11. joulukuuta 2016

Tämä se on vasta elämää - luukku 11

Niinpä sitten opeteltiin Lunan, Alman, Impin, pentujen ja Henrin kanssa asumaan omakotitalossa. Vilma oli muuttanut jo omaan asuntoonsa kaupunkiin. Pitkän aikaa sanavalintoihini kuuluivat sanat "oih", "iiik" ja "ihanaa". Olin niiin onnellinen uudessa kodissani, ettei mitään rajaa. Minulla oli kerrankin "se huone, jossa pestään, kuivataan ja lajitellaan pyykit" (piti opetella "kodinhoitohuone"-sana, kun minulla ei koskaan sitä ollut ollut). Oli ulko- ja sisäsauna, kivilattia lattialämmityksineen (pennuilla aina lämmin!), keittiössä ikkuna (jota olin aina toivonut ja huomasin sen n. 2 kk:n asumisen jälkeen), aidattu piha koirien juosta, pienonen metsäkin siellä pihan perällä. Voi että minä nautin!! Ja kyllä nautin edelleenkin!

Oli niin helppo myös pennut totuttaa ulos. Sinne vaan pihalle ja keräillä yksitellen ne sitten sisälle logiikalla kaksi sisälle, kolme ulkona, kaksi sisälle, neljä ulkona, kaksi sisälle, kolme ulkona jne. Pennut saivat opetella portailla kävelyä alakerrassa olevien parin portaan avulla. Lopultahan, kun vauhti vaan kiihtyi, nuo portaat hypittiin yli. 

Lunan, Alman ja Impin kanssa tutustuttiin lähimetsään. Sieltä löytyi polkuja sinne tänne ja metsää riitti ihan mielin määrin tamppailla. Koiratkin nauttivat lumisessa metsässä juoksemista. Ah sitä vapaana olemisen autuutta!


Ja metsää riittää <3
Vauhtia ja intoa!
Kun työntää kuononsa lumeen, näyttää sen jälkeen tältä :)
Pennut lähtivät uusiin koteihinsa joulua viettämään. Kasvattipäivillä keväällä näimme uudelleen kaikki yhdessä. Tämä pentue ei pentutarkissa ihan parhaimpia A-tuloksia saanut. Kolmella pojalla, Aihkilla, Carolla ja Retulla, eivät ne pallukat laskeutuneet ollenkaan ja kahdella oli CRD.  Mutta aivan ihania shelttejä heistä on tullut:

Aihki asuu Haukiputaalla. Kuvassa Aihki 7 kk:n ikäinen.
Uudempaa kuvaa minulla ei valitettavasti ole.
Tässä seisoo Caro, 7 kk.
Caro asuu Sodankylässä ja vaeltelee tuntureilla ja on todellinen
eränkävijä. Carosta voit lukea lisää Sheltit-lehdestä 4/2016.
Urpo 7 kk:n ikäisenä kasvattipäivillä.
Näin muhkean turkin on myös Urpo kasvattanut. Urpo asuu Kajaanissa.
Retu asuu Rovaniemellä Hedemäen perheessä. Muhkea turkki on
Retullakin, mutta tässä kuvassa turkki ei vielä ole täydessä kukoistuksessaan.
Tällainen komistus Retusta on tullut.
Ja tässä sitten se tyttö, Justiina, joka nimensä mukaisesti on justiina, diiva ja vaikka mitä muuta, niin ihana persoonallisuus. Se on niiiiiin samanlainen kuin äitinsä Luna. Kaksi sertiäkin hänellä on, kuten äidillään. Kumpainenkin sen viimeisen perässä ensi vuonna näyttelyitä tulee kiertämään. Olen niin kiitollinen Miialle ja onnellinen tämän parivaljakon onnistumisista. Ison työn on Miia tehnyt ja on todella ihana, että Justiina on hänelle nämä onnenhetket sertin muodossa antanut. Justiinasta on niiiiin paljon kuvia minullakin, tässä muutama niistä:

Justiina n. 9 kk.
Justiina kuin äitinsä: haukkuminen on mukavaa.
Tästä se kaikki alkoi. Kuva Justiinan ensimmäisestä virallisesta näyttelystä
Oulusta 14.7.2013.
Tämä Justiinan äidin Lunan kuva on ihan pakko laittaa, kun ilmeet
ovat molemmilla niin samanmoiset. Tämä kuva on myös Oulun kv
-näyttelystä, mutta vuodelta 2010. Luna voitti tuolloin ensimmäisen
sertinsä.
Justiina voitti Oulun sivuerkkareissa 2015 kaiken:
AVO ERI1 SA PN1 ja VSP!! Ensimmäinen sertikin sieltä tuli.
Tämä kasvattaja vaan märisi kehän laidalla, kun sitä
voittokulkua seurasi.

Kevät kun tuli, suunnitelmat Alman seuraavasta astutuksesta piti laittaa täytäntöön. Urosvalinta oli Karjalaisen Minnan ja Hannan Aslan,  BY MVA Lazurnij Frant Oazis Nslazhdeniy (miten ihmeessä tämän kennelnimen ikinä oppii ulkoa :)). Rakastuin tähän poikaan niin, että olisin voinut sen ottaa omakseni hetmiten. Kesää siis odoteltiin kiihkeästi ja Alman seuraavaa pentuetta

Kun teen urosvalintoja, otan huomioon tietenkin taustat, terveystulokset,  rakenteen ja sen, mikä sopii omalle nartulleni. Luonne on minulle todella tärkeä. Alman luonne on ihan superia ja siihen kun vielä lisää toisen superin, ovatkin jälkeläiset kaikki ne ihanat luonnegeenit perineet. Kuitenkin, lopullisen valinnan teen sydämelläni. Se intuitio, sydämen ääni, saattaa jättää pois paremminkin sopivan uroksen, mutta luotan sydämeeni aina ja joka asiassa, myös urosvalinnassa. 
 
Elän siis tunteella, sydämelläni. Moni asia olisi voinut tässä elämässä mennä helpomminkin, jos järki olisi ollut mukana, mutta olen sitä mieltä, että kaikki kokemani ikävätkin asiat on ollut tarkoitus kokea ja niistä oppia. En juuri osaa huolehtia mistään, en osaa edes oikein suunnitella tulevaisuutta. Elän tässä hetkessä parhaani mukaan. Muistan, kun suunnnittelimme lasteni isän kanssa ensimmäisiä ulkomaanmatkoja. Minulle oli tosi vaikeaa ajatella, että PUOLEN VUODEN päästä pitäisi lähteä jonnekin. No, kun ikä toi kokemusta lisää, opin, että jotain asioita on vaan pakko suunnitella. Enpä olisi esimerkiksi yhdessäkään näyttelyssä käynyt, jos en sitä taitoa olisi oppinut :) Olen myös pienestä pitäen uskonut ja luottanut siihen, että asiat järjestyvät. Ne voivat järjestyä hyvällä tai huonolla tavalla, mutta kun tiedän, että kaikella on tarkoituksensa, en huolehdi lopputulemasta. Siihen luotan ja niin olen tätä elämääni elänyt jo 56 vuotta. Vaikeimmistakin asioista etsin aina sen positiivisen asian ja odotan vaan, mitä tuleman pitää.  Elämä ei olisi elämää ilman vastoinkäymisiä, ilman ylä- ja alamäkiä. Olen onnellinen kaikesta, pienistäkin asioista. Arvatkaa vaan, kuinka onnellinen tässä talossa näitten ihanien koirieni kanssa olinkaan! Joku sanoikin talon ostettuani, että eikö olisi vaikka uusi pöytäliina tuonut sitä samaa onnentunnetta, että oliko pakko itsensä velkavankeuteen laittaa. Olisihan se varmasti tuonut hetkellisen onnentunteen, mutta tästä talosta olen nauttinut jo neljä vuotta. Jokaikinen päivä kiitän, että minulla tämä on. Viis velasta ja siitä, etten aina sitä pöytäliinaakaan pysty ostamaan. :)



Ei kommentteja: