18. joulukuuta 2017

Apureita joulua valmistelemassa

Aloitin viime viikonloppuna joulun valmistelun. Näin viiden sheltin kanssa, joista kaksi vielä pentuiän lähettyvillä, ei kaikki suju aina niin sutjakkaasti. Tai no, onhan tuohon jo tottunut, ettei minulla yleensäkään mikään mene kuin Strömsössä, joten muutaman sheltin tohellus ei siinä tunnu sitten niin missään.

Tässä minun jouluapurini Justus, Luna, Ellu, Sylvi ja Alma.

Torstai-iltana päätin paketoida joululahjat. Keräsin lahjat ensin olohuoneen lattialle ja niitten viereen kuskasin lahjapaperirullat, teipin, sakset ja lahjanarun. Sehän aiheutti heti kovastikin kiinnostusta noissa nelijalkaisissa. Kun ensimmäistä paperirullaa  leikkasin, tulivat jo liiankin lähelle. Yritin niitä sekä hyvällä että jopa pahalla saada kauemmaksi, mutta ei auttanut sitten niin mikään. Keksin lopulta törräyttää pari kertaa lahjapaperirullaan ja kylläpä hävisivät vikkelästi nuo yliuteliaat koirat kukin omiin suuntiinsa. Ja pysyivätkin kauempana. Ainoa uskalias oli Sylvi, joka metrin päästä seurasi todella tarkkaan tekemisiäni. Kun käärin lahjaa paperiin ja vedin narua saksilla kiharalle, sen katse seurasi käden liikettäni ihmeissään. Eipähän tarvinnut yksin paketoida. 

Lauantaina siivosin alakerran, siinä kun on eniten hommaa. Tai nopeastihan sen normaalisti siivoaa, mutta kun halusin saada lattioista jokaikisen karvan ja pissan ripauksenkin pois, siivous vaati enemmänkin huolellisuutta. Kun keräsin mattoja pois (no, niitähän on vain kaksi tähän saakka lattialla ollut), sain heti viisi kaveria tätä toimintaa seuraamaan. Ja eihän ne vierestä sitä seuranneet, vaan tietenkin sen maton päällä, jota rullalle yritin laittaa. Kun lopulta sain matot kainaloon ja lähdin viemään ne ulos, jätin koirat sisälle - sen verran vuosia on kokemusta, mikä siellä olisi odottanut. Niihin siis iskeytyy räyhähenget heti, kun heitän maton lumihankeen ja alan puistelemaan. Ne hyppivät mattojen päällä, haukkuvat, yrittävät ottaa matosta kiinni jne. Toinen kauhistuksen paikka on, kun heitän matot aidan päälle ja alan niitä harjailemaan. Omia hermoja suojellakseni jätin siis suosiolla  kaikki sisälle. 

Imurointi meidän huushollissa on myös nykyään hermoja koetteleva toimenpide. Ennen Justuksen ja Sylvin tuloa yksikään vanhemmista koirista ei välittänyt tuon taivaallista, kun imurin kaapista otin ja sen käyntiin laitoin. Niitä piti pukkia imurin putkella pois edestä, eikä sekään aina tahtonut auttaa. Nyt nuo räyhähenget iskevät koiriin heti, kun otan kaapissa imurista kiinni. Luna on se pahin. Olenkin antanut itseni ymmärtää, että se haluaa räyhäämisellään näyttää pienemmille, miten tuo imuripaholainen tainnutetaan - siinä tietenkin onnistumatta. Nyt sitten räyhäämisen ja mahdottoman älämölön välttääkseni laitoin kaikki koirat portin taakse. Se olikin päivän paras ratkaisu, koska sain imuroida ja  pestä höyrypesurilla lattiat täysin rauhassa ja hyvillä mielin.

Pölyjen pyyhkimisessä minulla on aina kaverit mukana. Olenkin miettinyt, miten saisi noitten kuonoon pölyrätit tai -huiskut kiinni, että voisivat jokaikistä hyllyiltä tai pöydiltä nostamiani esineitä haistellessaan samalla pyyhkiä pölyt niistä. Uteliaisuudessa ei siis ole mitään rajaa, kun on pölyjen pyyhkimisestä kyse. 

Eilen paistoin piparkakut. Arvaatte varmaan, etten sitäkään yksin tehnyt. Tunteroisen seisoskelin keittiössäni painellen piparkakkumuotilla sydämen ja kukan muotoisia pipareita. Viisi koiraa kiersi jaloissa odotellen, että jotain tippuisi lattialle. Välillä joku makaa lötkötti lattialla ja sitä sai olla pukkimassa pois edestä. Kun kaikki piparkakut oli paistettu, annoin kaikille maistiaiset. Kyllä hiukkasen otti päähän, kun palaset suorastaan hotkaisiin käsistäni - puraisematta edes. Eiväthän nuo  ehtineet saada edes makua siitä, kuinka hyviltä itse tehdystä taikinasta paistetut ruskeat piparkakut maistuvat!
Ei niin kauniita ole, mutta tärkeintä on sisäinen kauneus - tässä tapauksessa maku.

Nyt minulla on kuusiongelma. Meillä on noin 20 vuotta ollut muovikuusi. Ostimme sen joskus siksi, kun rivitalossa asuessamme kuusen hävitys loppiaisena oli hankalampi juttu. Nyt tässä Käpylänperällä asuessani ja metsässä melkein kyyneliä vuodattaessani nähdessäni kaadetun männyn tai kuusen, en ole sitten oikeaa kuusta halunnut. Paitsi. Viime jouluna tulin S-marketista ulos ja katastin nopeasti vieressä olleita joulukuusia, ja siellä yksi kuusi suorastaan huusi: "Ota minut!" Taistelin hetken omatuntoni kanssa, mutta ostin lopulta sen kuusen. Toin sen heti sisälle ja olihan se kaunis. Tunsin, että olin antanut sille hyvän loppuelämän, kun se sai meidän kanssamme joulua viettää. Nyt sitten taistelen itseni kanssa, pelastanko toisen kuusen vai laitanko sen pölyisen ja hyvin palvelleen muovikuusen sisälle. Ja onhan tässä toinenkin mietinnän paikka: miten uroskoira suhtautuu, kun on oikea puu sisällä. Merkkaileeko se koko ajan vai antaako olla puun rauhassa. Toisaalta ajattelen, että varmaan neulaset pysyisivät paremmin kuusessa, kun saisivat pissaa ravinnokseen :)

Ja kun viiden sheltin kanssa joulu tuntuisi todella tylsältä, meille onkin sitten tulossa todellinen koirajoulu. Joulun ajan meillä tulee olemaan yhdeksän koiraa! Tulevana keskiviikkona meille tulevat joululomalle Valto, Siiri ja Nelli - Valto ja Siiri shelttejä ja Nelli collie. Joulun ajaksi tulevat tietenkin lapseni Henrin ja Vilma ja Vilman mukana Ada. Elikkäs kahdeksan shelttiä, yksi collie ja kolme ihmistä. Mitäs luulette, onko meille ihmisille istumapaikkoja vai valtaavatko nojatuolit ja sohvan jotkut muut. Saadaanko syödä jouluateria rauhassa kenenkään läähättämättä ja kerjäämättä pöydän vieressä. Entäs sitten lahjat kuusen alla - saavatko olla rauhassa siihen saakka, että tonttu ne jakaa. Jännitettävää on siis muutakin kuin joulupukin tulo :)

Oikein Ihastuttavan Ihanaa ja Rauhallista Joulua teille kaikille!



Ei kommentteja: