12. helmikuuta 2018

Ja niin tuli Impistä jälleen äiti

Niinpä tuo Impi-Impula muisti edellisen synnytyksensä ja päätti, että 61. vrk on synnytysvuorokausi kuten ensimmäisellä kerrallakin. Lauantaina (60. vrk) sain lämpöpiikin kiinni klo 21.00 mittauksessa, jolloin se oli 36,8. Mittasin vielä yhdentoista aikaan ja olikin nousussa eli 37,1. Hiukkasen vaikutti minun unen saamiseeni, kun aloin jo jännittämään seuraavaa päivää, miten ja millä aikataululla pentuja voisi odotella syntyväksi. 

 

Ja näin se synnytys meni


Sunnuntaiaamuna oli pientä tärinää, mutta ei sitten juuri muuta. Impi viihtyi vain yläkerrassa ja kävi vain pihalla pikapikaa. 

Tämä oli Impin paikka sunnuntain.

Tiina, Impin anoppi eli Impin miehen Ukkiksen (Usvatar Dominic) omistaja, käväsi katastamassa, missä mennään ja auttoi minua olemassaolollaan syömään.

Tässä Impin mies, Ukkis <3 Kyllähän tuollaisen ottaa sheltille mieheksi, eikös :)

Seurailin Impiä päivän ja iltasella kuuden maissa se alkoikin tärisemään oikein kunnolla. Tähän mennessä Impi oli käynyt useaan otteeseen itseään tyhjentelemässä eikä ruoka maistunut. Ilmoitin Tiina-anoppi-kätilökaverille, että jos haluaa, voi tulla katsomaan, mitä miniäntekeleensä aikoo, ja lopulta istuttiinkin sitten makuuhuoneessa kaikki kolme. 

Kun olimme Tiinan kanssa alakerrassa kahvilla, tuo avautumisvaiheinen Impi oli saanut kasaamani ihanan, mukavan ja siistin synnytyssängyn aika mukavaan kuntoon. Lakana oli hajotettu sekä sen alla olevat tenat revitty. Seuraavana olisi ollut vuorossa kallisarvoinen 90-luvulla äitiyspakkauksesta saatu lasten peitto, mutta sen ehdin pelastaa.



Siinä sitten odoteltiin ja seurailtiin Impin supisteluja. Vedet menivät puoli seitsemän maissa, mutta mitään ei tuntunut tapahtuvan ihan hyvistä supisteluista huolimatta. Kun tätä oli yli 1,5 tuntia jatkunut eikä pentua näkynyt, ei kuulunut, soitin eläinlääkäripäivystykseen ja hurruuttelimme sinne yhdeksäksi kahden korin ja yhden koiran kanssa. Tai no, olihan niitä koiria tietenkin enemmän, mutta ne tulivat helpossa paketissa mukana, Impin massussa siis.

Mietimme eläinlääkärin kanssa, mistä johtuu, ettei pentujen tulo maailmaan edisty hyvistä supistuksista huolimatta. Sen selvittämiseksi otettiin sitten röntgenkuvat, että nähdään, montako on ja missä asennoissa ovat massussa. Neljähän siellä näkyi, vaikka Tiina ei sitä tahtonut uskoakaan. Vielä varmistettiin ultralla, että pennut voivat hyvin ja voidaan kokeilla, josko kalsiumilla ja oksitosiinilla saataisiin supistukset sellaisiksi, että ensimmäinen pentu etenisi kanavassa. Kun sekään ei auttanut, päätettiin pennut ottaa leikkaamalla maailmaan.

Impi nukutettiin ja me jäimme Tiinan kanssa nälästä murisevin vatsoin odottelemaan ensimmäistä pentua. (Täytyy sanoa, että vettä join tuon käynnin aikana enemmän kuin laki sallii, ja enimmäkseen vain nälkääni.)  Hoitaja toi ensimmäisen, soopeliuroksen, ja Tiina otti sen hierottavakseen. Ensin vaikutti, ettei sitä saada heräämään, mutta niin vaan hoitajan hieroessa se ensimmäisen parkaisunsa päästi. Loput kolme muutakin tuotiin meille hierottaviksi, ja kaikki aloittivat piipitysparkumisen hetmiten. Niinpä meitä oli sitten kaksi naista, jotka nauraa hekottelivat onnesta neljää ihanaa pentua tuijotellessaan. Maailmaan oli siis tullut 1 soopeliuros, 1 soopelinarttu, 1 trikkiuros ja 1 trikkinarttu. Aika mahtava jakauma! Siitä voi valita itselleen ihan mitä vaan, kaikkea on tarjolla, mitä tämän pariskunnan yhdistelmästä vaan voi tulla :)

Impi tuotiin heräämään ja hoitaja samalla opetti nuo neljä pientä tissille imemään. Jokainen siinä ensi hörpyt tuota ihmeainetta nieleskelivät. Impi heräsi ja oli rassu ihan tokkurassa. Leikkaus oli mennyt hyvin ja kohtukin oli ihan kunnossa. Eli kotiin hurautettiin onnellisina ja hymyssä suin, minä ja Tiina. Impi ei vielä tuon taivaallista ymmärtänyt pennuista, mutta tulihan se sitten senkin aika...

 

Piipitystä, lutkutusta ensimmäinen yö

 

Punnitsin pennut, kun kotiin tulimme, ja ihan hyvänkokoisiahan ne olivat: soopeliuros 222 g, soopelinarttu 159 g, trikkiuros 204 g ja trikkinarttu 225 g.
Yö, tai se, mitä siitä oli vielä jäljellä, kuluikin minulla sitten piipitystä ja lutkustusta kuunnellen.  Impin äidinvaistot olivat heränneet heti yläkertaan tullessaan, ja olivatkin heti sieltä suurimmasta päästä. Impi pesi, pesi ja pesi pentuja ja pennut vinkuivat, piipittivä ja joku jopa yritti jo haukkuakin. Välillä oli noustava katsomaan, mitä ihmettä sängyssä oikein tapahtuu. Juuri kun olin saamassa unenpäästä kiinni, alkoi aivan mahdoton piipitys. Kun nousin katsomaan, trikkiuros oli aloitellut extremelajin parissa, ja oli kiivennyt Impin selän yli ja kiepsahtanut selälleen. Tätä lajia se harjoitteli myös tämän päivän, vain eri paikoista Impiä. En tiedä, mikä laji se tuollainen kiipeily koirille olisi, agility ei ainakaan, mutta jospa sellaisenkin joku keksii - ja tämä pentu olisi huippu siinä.

Päivän valokuvasaalis


Olen tämän päivän yrittänyt saada osumaan vain pennut kuvaan, mutta eihän siitä ole mitään tullut, kun Impi ei sängystä lähde edes siksi ajaksi. Jos saan sen sängyn ulkopuolelle, siitä ihan varmasti on kuvassa ollut joku osa, useimmiten kuononpää. 

Nuo ihanat pienet jalat ja varpaat!!


Tässä voi verrata Impin jalkaan, minkä kokoisia pennut ovat. Impi on siis pienikokoinen shelttineito.


Trikkityttö ja soopelipoika.

Herra Extremetaiteilija

Edelleen samainen extremeilijä.

Ja se trikkipoika, edelleen.

Tässä sitten kaikki hujanhajan. Soopelitytössä on voimistelijan vikaa :)


Ei kommentteja: