30. lokakuuta 2016

Herra Haareminomistaja

Koirallista viikonloppua taas on vietetty. Tässä se pääporukka, josta nyt kerron :)

Vincent, Justiina, Riia, Alma, Ellu ja Luna
Niinpä sitte elämää jatketaan yhden uroksen ja tärppisten neitien kans. Yks ex-tärppinen on saanu pari rokotusta, ettei rakkaudenhetkestään poikansa kans aiheutus mitään vakavampia seuraksia. (Ei kutale huomannu ollenkaan, ku ne katumuspiikit pistettiin, vaikka pyysin hoitajalta mahollisimman isoa piikkiä, että vähä ees sattus ja hoksais, mitä on tullu tehtyä.) Ex-tärppisen lisäksi meillä on nyt sitte kaks tulevaa tärppistä. Ellulla jo alkaa aika lähellä ne oikiat päivät olla. Siihen malliin kosiskelee jo Vincentiä, mutta onneksi ei vielä tätä narttua halua. 

Ja eihän ne nuo kolme sitte Vincentille riittäny.  Justiina (Violetdream Celica) ja Riia, Miian tytöt, hain perjantai-iltana sen iloksi. Vincent oli ylen onnellinen, kun nämä  neitokaiset sisään tulivat. Siinä unohtui omat tärppejään oottavat, ku vierasta naista tuli ihan kaksin kappalein. Riia-ressu murisi ja ärisi ensimmäisen tunnin, kun tuo siihen rakastanu poika yritti lähennellä. Justiinaaki piti yrittää, mutta Riia kyllä vei voiton. Eihän se sitte auttanu, ku pistää poika portin taakse rauhottumaan.

Vincent haareminsa kans.
"Oota Riia! Kuhan kuva on otettu, kyllä mää sua alan."
Lauantaina tuli sitte vielä Vincentin haaremiin yks lisää, Ippu (Violetdream Fit For A Queen). Siinä pojan mieli sitte vaihtu lennosta. Riia unohtu ja Ippu sai Vincentin täysipainosen huomion koko päiväksi. Lenkillä juoksentelivat vierekkäin välillä toisiaan näykkien. Tais Ippuki vähä ihastua. Kotiin Ippu lähti jo lauantaina illalla ja sinne mennessään oli kuulemma itkeny vähä ja vaan nukkunu. Ikävä sitte vissiin rakastaan tuli. Vincent täälä kotona vaan nukku ja ku heräs, vaihto sitte Ellun kohteekseen. Tuommosia nuo miehet on: poissa silmistä, poissa mielestä. 

Takana kaiken vienyt mettälenkki.
Ja siinä koko haaremi, Ippu, Ellu, Justiina, Luna, Riia ja Alma.
Vincent vahtii silmä kovana, ettei vaan kukaan niitä vie.
Ja siinäpä sitä porukka sitte valtas koko sohva. Riia-ressu ei
sinne mahtunu.
Alma ja poikansa Vincent. Almaa vissiin vähä ottaa pattiin tuo poika tuossa :)
Enää ei siis näillä oo kovin lämpimän läheiset tunteet toisiaan kohtaan.
Almaa ei vois poikansa vähempää kiinnostaa eikä kyllä Vincentiäkään
äitinsä.
Tänään käytiin viiden tytön ja yhen pojan kans lenkillä. Alkulenkistä yritti Riia mua komennella, mutta olin ku en ois huomannu. Kun sitte alko lahkeista näykkimään, pari kertaa ilmotin sille, etten tykkää ja Riia hoksas, ettei kannattane enää mua kiusata. Jatko sitte vaan kaiken mahollisen ja mahottoman muun haukkumista. Ellu ja Alma siihen välillä ärsyyntyä ja kumpainenki sille ilmotti, että ois parasta lopettaa moinen sähellys. Välillähän siihen haukkumiseen yhtyivät myös Luna ja tyttärensä Justiina. Kovasti siis oli asiaa noilla kolmella melekeinpä koko lenkin ajan. 

Riiasta ei juuri kunnon kuvaa saanu. Koko ajan oli joko jossain muualla tai sitte semmosesa liikkeesä, ettei kamera pystyny sitä ikuistaan.




Ja ihan pelekästään haukkumista ei lenkki ollu. Meijän mettäsä käy muitaki koirallisia lenkkeilemäsä. Usein tavataan naapurin Hupi (näin ainaki nimensä muistelen olevan), iso terrieri, tarkempaa rotua en nyt  muista. Tällä pojalla on aika hauska tapa. Se saattaa meijän perään tupsahtaa aivan kuin hiipien jostain ja joku sen meijän porukasta sitte huomaa.  Siitähän se riemu aina syntyy ja sitä poikaa yritetään ajaa pois. Hupi juoksee pois, mutta hiipii perään uudestaan ja tätä jatkuu sitte pitempäänki, kuhan jompikumpi puoli kyllästyy. Joskus se saattaa tupsahtaa metsästä meijän eteen ja jää vaan odottamaan, että meijän lauma sen ajaa pois. No, tänään se sitten taas oli lenkillä, tällä kertaa meni kaukaa ohi. Vincent ja Alma sen hoksas ja eikus hirviällä kiireellä se haukkumaan pois. Alma tuli käskystä suht pian takasi, mutta Vincentiltä hävis korvat ihan kokonaan. Sielä se pitkin mettää juoksi Hupin perässä ja minä karjuin sen nimeä senku ääntä suustani sain. Mua hävetti aivan mahottomasti, etten saanu omaa koiraani palamaan  luo! Yleensähän Vincent tulee, kun sitä kutsuu, mutta tämmösisä tilanteisa hävittää korvansa ihan täysin. Siinä sitte sain jotenkuten muut koirat hihnoihin ja lähin tuon kutaleen perään. Lopultahan se poika sieltä luokse tuli, ku oli toisen ressukan ajanu hus pois. Hupi oli menny kotiinsa, ku oli meitä vastasa jälleen. Tällä kertaa hihnoissa olivat sitte suht rauhasa. Taas kerran oli kilttiä porukkaa ihan kotiin asti ja sisälläkään eivät uskaltaneet juuri muuta ku alkaa nukkumaan. Sen verran hermot oli mulla edelleen pinnasa.

Jossain vaiheesa otin laumasta kuvia. Ihan mukavia niistä tuli. 

Almani mun <3

Mun Ellu <3

Alma ja Ellu <3 <3
Mun Luna <3

Mun Vincent <3

Justiina ja Luna, tytär ja äiti kuin samasta puusta.
Ja niiiin ovat samanlaisia myös tavoiltaan.
Ja tässä sama pari.

Miian Justiina <3

Miian Riia <3

Mulla nappuloita on, lallallaa!
Nytpä tässä sitte vaan ootellaan Jyväskylän näyttelyä parin viikon päästä. Mukaan mulla lähtee Ellu ja tietenki Vihtori. Ollaan vuokrattu mökki Jyväskylän läheltä ja ootan kovasti, että näyttelypäivien lisäksi päästään rentoutumaan luonnon keskelle!

Ja Vincentistä. En oo pitäny kiirettä päätöksellä, jääkö Vincent kotiin vai etsinkö uuden kodin. Jos kuitenki sinua kiinnostaa tuo ihana poika, laita sähköpostia.

24. lokakuuta 2016

Kallis kauppareissu, grrrr

Olipa niin mahottoman kiva, ku sain Adan tänään hoitoon pariksi päiväksi. Tuo tyttö on aivan älyttömän ihana. On vilkas ja touhukas ja kun sitä trimmasin pöydällä, seiso ihan rauhasa ja anto tehä ihan mitä vaan. Kynsien leikkauski onnistu tuosta vaan. Lenkillä meni  muitten mukana kuin ois aina mettäsä laukkaillu. Iltasella yritti sitte saaha Vincentiä leikkiin, mutta ei se enää lenkin jälkeen jaksanu yhtään mittään. Tai niin minä luulin: Lähin käväseen kaupasa ostamaan koirille lihaa. Jätin kaikki koirat alakertaan, ku Almakaan ei enää eilen illalla häntää kääntäny ja anto tänään Vincentille muutamaan kertaan semmoset lähöt, että tuo poika makas maassa ihan kunnolla alistuneena. No, 13 minnuuttia meni kauppareissulla ja ku tulin sisälle, kattoin ovelta, että onpa kummannäkönen koira eesä. Eikä helevettiläinen, siinähän oliki kaks koiraa perseet vastakkain! Vincent ja Alma siinä nalakisa seisoskelivat!


Huusin suoraan huutoa "eiiiiiih!", mutta eihän siinä mittää muuta voinu, ku ootella, että irtoavat toisistaan. Olin niiiiiin raivossani itelleni, Almalle ja Vincentille, koko urossukupuolelle ja vaikka mille! Äiti ja poika siinä olivat touhunneet, grrr! Mietin, että mitäkäs täsä nyt sitte tekis.  Muistelin, että tämmöseen tapaukseen on apua eläinlääkärillä. Soitin Oulun Eläinklinikalle, ku se vielä auki oli, ja sieltä sitte sanovat, että parin päivän päästä vois katumuspiikin Almalle laittaa. Ja tilasin sitte ajan keskiviikolle. Kalliiksi tuli siis koirien lihahakureissu! 150 euroa kuulemma maksaa piikit, joita pitää laittaa kaks. Toivon siis mahottoman isoja piikkejä Almalle, että tietäs, mitä on tullu tehtyä! Vilma sanoki, että "Alma, helppo suttura" ja oli siinä niiin oikiasa. Sen verran se on ittiään täsä viikon päivät tyrkyttäny kaikelle liikkuvalle. Ja olihan se Vilma huolissaan, että Ada on saanu traumoja, ku on noin pienenä nähny moisen tapahtuman :) Eipä tuo Ada mittään huomannu. Leikki itekseen ja juoksenteli vaan noitten kahen hyväkkään ympärillä. Hyvä ku ei menny yrittämään Vincentiä leikkimään. :)

Että tämä nyt sitte vahvisti sen, että tämä sekalauma ei tosiaankaan oo mua varten. Tämmöset oppirahat saa nyt riittää. Vincentille etsitään uutta kotia, mutta ajan kanssa, että varmasti tulee justiinsa se oikea koti vastaan, jonne Vincentin on tarkoituski mennä elämään eläkepäiviinsä saakka.

No, nyt koko episodi jo naurattaa. Asialle kun ei mittään ennää voi.  Tuosa se Alma mua nyt yrittää niin viattoman näkösenä tuijotella. En vaan taho uskoa, että se niin viaton kaikkeen tähän on :)

Tässä kuva Almasta :)


23. lokakuuta 2016

Hullujenhuoneelta Seinäjoelle huokasemaan

On ollu semmosta hullujenhuonetunnelmaa täsä kohta viikon verran, että meinaa jälleen huumori olla  hävöksisä. Almalla alko juoksut joskus parin viikkoa sitte ja viimeset 5 päivää tuo neitonen on ollu tärpeissään. Se törröttää ulkona tai sisällä ku tatti paikallaan tyyräten persiitään ja oottelee häntä kääntyneenä jotakuta helpottamaan oloaan. Oon saanu olla silmät kummallaki puolella päätä, että on ehtiny väliin Vincentin liian kiihkeitten rakkaudenosotukset lopettamaan. Ku oon lähteny töihin, Alma ja Ellu on jääneet yläkertaan kahen portin ja yhen oven taakse. Luna on jääny Vincentin kaveriksi alas. Kun oon tullu kotiin, oon päästäny Vincentin käväsemään neitien joukkoon, mutta eihän siitä oo sitte mittään tullu ja Vincent on ollu sitte portin takana aina välillä. Lenkit oon tehny kahesa eräsä, toisesa neitit, toisesa Vincent. Ja kun torstaina tuli Vihtori ootteleen Seinäjoen näyttelyä, siinäpä sitte oli vielä yks jännitysmomentti lisää. Nuo kaks poikaa kun omasta mielestään kumpiki omisti tuon rakkaudennälkäsen Alma. Almahan on toisen äiti ja toisen mummu, mutta ei se noita poikia oo hidastanu ollenkaan. Tänään, ku Vihtori lähti omaan kotiinsa, on meno vähä rauhottunu. Ja on tuo Alman innostuski vähä laantunu, joten kuvittelen, että täsä suht pian normaaliin palataan.

Vincent luo rakkaita katseita äitiinsä. Ei kylläkään niitä, joita pitäs
vaan jotain muuta on mielessä :)
Lauantainaamuna lähettiin Vihtorin kans neljän aikaan aamusta Seinäjokia kohti. Nappastiin Miia ja Justiina kyytiin kaupungista ja kiihyteltiin taas matkaan. Tosi hyvä keli oli eikä liikennettä kovinkaan, joten nelisen tuntia pysähyksineen meni matkasa. Oli mukava ajella, ku sai vaan kaasujalkaa painella aika vapaasti. 

Junnupoikien kehää sitte piti ootella aika kauan. Harjottelin Vihtorin kans ensinnäki näyttelyisä olemista, kun sitä hiukkasen jännitti näyttelyhulina, mahoton koira- ja ihmismäärä ja kaikenmoinen mölinä. Käveskeltiin pitkin poikin näyttelyhallia ja harjoteltiin. Kehä alko ja yhteensä 7 junnu-urosta oli mukana. Kehän kiertämiset ja seisomiset meni tosi hyvin. Pöydällä sitte tuli vaikeuksia, ku Vihtori ei vaan tykkää, kun sen peräpäähän kosketaan. (Seurausta siitä Kemin näyttelyn ikävästä kokemuksesta.) Onneksi tuomari ymmärsi asian. Olikin aivan ihana se tuomari, Joakim Olsson Ruotsista. Rauhoitteli Vihtoria ja muaki ja rauhallisesti ja hellästi silitteli Vihtoria. Kehäjuoksu meni tosi hyvin ja olin niin ylypiä tuosta pojasta. Ja  Vihtorihan sai ERIn ja oli vielä junnu-urosten paras! Voi sitä onnen määrää mulla! Tuomari oli jotenki pahoillaanki jopa ja kerto, miksei voinu SA:ta antaa eli sen pöytäkäyttäytymisen vuoksi. Sano kuitenki, että Vihtori on champion-luokkaa ja kehu sen muuta kehäkäyttäytymistä. Ja arvosteluhan oli sitte niiiin upia:

"Utmärkt helhet, vackert maskulint huvud, utm. nosparti, välburna öron, utm. hals, korrekt bröstkorg, välvinklad, rör sig med utm. vägvinnande steg, vackert merle-färg."
"Erinomainen kokonaisuus, kaunis maskuliininen pää, erinomainen kuono-osa, hyvin asettuneet korvat, erinomainen kaula, oikeanlainen rintakehä, hyvin kulmautunut, liikkuu erinomaisella maatavoittavalla askeleella, kaunis merleväri."

Tässäpä muutama Miia Väänäsen ottama kuva meistä.


Hienosti seisoo Vihtori, handlerin asento
on aika vaikiannäkönen.
Ihana poika!
Vihtori <3
Piti tämä ihana tuomariki, Joakim Olsson, saada kuvaan. Näyttää kylläki
olevan kiinnostunu kuvaaajasta, joka melekein mut mustasukkaseksi sai :D
Vihtori ja kengät :)
Siinä sitä tuomarille lirkutellaan ja Vihtoria niiiiin se  hävettää :)
Ja sitte ooteltiin Justiina kehää. Tuntu ensin, että aika kuluu matelemalla, mutta kyllähän se aika äkkiä kuitenki kehä alko. Avonarttuja oli yhteensä 19 kappaletta ja ne laitettiin arvosteluun 5 kerrallaan. Justiina oli viimesessä ryhmäsä, kun sattuu tuo kennelnimi alkamaan sieltä aakkosten loppupäästä :) Aivan älyttömän hyvinhän se Justiina kehässä aina menee. Tykkää niin siitä hommasta. Just ennen kehää Miia kerto, että on opettanu Justiinalle viittomakieltä. Eli kun sormi on pystysä, pitää istua. Kun sormi on vaakasuorasa, pitää seistä. Jne. jne. No, tuomari sitte Justiinaa kehässä katsoessaan nosti sormen sen edessä pystyyn ja Justiina teki kuten oli opetettu ja istahti. No, Justiina sai ERI:n ja lopputulema oli avonarttujen viides! Aivan siis upia. Ja vois olla, että ois ollu parempiki sijoitus, mutta taas tuomarin sitä tullessa lähempää kattomaan, tais nostaa sen sormensa pystyy, ku Justiina istahti sen eteen. :)

Tässä harjotellaan istumista :D
Ja oottelemista pöydälle menoa.
Kyllä se Justiina on vaan ihana!
Ja edelleen odottamista...
Ja vihdoin pöydällä ja tuomarin silmien edessä.
Menoksi!
Hetki ennen istahtamista :)
Mahtavan mukava matka oli jälleen kerran. Kotiin kun pääsin, oli voimat aika vähissä. Onneksi oli Henri ollu noita hullunpulskeita koiria ollu hoitamasa ja sainki mennä aika nopiaa nukkumaan. Kiitos Miia mukavasta reissusta!

Nyt kotiin tullesa tuli semmonen tunne, että ehkei tämä sekalauma oo mun juttu kuitenkaan. Vaikka huoneita, kerroksia ja portteja on, joita käyttää koirien erottamiseen, uloskäynnit, lenkit ja kotielämä on sen verran haasteellista, etten tiiä, jaksanko kaiken muun päälle sitä.  Mutta, kattelen ja mietiskelen vielä.

16. lokakuuta 2016

Välillä taas sattuu, sydämeenkin

Heräsin viime yönä kolmen aikaan aivan läkähyttävään paskanhajuun. Pomppasin sängystä, keräilin märkäpaskat matolta, päästin kaikki koirat pihalle, pesin maton, päästin koirat sisään, pesin Alman takapuolen, joka oli täynnään sitä ittiään ja menin takasi nukkuun. Siinä unta ootellessani oli kaikesta huolimatta tosi onnellinen olo. Vaikka piti kesken unien herätä ajattelin, kuinka onnekas kuitenki oon. Ehin saada paskat matosta ennenku ne kuivu kiinni siihen. Ei tarvinnu lähtä hihnalenkille koirien kans, vaan pystyin vaan päästään pihalle. Suihku oli valmiina takapuolen pesuun. Ja on katto pään päällä, on lämmintä ja kaiken lisäksi ihanat koirat, vaikkaki joku paskaltahaiseva. On työpaikka ja auto, jolla sielä kulkea. On ihanat lapset, ystäviä, on ruokaa enkä tarvitte oikiastaan yhtään mitään muuta. 

Vaikka koirarintamalla nyt on vähä ikäviäki uutisia, ajattelen niistäki, että näin on vaan pitäny tapahtua ja näillä mennään. Fionalla (Violetdream Fit For A Princess), Ellun ja Loren tyttärellä, meni kinner ja joutuu leikkaukseen. Oon niiiiiin pahoillani Sannan puolesta. Ensin jäi Sanna kasvatushaaveet Fionan suhteen ja sitten vielä piti tällainen tapahtua. Ellun kinnervian pystyin käsittelemään nopeasti, kun oli omasta koirasta kyse ja sen suru oli vain itsellä, vaikka osaltaan kosketti myös Ellun kasvattien omistajia. Nyt kuitenki suru on suurempi, kun siinä on mukana myös Sanna. Hänen surunsa on myös minun suruni. Mutta. Eteenpäin mennään kaikki. Fiona tulee kuntoon ja pääsee vielä näyttelykehiä kiertämään. Ja kaikilla asoilla on tarkoituksensa. Nyt vaan mietin, mikä näitten kaikkien tarkoitus oli. Toisaalta jo tiedänki, toisaalta jään miettimään.

Ja sitten mukavampiakin uutisia. Käytin eilen poijat, Vihtorin ja Vincentin, mätsäreissä. Vincent pääsi ensimmäistä kertaa moiseen tapahtumaan. Oli aiiiiivan täpinnöissään, kun sisälle mentiin. Kaikki ois pitäny tervehtiä, kaikki koirat nuuskia ja joka paikkaan teki mieli mennä.  Vihtori otti Vincentistä mallia ja siinäpä sitte kahta poikaa yritin pittää tolokussaan. Vincent meni ensin kehään ja häntä törröllä kulki eteenpäin. Pöydällä oli kuin aina ois siinä ollu. Tämä poika saikin sitte punasen nauhan, joka lämmitti kovasti mieltä. Vihtori meni kehässä kuin vanha tekijä, välillä kuitenki katteli taakseen, kun joku tuli liian lähelle. Pöydällä väisti tuomaria eikä tykänny ollenkaan siinä olla. Sininen nauha siitä tuli ja lopulta sinisten kehässä oli kolmas ja sai vaikka ja mitä palkintoja, pytynki ja ihanan violetinvärisen ruusukkeen. Harjoittelua siis noitten kummankin kans pitää jatkaa. Vincent ei nyt kovasti kehiä taija kiertää, mutta kyllä se johonki näyttelyyn pitää viiä. Sipolan Juha otti mätsäreisä ihania kuvia pojista:

Vihtori <3
Vincentin karvat miten sattuu :)
Vincent toiselta puolen.
Meillä oli sitte perjantai-iltana aika samannäkösiä koiria talosa.  Sekasihan nuo mulla välillä menee itelläki.

Vincent, Ellu ja Vihtori
Velipuoli Vincent siskopuolensa Ellun kans.
Vincent suosikkipaikallaan.
Alma-mamma.
Luna <3
Ellu n paikka on tässä.
Alman pennuilla on kivasti jo yläkulmurit tipahelleet. Adalla vielä yks on ja kovasti tässä jännätään, putoaako itestään vai pitää lääkärin auttaa. Stella (V. Grace To Gaia) on käyny jo mätsäreissä ja oli pentujen kolmas. Ihanan pytyn oli saanu. Kuva Soile Palosaari.


Ja Lyyti (V.  Grace To Selene) ei voi ymmärtää, että tämä lelu onki lasten, ei hänen. Kuva Tuija Kotila.


Oskari (V. Grace To Aither) saa kaverinsa Caron (V. Cadillac) kans kulkea pitkin poikin tuntureita ja metsiä. On heillä kyllä aivan upiat kasvumaastot! Kuva Merja Aikio-Paavola.


Ada (V. Grace To Aurora) käy meillä aina sillon tällön laittamasa Vincentin sekasi leikkimisellään. Tästä tytöstä on tullu aikamoinen neiti. Meillä ollesaan pitää huolen, että saa kaiken huomion ja rapsutuksen. Kun tulee sohvalle rapsutuksia saamaan, ajaa kaikki toiset pois "Tää on mun" -asenteella. 


Sallista (V. Grace To Athene) sain kuvan pari viikkoa sitte. Säkänsä oli mitattu ja oli kokonaista 28,5 cm. On se kyllä niiiin sulonen pikkutirriäinen. Kuva Erika Takkinen.