ja meijän tytötkin nauttivat. Tai ainakin saivat kunnolla vauhtia ja vaarallisia tilaneita kokea päätellen siitä, että kaikki kolme nukkuvat reporankoina pitkin lattioita.
Sydämelliset kiitokset kaikille teille ihanille Violetdreamin pentujen omistajille! Ihanista vauvoista on tullut ihania shelttinuorukaisia! Erityiskiitokset Lillebergin Päiville, kun tulit mukaan katastamaan ja mittaamaan tämän porukan!
Ai niin, ne mitat. Näissä pentueissa on kokoeroa aika tavalla :)
- Violetdrem All In, "Iita" One 44 cm
- Violetdream Bear Paddington, "Veeti" 45 cm
- Violetdream Bob The Builder, "Kaapo" 38 cm
- Violetdream Betty Boop, "Impi" 34 cm
- Violetdream Baby Gremlin, "Lempi" 33 cm
Tässä muutaman Henrin ottama otos. Lisää kuvia kuvablogissa.
|
Veeti, isä-Edi, Impi, äiti-Alma, Lempi ja Kaapo |
|
Kaapo ja Luna |
|
Helluspari Veeti ja Iita |
|
Kaapo, Lempi ja Impi |
|
Veeti "The Boss", tai ainakin luuli olevansa :) |
|
Kaapo ihanainen |
|
Lehmät laitumella tai nakit hukassa |
Kommentit