Viikko vierähtänyt ja koiramainen viikko takana

Ensin Alman kuulumiset: Alma on aikamoisen paksussa kunnossa. Ei enää jaksa pitemmille lenkeille, makoilee vaan suurimman osan aikaa ja läähättelee kovastikin. Tämä on koirieni tiineydessä aina se aika, kun moitin itseäni siitä, että oon koirani laittanu moiseen tilaan. Sen verran ressuja ne ovat, että sääli pursuilee itelläni korvistakin  :) Onneksi ei enää pitkään tartte ootella. (Ja lohduttelen itseäni sillä, että eipä se tila itelläkään kovin mukava ollut, kun viimesillään lapsia ootteli - "tässä ollaan, mutta kohta helpottaa" :))  Tulevana torstaina Alma menee siis röntgeniin ja päivittelen sitten illalla, mitä siellä saan kuulla.

Lempi-Lemponen (Violetdream Baby Gremlin) lähti kotiinsa tiistai-iltana.  Lempi ehti yli viikon aikana tulla jo niin laumamme jäseneksi, että ihan tyhjä paikka jäi, kun tuo sylineitokainen pois lähti. Itsetunto sillä oli jo aika korkealla viimeisinä päivinä. Lempi murisi muille ja oli pomona sylissä, kun aamuisin ne tervehdin alakerrassa. Alkupäivien ihmetykset meijän koirien haukkumisesta unohtuivat ja hyvin oppi tuon ikävän tavan meillä ollessaan. Toivon totisesti, ettei vienyt sitä mukanaan kotiin :) Kiitos Kirsi ja muut, että saatiin tätä neitokaista helliä ihan viimmesen päälle! Lemponen on niiiiiin <3

Lemposella korvat kerrankin pystyssä kuvaa otettaessa.
Lempi, The Naatiskelija <3
Retu (Violetdream Chevrolet) oli meillä juhannuspäivän hoidossa, kun perheensä meni tutustumaan PowerParkiin. Alussa Retu oli aivan ihmeissään meijän koirien seassa, käveleskeli vaan eteisessä ja odotti pois pääsyä. Lenkin jälken myös Alma hyväksyi Retun ja iltapäivällä oltiin jo kaikki samassa laumassa. Ihastuttava pieni herra Retusta on tullut ja karvaa on tällä herralla vaikka muille jakaa. Kiitos Sanna ja muut, että toitte Retun hoitoon! Oli tosi mukava seurailla senkin uppoutumista lauman jäseneksi! Yhden kuvan sain otettua eli tässä siis Retu:


Ja meijän neidit Alma, Luna ja Impi.
Meillä jäi Rovaniemen näyttely nyt välistä, kun piti laittaa asioita tärkeysjärjestykseen. Päätin myös, ettei Luna ole vielä valmis tämän kesän näyttelyihin, joten aloitamme pyöräilyn ja yritämme saada asiat hänen osaltaan kuntoon. Pyöräily aloitetaan ja harjoitellaan sitä näyttelykävelyä kotosalla. Impi pudottaa vähäistä turkkiaan koko ajan, joten pitänee katastaa, onko siitäkään tänä kesänä kehään :(

Kommentit

Suositut tekstit