19. maaliskuuta 2018

Huh, kun on aika vierähtänyt

Miten ihmeessä se tuo aika meneekin niin nopeaa! Viimeksi olen kirjoittanut 15 päivää sitten! Illat kuluvat pentujen ja isompien koirien kanssa touhutessa. Täytyy myöntää, että välillä olen aika väsynyt, työpäivän jälkeen kun pitää tehdä toinen, mutta toisenlainen työ kotona. Mutta, ihana noita kaikkia on seurata! Ei tarvitse juuri tv:tä tuijotella, kun on oma tosi-tv pyörimässä omassa kodissa.

Pennut jo viisiviikkoisia!


Pennut täyttivät eilen viisi viikkoa ja on kuulkaatten lattioilla jo vilinää - ja pissaa ja kakkaa. Paljon ne vielä nukkuvat, tietenkin, mutta ärinää, tappelua ja mahotonta juoksemista riittää. On aivan ihana, kun vien niille ruokakuppeja ja huutelen "pieni, pieni", kaikki neljä tulevat pieniä häntiänsä heiluttaen luokseni eivätkä välitä ruokakupeista ollenkaan. Eivätkä nämä kovin ahneita syöjiä ole, mutta onneksi syövät kuitenkin.  

Myös luonteet alkavat jo hahmottumaan:

Oskari, tuo iso jössikkä, on "mulle passaa ihan kaikki" -poika, joka nautiskelee elämästään pääosin nukkumalla. Kyllä sillä vauhtiakin riittää, ja välillä käy sisarustensa kimppuun todella äänekkäästikin. Uteliaskin Oskari on ja uskaltautunut melkein jo keittiöön saakka. Ruoka maistuu parhaiten tälle karvaturrille ja niinpä painaakin eniten.





Lilja on toiseksi suurin, ja ruokakin maistuu tälle tytölle. Lilja tietää, kuka on, eikä vähästä hätkähdä. Se on utelias ja tutustuu paikkoihin juurikaan muusta tai muista välittämättä. Tänään, kun tulin töistä, se oli kiivennyt portaitten edessä olevan matalan aidan yli ja seurasi minua, kun siivosin sotkuja lattioilta. Ihan mahottoman ihana se on! Syliin tulee innossaan, kun lattialla istun.




Otto on ihan mahoton vipeltäjä! Se on pieni ja huoleton poika, joka vilahtaa yhtäkkiä suhahtaen aitauksesta ulos ja juoksee suoraan tuolin alle. Kun jotain sanon, ihan sama kenelle, sen häntä alkaa vipattaan ja se juoksee luokse. Sylistä sillä on kiire pois, ja kun sen lasken maahan, jalat jo juoksee ilmassa. Se vie sydämen kyllä kaikilta, on aivan uskomattoman ihana! Ei kovin montaa hyvää kuvaa olla tästä veijarista saatu, mutta jokunen sinne päin kuitenkin.





Pienimpänä vipeltäjänä on Sofia. Aluksi luulin, että se on syrjäänvetäytyvä ja arempi kuin muut, mutta niiin väärin luulin! Sofia on ihan mahoton vipeltäjä, kuten pieni veljensä. Se jaksaa ja jaksaa ja jaksaa touhuta. Vaikka muut jo urvahtavat, tämä neiti jatkaa juoksentelujaan ja touhuilujaan yksin. Se leikkii vessapaperirullalla ja repii tenoja lattioilta. Syömäänkään se ei oikein ehdi. Sitä pitää koko ajan tarkkailla ruokakupin lähellä ja siirtää kupille, kun se parin ruokanappasun jälkeen päättääkin juosta tuonne, sinne ja tänne. 




Pennut ovat siis purskahtaneet aitauksesta pois ja siellä eivät juurikaan enää viihdy. Viikon sisällä varmaan valloittavat koko kodin ja sittenhän minun virkani onkin vaan heilua mopin kanssa ja yrittää ottaa kiinni nuo vipeltäjät. No, ihania ovat ja kyllä saavat Impi-äiti ja Ukkis-isä olla ylpeitä jälkikasvustaan!

Vanhemmatkin neidit ja poika jo tottuneet pentuihin

 

Kun pennut vielä pysyivät aitauksessa, vanhemmat katselivat niitä nätisti ja rauhallisesti missä kukanenkin. Lunanhan tietenkin piti nähdä parhaiten ja tuolille piti päästä.


Kun pennut siten alkoivat kiinnostumaan aitauksen ulkopuolisesta elämästä, pääsivät vanhemmat koirat kunnolla tutustumaan niihin. Justus on ollut se kiinnostunein. Nuolee niitä välillä niin, että pitää jo käskeä pois. Se haluaisi leikkiä jo pentujen kanssa, mutta vielä on kokoeroa liikaa, että pääsisi kunnolla revittelemään. 


Sylvi oli aluksi ihan kauhuissaan pennuista. Katseli niitä vaan kaukaa ja juoksi pois, kun pennut yrittivät siihen tutustua. Nyt jo uskaltaa maata lattialla ja antaa pentujen kulkea häntänsä päältäkin, ei kuitenkaan sen lähemmäs päästä. 


Ellu oli aluksi vähän "pöh, mua ei moiset kiinnosta", mutta kun lämpeni kyllä hyvin äkkiä. Kun pääsi aitaukseen pentujen ruokailun jälkeen, meni suoraan makaamaan ja odotti, että pennut tulevat tutustumaan. Ja niiin vaan alkoi nuoleskelemaan ja nauttimaan noista ihanuuksista.


Almalla oli heti mummon otteet ja edelleenkin saattaa vaan maata lattialla, antaa pentujen tulla luoksensa ja nuolee niitä rauhallisesti ja rakkaudella. Pentujen kakat on nyt Alman suurinta herkkua, kun Impi-äidille ne eivät tunnu kelpaavan. 


Lunasta ei nyt kuvaa ole, mutta kyllä edelleen tykkää olla pentujen leluna. Osaa kyllä komentaakin niitä. Käy myös hakemassa lelut pennuilta pois, vaikkeivät ne hänen olekaan. Luna ei tahdo kuitenkaan kestää iltavillejä ollenkaan. Menee suosiolla pois olohuoneesta, kun se touhu alkaa.

Nyt täällä on menossa aikamoiset iltavillit. Justus juoksee pentujen perässä ja kolina ja ärinä vaan kuuluu. Ellu, Luna ja Alma ovat katsoneet parhaimmaksi mennä olohuoneesta pois, mutta Sylvi makaa urheasti lattialla. Impi on jo aikapäiviä sitten siirtynyt keittiön lattialle nukkumaan. Sitä ei voisi vähempää enää pentunsa kiinnostaa. Aika harvoin enää imettääkään. Tässä kuvassa vielä jokunen päivä sitten imetti. Kuvasta ehkä voi ymmärtää, miksei niin innossaan enää anna noitten riiviöitten imeä - ovathan kohta jo äitinsä kokoisia.


4. maaliskuuta 2018

Pentujen nukkuessa muu lauma riehui metsälenkillä

Pennut täyttävät tänään kolme viikkoa ja ovat siirtyneet jo alakertaan kuuntelemaan ja haistelemaan meidän muiden elämää. Pentusänky on aitauksessa ja muu lauma kuuntelee aidan takana pentujen liikehdintää. Luna on ihan täpinöissään. Istuu tai makaa aitauksen vieressä. Toiset kiinnostuvat pennuista enemmän vasta, kun pennut ääntelevät ja leikkivät aitauksessa.

Ja kyllähän nuo jo leikkivätkin. Ihan koiran otteita jo on, vaikka osumatarkkuus toiseen ja pystyssä pysyminen yrityksen jälkeen ei vielä ihan kutiaan pidä. Haukkuvatkin jo, joka pistää kyllä paatuneimmallakin hymyn huulille, jos ei ihan nauruksi.

Yritystä riittää, vaikka osuma ei aina onnistukaan. Sofialla leikki mielessä ja Lilja miettii, mitä tuo tassu tuossa tekee.

No, ei ihan osunut, mutta äristä me osataan.
Sofian uusi yritys ilman tassua. Oskari yrittää takapäästä tuupata Sofiaa, mutta eipäs se noinkaan suureen
takapuoleen osunut. Kupsahti nurin kuvanoton jälkeen. Otto istuu paikallaan kuin tatti.
Yhteiskuva. Vasemmalta Oskari, Otto, Sofia ja Lilja.
Tästä huomaa Liljan ja pienempien Oton ja Sofian kokoeron. N.100 grammaa on painossa eroa.
Otto ajatteli lähteä maailmalle.
Tähän asti pääsi, mutta rohkeus loppui ja päätti palata turvalliseen pentusänkyyn takaisin.
Sofia opettelee oikeaa leikkiinkutsuasentoa...
... mutta takajalat antoivat periksi ja leikkiin kutsusta tulikin makuuasento.
Lilja kävi  sängyn ulkopuolella nukkumassa.
"Hei maailma!", Oskari toivottaa. Kuva Henri Salmi.
Tässä aitaus ja Luna, jolla alkoi piinaviikko, kun ei vielä pääse haistelemaan eikä nuolemaan pentuja.
Kiinnostusta pentuihin riittää kaikilla  muilla paitsi Impi-äidillä :)
Luna vartiointiasennossaan. Tämä on ollut sen paikka pari päivää, ja aikoo varmastikin jatkaa niin kauan, että
pääsee kunnolla tutustumaan pieniiin.

Lenkki ihanan aurinkoisessa säässä


Kun pennut pistivät nukkumaan lähdimme muun porukan kanssa metsään lenkille. Oli aivan ihanan upea kevätsää. Aurinko paistoi ja pakkasta oli vain muutama aste. 1,5 tuntia käveltiin pitkin metsäteitä ja -polkuja. Justuksella ja Sylvillä oli oma leikkinsä koko lenkin ajan. Varmasti juoksevat määrällisesti kaksi kertaa pitemmän matkan kuin me muut. Haiku, Ellun tyttö, tuli meille viime viikolla hoitolaiseksi. Hyvin on mennyt ja lenkilläkin vetää samaa vauhtia kuin muutkin.

Kerrankin sain otettua kamerankin lenkille mukaan, ja ihan mukiinmeneviä kuvia tästä lenkistä muistoksi jäi. Aika monta kuvaa tähän nyt tulee, mutta oli niin ihana reissu, että pakko laittaa nämä kaikki :)


Alkulenkistä kaikki muut vielä mietiskelevät, mutta ei Sylvi. Heti oli täysi meno päällä.
Haiku odottelee, mutta ei Sylvi! Impillä on pomppa päällä, etteivät tissinsä palellu.
Minun pitäisi aina lenkille lähtiessämme laittaa nappulat taskuun piilossa koirilta. Jos Luna sen näkee, se seuraa minua
koko ajan eikä lähde muitten mukaan kuin käskystä. Kulkee takana ja jos edessä menee, tasaisin väliajoin tarkistaa, josko
nappulaa  minulta herkeäisi.
Sylvistä tulisi upea metsänhoitaja. Se karsii puunoksia mennessään ja kuljettaa niitä mukanaan.
Kasapäin shelttejä.
Justus meni häiritsemään Sylvin puun karsintoja ja sai melkein turpiinsa. :)
Sylvi Justuksen kimpussa.
Muita ei kiinnosta noitten penikoitten pelleilyt.
Aikuisilla jo turhat pelleilyt on jääneet unholaan. Parempi vaan tutkiskella ympäristöä.
Ja kukas se sieltä taas vouhottaa tulemaan :)
Ja taas mennään!
Kumpihan tässä on voitolla...
Kauniita ilmeitä, kauniita hampaita...
Hetken rauhoittuminen, kuva, ja...
... taas mennään. MItähän tässäkin oikein tapahtuu!
Sylvi, Shadeland You Could Be Mine, 8 kk.
Tämä metsäpolku on aivan ihana, sekä talvella että kesällä.
Meitä on Käpylänperän alueella muutama lenkkeilijä, jotka tätä polkua tallaavat. Hyvä ja kulkukelpoinen
polku on aikaan saatu, vaikka lunta on riittänytkin.