Kohta virallisia
Pennut täyttivät viisi viikkoa lauantaina ja näyttävät jo ihan shelteiltä :) Karva tuuhentuu, korvat etsivät asentoaan ja häntä heiluu jo koiramaiseen tyyliin. Ihania töpötöpötöpötöpö-ääniä kuuluu tassuistaan, kun juoksentelevat pitkin poikin huonetta. Lempi on kova ärhentelemään, saattaa ykskaks hyökätä jonkun kimppuun ja ihan tosissaan murisee ja puree. Kiljaisu vastapuolen suusta kertoo, että aika ikäviltä ne pikkuhampaat tuntuvat korvassa tai jalassa. Lempillä on myös almamaisia piirteitä: se saattaa paikallaan ykskaks hypätä ilmaan ja sännätä siitä sitten juoksuun. Impi ottaa aivan mielettömiä spurtteja huoneen toisesta päästä toiseen eikä sitä voi nauramatta katsella. Jooseppikin on virkistynyt. Vielä jokunen päivä sitten se oli toisten kiusaamisen kohteena, mutta on nyt itsekin mukana aloittelemassa ärinöitä. Kaaleppi ärisee, murisee ja leikkii joukossa mukana - välillä kyllä on se ärinän ja tappelun alullepanija :)
Pojat ovat jo aika tavalla samankokoisia, Lempikään ei enää näytä niin tirriäiseltä. Impi turkkeineen on kuin liikkuva karvapallo. Eilen töistä tullessa harmittelin, ettei pysty koko aikaa vaan seurailemaan pentuja - näyttivät nääs kasvaneen sen 8 tunnin aikana, jonka poissa olin ollut :)
Eilen sitten saivat kaikki sirut niskaansa.Tytöt huusivat kuin syötävät, Jooseppi ei huomannut piikkiä ollenkaan ja Kaaleppi valitti ja itki. Kaikkein pahinta sirutus kuitenkin tuntui olevan Lunalle. Se haukkui ja yritti pomppia auttamaan pentuja niiden ollessa sylissä. Piti lähettää se Henrin hoteisiin, että sai siruttaja Liukkkosen Tuija hoitaa hommansa rauhassa. Kiitos Tuija siruista :)
Sirutuksen jälkeen pystyin laittamaan pentujen rekisteröinnit Kennelliittoon. Nyt odotellaan nimien ja rekisteröintien virallistamista sekä niitä rekkareita joskus postista :) Nimet (ja kuviakin) julkaisen, kun ne viralliseksi on merkitty :)

Kommentit