17. helmikuuta 2017

Lempi-Lemponen se ossaa olla aikamoinen diiva

Impi ja Lempi tulivat keskiviikkona hoitoon. Hurahtivat taas laumaan tuosta vaan. Lunan pitää aina vähä Lempille näyttää, että hän on sitte täsä laumasa se, joka sannoo, miten asiat on, mutta eihän se Lemponen siitä mittään välittäny. No, oikiastihan se Luna ei se pomo oo, mutta annetaan sen vaan olla siinä luulosa. Kovasti tuli elämää, tai sanosinko paremmin ääntä, ku Impi otti ulkona sen räkyttäjän roolin. Naapurin lapset kun ovat nyt alkaneet olla ulkona ja ne pittää aina käyvä haukkumasa, mielellään usiaan kertaan. Sisällä on kuitenki rauhallista eikä noita kahta lisäshelttiä juuri ees huomaa.

Lempi se ossaa olla aikamoinen diiva. Se puikahtaa syliin vaikka kuinka pienestä raosta, ku istun sohvalla. Se on vielä niin pikkunenki, että mahtuuki vaikka mistä. Vincentille se murisee ja äksyilee, kun se yrittää tulla mun tykö Lempin siinä ollesa. Vincent vaan alistuu, ressu. Mulla on aamusin tapana ennen aamupesulle menoa mennä vähäksi aikaa koirien kans makkaamaan sänkyyn ja rapsutella ja jutella niille sielä. Tänä aamuna sitte taas niin tein ja kaikki koirat tietenki hyökkäs mun viereen, ja Impi rinnan päälle makkaamaan ja nuolemaan naamaa. Lempi ei oikein mahtunu, vaan jäi muitten taakse kattelemmaan. Pikkuhiljaa se siitä ittiään hivutti mua lähemmäs. Jossain vaiheesa sen kuono sitte oli mun korvan vieresä ja ihan nätisti siinä ihan hiljaa oli ja ootti, että sitä rapsuttaisin. Se ei sanonu eikä tehny mitään, ootteli vaan. Ihan ku tietäs, etten voi olla sitä rapsuttamatta. Enkä voinukkaan. Kun tuun töistä kotiin, Lempi on ainoa, joka on minusta kiinnostunu. Muut vaan juoksee mahotonta vauhtia ulos. Lempi tietää, että kun hiljaa ja nätisti vaan seuraa mua, ehkä nousee mua vasten seisomaan eikä sano mittään, kyllä se rapsutukset saa. Jotenki minusta tuntuu, että se on aika kiero. Se ossaa olla muka semmonen huomaamaton, mutta semmosena vetää kyllä huomion puoleensa, ja ihan varmasti sen tietää. Kun minä vaan katonki Lempi, sillä alkaa häntä heilua ja korvat menee alas, kuten alla olevissa kuvissa. Lempistähän ei montaa kuvaa pystykorvasena ookaan. Ilmeensä on aina samanlainen: "Rapsuta mua, mää oon niin ihana". Ja onhan se kyllä.  Lenkillä Lempi on ku pikku piru. Haukkuu alkumatkasta kaikkia ja kaikkea ja on semmonen ärhentelijä. Kun kukkaan ei välitä siitä mittään, lopettaa kyllä. Mutta tämä käy joka kerta. Se kovastikin sitte mua naurattaa. Ihana se on diivailuistaan huolimatta. Se on niiin jännä, ku se on muka niin huomaamaton, mutta tosiaanki sitä ei vaan just siksi voi olla huomaamatta.

"Minä, Lempi-Lemponen tässä!"
Mitähän Alma sannoo, ku huomaa, että tyttärensä makaa
hänen paikallaan :)
"Älä ota kuvaa! Tai ota vaan, ota vaikka kymmenen. Mää oon silleen
nätisti nyt."

Otin sitte tietenki sen yhteiskuvan eilen iltana. Niin ne vaan tuohon taas asettuivat makoileen. Ensimmäinen ku pisti makkaamaan, toiset matki ja tekivät samoin. 

Napsauttamalla kuvaa, saat tämän isommaksi :)

Tiistaina Alma kävi kylässä meijän naapurissa tien toiselle puolelle. Tarjosin heille joskus täsä Almaa lainaan, että saisivat jonkumoista tietoa siitä, tuleeko koirasta allergisia reaktioita kenellekään. Ja hyvin ja niin nätisti oli Alma siellä lastenkin kans osannu olla, että aikoivat kokeilla uudestaanki. Todella hyvä keino ottaa hoitolainen vähäksi aikaa ja katsoa, tuleeko oireita ja voiko alkaa suunnitella sitä oman koiran ostamista. Minna ja lapset toivat sitte Alman kotiin ja oli niin ihana nähdä, kuinka reippaasti lapset meijän neljän koiran joukkoon tulivat, varsinki ku Luna haukku lapsipelossaan aika tavalla. Nyt todella toivon, ettei sitä allergiaa heille kenellekään tulis, että voisivat hankkia ihan oman koiran. 

Ja tämmöstä meillä tänä iltana on. Tuolit on täynnä, sohva on täynnä ja minä mietin, mihin menisin. No, ällyytin niitä ja kävelin keittiöön ja tietenki kaikki hyppäsivät nukkumapaikoiltaan ja seurasivat mua. Sieltä tullesa minä sitte pystyin valitteen ihan minkä vaan istumapaikan :)

Laiskaa porukkaa :)

Eilettäin siivosin keittiötä ja mulla oli tietenki kaverit mukana. Yritin niille kovasti selittää, etten tee tai ota ruokaa, vaan siivoan. Näytin niille luutun ja pesuaineen, mutta eivät suostuneet uskomaan, etteivät ruuan palastakaan saa. Seistä tönöttivät jaloisa ja seurasivat silmä kovana, mitä teen.

Oli näistä vähä haittaaki siinä siivotesa. Piti
pukkailla välillä pois eestä, että pääsi siirtymään.

Kuten ehkä huomasitte, sivujen ulkoasu on pikkiriikkisen muuttunu. Yritin tehä ihan toisennäköstä, mutta eihän se tällä bloggerilla onnistunu. Palasin sitte samaan vanhaan, hieman uudistettuna kylläki. Pitäs vaikka Wordpress laittaa, että sais sen näköset ku haluais, mutta en oo vielä jaksanu. Saavat nämä passata, ku kerta toimivat :)

Ei kommentteja: