27. marraskuuta 2013

Cody muutti Käpylänperälle

Niin siinä sitten kävi onnellisesti, että Cody (Pikikuonon Nice And Elegant) muutti meille viime lauantaina. Katsoin ensin, miten laumaan uppoaa ennen kuin kenellekään mitään kerron. Hyvin on tuo mies naisten joukkoon uponnut. Välillä Alma näyttää paikan, mutta ihan mukavasti muuten mennee. Cody muutti Kuivalan Maikilta meille ja yhteisesti sitä eteenpäin viedään. Ollaan kaikki kaksjalkaset ihan lääpällään siihen kun on aikas ihastuttava soopeliuros!

Tässä Codysta yksi kuva ja alla yhteiskuva meijän shelteistä.


Cody
Impi, Ellu, Alma, Luna ja Cody (toinen korva pystyssä :))

25. marraskuuta 2013

Ja Aadakin (V. Diamond Fairy) kävi meijät pusuttelemassa

Aada-neitokainen, 4,5 kk, kävi meidät  pusuttelemassa ja meitä tervehtimässä tänään. Aikamoisen liikkuvaista sorttia oli tämä neito, ja niin ihanan avoin ja iloinen! Turkkia oli paaljon enemmän kuin Ellulla, mutta Aadahan oli jo pienempänä yksi karvapallo. Hiukan on isompi Aada kuin sisaruksensa Nemi ja Ellu, olisiko säkä 34-34,5 cm. Tassujen koosta päätellen kasvaa jonkun verran varmasti vielä. Puhuttiinkin Aadan omistajan Maijun kans, että pitäiskö se pöydän alla kasvattaa, ettei kasvais ylikokoiseksi :) No, tuo ikiliikkuja ei varmaan pöydän alla muuta tee kuin juoksee salamana ali :) Tässäpä muutama kuva neitokaisesta.

 
Sisarukset Aada ja Ellu

Samat leikit jatkuivat kuin pienenä :)
Vuorotellen annettiin toisen voittaa ;)

24. marraskuuta 2013

Nemi (V. Dazzling Dame) kylässä ja muita uutisia

Saivatpas 4,5-kuukautiset tytöt tänään kunnolla liikuntaa, kun Nemi käväsi kyläilemässä Käpylänperällä. Nemistä oli tullut jo iso tyttö ja oli muuttunut ihan sheltiksi  :) Turkki on pöyhkeytynyt ja korkeuttakin on tullut sitte viime näkemän (Nemi oli noin suunnilleen 33 cm ja Ellu noin niinku suunnilleen 33,5). Menoa ja meininkiä riitti ja Ellu onkin ollut vierailun jälkeen kaikkensa antanut ja viettänyt iltaa lattialla makoillen.

Nemin korvia hiukkasen trimmattiin ja siitähän sukeutui niin äitinsä Alman näköinen. Piti tarkkaan katsoa, kumpi niistä rapsutuksia tuli kerjäämään. Nemille on tullut samanmoiset täplät jalkoihin kuin Almallakin, joten jalkojen värikään ei auttanut noiden kahden erottamisessa toisistaan. Aivan ihana rakenne on Nemilläkin. Liikkuu sulavasti ja rennosti. Ja on aivan ihanan avoin!

Saatiinpa pitkästä aikaa myös otettua kuvia, ja niitä seisomakuvia vielä. Tässäpä jokunen ihailtavaksenne :)







Tyttöjen kuulumisia

Kävimme Impi Impulan kanssa Jyväskylän kv-näyttelyssä 17.11. Näyttelyyn oli ilmoitettu 148 shelttiä (!), joten en oikeastaan odottanut minkäänmoista menestystä. Mutta. Tuomari Lena Danker antoi Impille ERInomaisen ja vähän minä olin tuosta tytöstä ylypiä. Koko näyttelyajan Impi käyttäytyi aivan ihanasti ja kehässä oli aivan upea. Olin niiiin onnellinen jo siitä eikä haitannut yhtään vaikkei luokassa menestystä muuta tullutkaan. Näyttelykäynneistä Impin kanssa nautin suunnattomasti! Ja luulen, että tuosta Ellusta on kasvamassa samanmoinen näyttelytyttö - seisoo jo nätisti ja osaa näyttelyhihnassakin mennä, vaikken sen kanssa ole harjoitellut ollenkaan.

Impi <3
Ellu tykkää nukkua rullalla :)

Alma on pudottanut karvansa ja on ihan luomusheltti nyt. En ole sitä trimmannut - eipä siinä kyllä ole, mitä trimmaisi :) Alma on pirteä kuin pentukoira. Pomppii ja hyppii ja vetää lenkillä porukkaa.  Agilityyn se pitäisi saada, mutta ryhmiin osallistuminen siirtyy ensi vuodelle. Impihän kävi agilityn alkeet ja senkin kanssa jatketaan vasta ensi vuonna


Alma tykkää nukkua sohvan käsinojalla :)

Luna on säilynyt omana itsenään, lupsukkana :) Karva on lähtenyt pikkuhiljaa. Sitä kun oli aika tavalla, on saanut sitä pestä ja harjailla, että saa karvan irtoamaan. Nyt ollaan paremmalla puolella ja toivon, että tulevasta joulusta tulisi kerrankin karvaton joulu :)

Mua niiiiin väsyttää...

Meille on tapahtunut myös yksi muukin todella mukava asia, mutta siitä kerron enemmän, kun näemme, miten asiat kehittyvät ;)

Ja hiukan ikävämpää asiaa

Lunan ja Valon pennuissa ilmeni jo pentutarkastuksessa silmäsairauksia, jotka eivät onneksi mitään vakavia olleet. Urospennuilla vain yhdellä oli pentutarkissa pallit laskeutuneet ja nyt on  odoteltu jännittyneenä, laskeutuvatko kolmella muulla ollenkaan. Nyt on ilmennyt, että Aihkilla (V.  Corvette) ja Carolla (V. Cadillac) eivät ole laskeutuneet :( Olen todella surullinen omistajiensa puolesta, mutta näille asioille kun ei mitään voi, en voi muuta kuin pahoitella asiaa. Vielä odottelen Retun (V.  Chevrolet) tuloksia, ne toivottavasti ensi viikolla saan kuulla.

Alman ja Edin pennulla, Kaapolla (Violetdream Bob The Builder), ilmennyt akillesjänteen luksaatio, oikealta nimeltään varpaankoukistajan luksaatio.  Nyt odottelen lääkärinlausuntoa, että saan kuulla, onko kyseessä ehkä rakennevika, joka on periytyvä. Kaapo on leikattu ja on saanut hyvän hoidon ja todellakin voi jo ihan hyvin. Kiitokset Kaapon perheelle Kaapon hyvästä hoidosta <3