15. maaliskuuta 2017

Uutta ruokaa kokeiluun

Kun mulla on neljä koiraa + tyttären luona Ada ja kaikilla on ollu haasteita ruokinnan suhteen, ajattelin kokeilla, josko löytyis ruokamerkki, jolla pääsisin jonkinlaiseen tulokseen kaikkien kans. Oon siis syöttäny koirat 50/50-ruokavaliolla, välillä nappulalla pakastimen ollessa suht tyhjänä. Adalla on ollu närästystä pienestä pitäen ja lohi löyty lopulta syyksi. Luna lihoo herkästi, Ellulla ja Almalla ei ongelmia ruuan suhteen oo, muuta kuin että sitä on aina liian vähän. Vincent on aktiivinen poika ja pohjavilla on vähissä. Oon syöttänyt Brit Caren Lamb&Rice Adult -nappulaa kolmelle, Vincent on saanu aktiivisen koiran Brit Carea. Ada on syönyt viimeksi myös Brit Carea. Hyvä ruoka, mutta etsiskelin hiukan halvempaa, mutta laadukasta.

Viime vuonna kasvattajatapaamisella meille esiteltiin Fitminin ruokia ja tuotteita, ja kun vielä yksi shelttikasvattaja kertoi saaneensa hyviä tuloksia tällä ruualla, ajattelin itsekin kokeilla. Eli kokeilussa on nyt sitten Fitminin Mini Maintenance. Olis pitäny aloittaa Medium-nappuloilla, kun nuo Mini-nappulat on niin pieniä ahneille koirille, mutta oon laittanu vettä kuppiin nappuloitten sekaan eikä sitten syönti mene mahottomaksi ahmimiseksi. Seurailen nyt, miten tämä ruoka koirille sopii ja mitä kaikkea hyvää se tuo tullessaan. Vincentiä varsinkin seuraan, riittääkö Maintenance sille vai pitääkö olla tuhdimpaa. Kirjoittelen tänne sitten huomioitani Fitminin nappuloista.

Pussi tuli eilen kotiin ja kiinnostusta ruokaan näytti olevan jo
ennen kuin sain pussin auki.

Luna kasvattaa turkkiaan, Ellu ja Alma pudottaa vauhdilla ja Vincentin pohjavilla ei kasva. Adakin pudottaa turkkiaan - onneksi pudottaa ne Vilman ja Tomin luona :) Kahen puuhkaturkin imurointi sohvilta ja lattioilta sekä harjaus riittää kyllä mulle.  Näyttelykausi on alkamasa, joten otin kokeiluun myös Fitminin ravintolisän, jossa on mm. biotiinia, sinkkiä, siis turkkiaineita. Lisäksi saavat Nutrolin-lohiöljyä, mutta kunhan se loppuu, kokeilen Fitminin vastaavaa.


Uuden ruuan aloitin eilen, ihan vaan heittämällä. Kukaan ei oireillu, vaikka joskus Lunalla on ollu ongelmia, kun on heittämällä ruuan vaihtanu. Tein siis riskikokeilun, joka onnistui hyvin :)

Leikkasin koirien kynnet äskettäin. Pitkään leikkausjärjestyksessä ensimmäisenä on ollu Luna, kun sillä on vain yksi musta kynsi ja niistä valkoisista näkee, kuinka paljon voi leikata. Olin ajatellu siis, että leikkaan sitte muitten kynsiä saman verran ku Lunalta. (Mulla on siis niin huono näkö, etten ees kunnon valaistuksella ja rillit pääsä näe, mistä kohti pitäs leikata. Silmät alkaa yhtäkkiä harhailla, kun tarkasti katon.) No, eihän se niin menny. Leikkasin pariin kertaan Alman kynsiä verikynteen ja se verenvuotohan on ihan mahotonta. Alma ei ollu moksiskaan, mutta eihän se itestä mukavalta tuntunu. Tajusin sitte onneksi jossain vaiheesa, että Lunan kynnet vaan kasvavat nopiammin ja niitä saa leikata enemmän. Nyt en enää vertaa koirien kynsiä toisiinsa, vaan yritän olla tosi tarkka jokaisen kohalla. (Tänään sitte kylläki taas leikkasin Almalta verikynteen, mutta oli oma vikansa, ku veti tassuaan pois kesken napsautuksen :)) Mutta että aika jännä nuo Lunan kynnet. Ne on yleensä semmosen 3 mm pitemmät ku muilla. Vedän sitte siitä semmosen johtopäätöksen, että sillä täytyy turkinki kasvaa nopiampaa ku muilla. En tiiä, oonko oikiasa, mutta toivon, että noilla Fitminin tuotteilla ja kynsiin verrattavissa olevalla turkin nopialla kasvulla, saan Lunan turkin kuntoon 3,5 viikon päästä olevaan Vaasan näyttelyyn :) Oon nääs ilmonnu sen veteraaniluokkaan ja aion viedä sitä usiamminki, jos saan sille handlerin, joka saa sen juoksemaan sheltinhäntäsenä eikä pystykorvanhäntäsenä :)

Ja loputki hoitolaiset, Lilli ja Vilma, pääsivät tänään omaan kotiin. Me sitte aletaan joksiki aikaa elämään ihan tavallista arkea. Tai no. Naapurissa purettiin tänään lopullisesti autio talo ja jytinä oli aikamoista. Voin vain kuvitella, mitä nuo koirat on päivällä täällä tehneet, ku se purku alko aamulla. Monen monta kertaa jo ite säikähin tv:n klo viiden sarjaa kattoessani, ku kaikki neljä jonku jyrähyksen jälkeen juoksivat kauhiasti haukkuen ulko-ovelle. Tuohon naapuritontille aletaan siis jossain vaiheesa rakentamaan uutta taloa, joka varmasti meijän koiria kovasti tulee kiinnostamaan. Huoh! Uusia hoitolaisiaki on huhtikuusa tulosa. 

Vilma kävi kylässä viime sunnuntaina ja Lillihän oli ihan myyty!
Ei se mun kotiin tullesa oo koskaan niin innossaan ku Vilman nähdessään.
Nyt ei oikein nauttinu kuvassa olemisesta :)

Ei kommentteja: