Iloa ja voimia uudesta karvaturrista

Niinpä meijän lauma kasvoi jälleen yhdellä jäsenellä, kun eilen Tiinalta ja Juhalta Usvatar-kennelistä kuskasin mukanani trikkitytön (Usvatar Letizia) sijoitukseen meille. Kotiin ajellessa huuto oli ensimmäiset kilometriä korvia raastava, mutta aivan yhtäkkiä uni voitti, ja loput 25 kilometriä tyttö tursotti unessa. Kotona muu lauma ootteli portin takana, mutta eihän noita kauaa siellä tarvinnu pittää, kun pieni tyttö niin halus päästä tutustumaan. Ilta meni tutustellessa uuteen kotiin ja yöuni voitti jo puoli kymmenen maissa. 

Nimeä mietiskeltiin Vilman kans noin 10 minuuttia, kun päähäni vaan pälkähti/putkahti Pulmu. Ja Pulmuhan tuosta neitokaisesta sitten tuli.

Tänään meille tulivat Vilma ja Wäinö Pulmua katsomaan. Kun olin muun lauman kans lenkillä, näistä kahesta pienokaisesta, Wäinöstä ja Pulmusta, tuli kaverit.

Alkuhaistelut ja tutustelut.
Ja hiukkasen lähempää...
Pusut.

 


Vai olikohan Pulmulla koko ajan taka-ajatuksena varastaa Wäinön lelu...

Ja sitten omatoimista touhuilua.

Mahoton määrä leluja - Wäinön 😁

Sohvalla tyynyjen välissä on mukava kölliä.

Wäinö siellä opettelee konttausasentoon nousua ja sitä pittää vahtia.

 

 

Yksi Wäinön lelu erityisesti kiinnosti Pulmua 😂


Uudenlaisen elämän edessä

Kyllä sattui Pulmun tulo parhaaseen mahdolliseen aikaan. Olen nyt sairauslomalla työuupumuksen vuoksi, työkoneen ajatteleminenki pistää sydämen tykyttämään, hävittää voimat ja pukkaa ahdistuksen päälle. Taustalla on varmasti monenmoiset asiat, jotka kulminoituivat ennen lomaa ja juuri työntekoon. Tykkään työstäni älyttömästi eikä se oo mua koskaan ahistanu. Monen vuoden puurtaminen ja monen asian pyörittäminen sen teki. Ja kun aina etsin sen tarkoituksen kaikesta, tällä  täytyy nyt olla se tarkoitus, että pysähdyn nyt miettimään, mikä on tärkeää, mitä haluan sydämestäni tehdä ja mistä voin päästää irti. Aikaa se saattaa viedä, mutta eteenpäin mennään.

Tarkoitus on siis nyt keskittyä vaan kaikkeen mukavaan ja yrittää koota elämää uuteen uskoon. Pulmun toilauksien seurailu, sen opettaminen shelttielämään, lenkit muun lauman kans sekä Wäinön seuraaminen auttavat läsnäoloon ja vievät ajatukset mukaviin asioihin. Kaikki muu saa nyt olla. Pidän myös määräämättömän pituisen facebook-paussin tämän postauksen jälkeen. Keskityn vain siihen, mitä haistan, maistan, tunnen ja koen. Blogia päivitän, kun jaksan.


Vihtori ja Nestori piipahtivat

Meillä käväsivät Ellun ja Loren poijat Vihtori (V. Fit For A King) ja Nestori (V. Fit For A Prince) kyläilemässä. Todella hyvin meni tällä kertaa eikä Justuskaan pullikoinut ollenkaan. Aivan ihanat nämä veljekset kyllä on! Toinen mahoton menijä, toinen rauhallinen kaikkia rakastava tössykkä - voitte varmaan arvata, kumpi on kumpi.




Kommentit