Näyttelyyn valmistautumista, ruokaa, lenkkiä...

Tässä kerranki valmistaudun riittävän ajoisa näyttelyyn, siis lauantaiseen Vaasan näyttelyyn. Vaatteet on pesukonneesa ja mietinnäsä on jo, mitä  muuta pittää ottaa mukkaan ku koirat ja rekkarit. Mennään Ylilehdon Tiinan kans mökille n. 50 km:n päähän Vaasasta ja lähetään jo perjantaina päivällä ajeleen sitä kohti. Näyttelyyn on ilmotettu Vihtori, Luna, Ellu, Impi ja Ada. Mukkaan ei kuitenkaan lähe ku Ellu, Impi ja Ada. Vihtori ei voi lähtä mukkaan, ku siltä poltettiin ripsiä ja nukutusaineen vuoksi joutuu nyt ootteleen seuraavia näyttelyitä. Lunakaan ei lähe mukaan, kun minä pöljä en tarkistanu sen rokotuksia ajoissa ja nehän on vanhentuneet. Ja vaikka sen oisin rokottanukki, kolme viikkoa ois pitäny ootella sen jälkeen. Elikkäs suunnitelmat muuttu, mutta helpommiksi hallita :) Nyt jo tuntuu aivan kauhialta lähtä yhtään minnekään täältä kotoa. Justusta tullee kova ikävä. On se niiiiin ihana poika, ettei toista oo! Kattokaa nyt tuota, niin voitte kuvitella, kuinka vaikiaa se tuosta eroaminen voi olla:

Kävästiin tänään lenkillä ja Justuski pääsi mukaan. Mettään mentiin kaikki koirat hihnasa, jopa Justus! Kun päästin sen vapaaksi, kovaa vauhtia viipotti menemään. Kutsuin sitä aina välillä luo. Aluksi ei tajunnu mistään mitään, mutta tuli nakkiahneen Lunan peräsä mun luo. Kun sai nakin ja seuraavan kerran kutsuin, jopas ymmärsi, mikä on homman nimi. Lenkillä tuli vastaan viis hevosta ja Vincent niitä ihan hulluna haukkui. Muut koirat tuli tietenki nakin voimalla mun luo ja sain ne hihnaan. Justus ei tuntunu tajuavan mun sylissä mistään mitään. Ei ainakaan säikähtäny niitä hevosia. No, nätisti kuitenki ohitettiin loppujen lopuksi koko viiden ratsastajan jono. Kotiin ku tultiin, isot koirat oli sitä mieltä, että ruokaa pitäs saaha. Kovetin kuitenki sydämeni ja venytin iltaruokaa tunnilla eteenpäin, että sai Justuski samaan aikaan iltaruuan. 

Vähä mulla oli huono omatunto, ku nämä neitit ois niiin halunneet ruokaa.
Mutta niinpä se vaan tunti hurahti yhtäkkiä ja jaksoivat ootella.

Ja vielä muutki tuli mukaan syyllistämään :)

Ja sitte siitä ruuasta. Vincent on syöny muitten mukana Fitminin Mini Adult -ruokaa, joka ei näytä sille ihan riittävän. Aukasinki sitte uuden pussin eilen ja nyt Vincent alotti syömään Fitminin For Life aktiivisen koiran ruokaa. Pussin mukana tuli myös ravintolisä, jota tukee suuren fyysisen tehon saavuttamista ja minimoi elimistön uupumisen. En sitä vielä kuitenkaan ole antanut. Ja hyvinhän tuo ruoka alas mennee. No, mikäpä ei sillä menis. Tässä oon seuraillu noita kaikkia koiria sen jälkeen, kun tämän Fitminin alotin, ja kyllä näyttää ihan hyvältä. Sitä ihmettelen, että Alma lopetti turkkinsa pudottamisen. Tiiä, oliko se sitte joku hentonen pudotus vai onko tosiaan ruualla, ravintolisällä ja lohiöljyllä vaikutusta asiaan. Ollaan nyt siis alotettu Fitminin lohiöljyki. Ellu pudottaa turkkiaan ihan kunnolla, Lunalla ja Vincentillä ne vaan kasvaa. Turkit voi siis hyvin ja näyttää nuo koirat kyllä muutenki hyvin voivan. Nyt ovat syöneet pelkkää nappulaa, mitä nyt jotain lihakuutioita aina sillon tällön jälkiruuaksi. Tarkotus on kuitenki jatkaa 50/50 ruokamallilla ihan lähiaikoina. Justus syö penturuokaa ja lihana broileria ja naudan jauhelihaa. On maistanu kaikenmoisia muitaki ruokia, kuten tonnikalaa ja mitä nyt ite oon syöny.  Fitmin tulee kokeiluun myös Justukselle, kunhan kasvattikodin pentunappulat loppuu.

Tässä tänään on jostain syystä mielessä ollu tämä koirallisen elämä. Minähän siis asun yksin koirien kans. Lapset asuu omissa kodeissaan. En siis juuri missään käy, kun ei oo koiranhoitajaa. Töistä pitää ajaa tuhatta ja sataa kotiin päästään koirat pihalle. Ei voi edes ylitöitä tehä, jos ei järjestä hoitajaa koirille. Moni meno on jääny käymättä ja moni asia kokematta, kun oon vaan kotosalla koiria hoidellu. En niin kauhiasti kyllä oo minnekään halunnukkaan. Kotona koirien kans on kaikkein paras. Rahat laitan mieluummin koiriin ku ostan itelleni jotain tai lähen jonnekki - ovat siis koirat lasten asemassa nyt :) Jos jonneki lähen, jonne ei koiria voi mukaan ottaa, pitää jokaiselle etsiä hoitopaikka. Ei sitä kehtaa ees ehottaa, että jollekki kaikki tuuppais. Onneksi niitä hoitopaikkoja on. Ja Henriki usein tulee meille kotiin koiria katsoon, kuten nyt ku lähen Vaasaan.  Vilma ei pääse vuorotöittensä vuoksi meille, joten oonki vieny heille jonku hoitoon. Mutta. Kun sitte on jossain yksin, ikävähän noita koiria tulee. Jos vielä sattuu olemaan paikassa, jossa ois ihania lenkkimaastoja, tulee entistä ikävämpi. No, kyllähän sitä usein kaipaa aikaa, jolloin ois vapaa kaikista vastuista. Aikaa, ku vois vaan olla. Ei mettälenkkejä, ei koirien ruokintaa, harjaamista,  hoitamista jne. No, ei myöskään koirien makoilemista kainalossa, ei niitten hupaisten tekemisten seurailemista, ei niitten rakastavaa katsetta, ei niitten lämpöä ja rakkautta.  Loppujen lopuksi sitä kuitenki arvottaa tätä elämää ja elämistä vähä eri tavalla. Kun on jonkinlaisen muun elämän aika, se sitte tulee eteen ja sitte mennään sen mukaan. Nyt oon tyytyväinen ja todella onnellinen tässä ja nyt.