11. syyskuuta 2016

Pääntyhjennystä Lapin turneella pentutapaamisen jälkeen

Onpas aika hurahtanu ihan silimisä ja on jääny kirjottamiset vähille. Kun on ollu rauhallisempaa, ei oo ollu oikein kirjottamista. Ja kun on sitte tapahtunu vaikka ja mitä, ei oo ollu aikaa. Mutta tässä viime päivien tapahtumia. Pitkä tullee tästä tekstistä ja pyydän etukäteen sitä anteeksi :)

Minähän oon jo monta monituista vuotta haaveillu Lapissa käynnistä. Aina on muka aika, rahat tai joku muu tekosyy sen estäneet. Nyt sitte sain pari viikkoa sitte Marjalta Ivalosta puhelun, jonka vuoksi unohin kaikki tekosyyt ja aloin vaan suunitella päivämäärää, millon sinne lähtisin ajeleen. Arja-serkku kun on vuorotteluvapaalla töistään, pyysin hänet ookaileen mukaan. Ja ku lomaki järjesty tuosta vaan, eikus sitte matkapäivä eli maanantai 5.9. lyötiin lukkoon. 

Marjalla on siis ollu kaks kasvattiani, Vincent (V. Earl Of Souls) ja Pekko (V. Hymn To Helios). Nyt Marjan elämäntilanne muuttuu ja että hän pystyy elämäntehtäväänsä seuraamaan, koirille piti löytää uusi koti. Päätimme yhdessä, että Vincent ja Pekko tulee sitte synnyinkotiinsa takasi ja heitä lähdimme Arjan kans sitten hakemaan. 

Pari hidastetta matkalle aiheutti omat ja hoitoon sunnuntaina tulevat Siru ja Valto, jotka olin aivan täysin unohtanu. Ja kun Siru oli juoksussa, sitä ei voinu ottaa mukaan, ku perillä odotti neljä kappaletta nartuista yli-innostuvaa urosta. Lopulta päätin sirotella koiria kahteen eri paikkaan ja hoitokoditki tämän ajatuksen ihanasti vastaan ottivat. Alma meni Adan kaveriksi Vilman ja Tomin luo ja Siru ja Luna Ipun kaveriksi Piitun luo. Oli niin helppoa jättää nuo neitit, kun tiesi, että sitä parrainta hoitoa saavat. (Ja aivan upiasti oli kummassaki paikasa menny. Ippu ja Siru juoksuhöyryissään olivat toistensa parraita kavereita, Luna sai henkilökohtasta rapsutusta ja rakkautta, Alma oli Adan luona kuin kotonaan. Kiiiiitokset sydämeni pohjasta Vilma, Tomi ja Piitu!) Mukaan matkalle lähtivät siis vain Ellu ja Valto. 

Tytöt matkatavaroittensa kans. Näistä siis vain Ellu pääsi
mukaan. Tai no, ehkä ois jääny iteki pois, jos ois tienny,
mihin pyöritykseen joutuu perillä Ivalosa.

Maanantaiaamuna startattiin suunnitellusti just ja tasan klo 9.00 Kellon Teboilin pihalta kohti pohjosta. Aurinko paisto ja liikennettäkään ei vielä ollu kovin, joten hurrautettiin Kemiin alta aikayksikön. Oltiin aamulla juotu noin sata litraa kahvea ja jo Kuivaniemellä alko kupla kasvamaan otsaan ja eka pysähys piti tehä siis alle tunnin matkan jälkeen.

Vessat olivat tällä matkalla aika suuresa roolisa, ku niihin ihan pakostaki joutu tutustumaan usein tasasin väliajoin. (Mullahan on ulkomaanreissulla ollu aina tapana tutustua paikallisiin vessoihin. Oon saanu istahtaa kamaluuksien kakkapottien ja unelmien pyttyjen päälle. Kauhein muisto, jota en ikinä kuuna unoha, on Maltalta. Pieni kalastajakylä, yksi ainut paikka (lue:vessa) auki aamusella joskus kaheksan, yheksän aikaan ja pakko mennä käväseen, vaikka pytty oli täynnä sitä ittiään, noin satamiljoonaa kärpästä pyöri ympärilläja haju oli sanoinkuvaamattoman kauhia! No, keuhkot täyteen ilmaa, hengenpidätys ja eikus istumaan. Voin vieläki muistaa, kuinka oli pakko kuitenki henkästä eikä oikein tienny, vedänkö henkeä suun vaiko nenän kautta...) 

Kemistä hurruutettiin aivan sikanopiaa kohti Rovaniemiä ja napapiirin matka-muistomyymälöitä. (No, vessahan se oli jo usiamman kymmenen kilometriä ollu mielesä...) Paikkana ihan mukava. Paljo jaappanilaisia kiertelemäsä, mutta niiin rauhallista kuitenki jo. Koiratki pääsi pitempään jalottelemaan. Ellu oli ihan innossaan, Valto oli vähä hukasa eikä osannu ees pissata.

Tämmönen oli siis napapiiri ja tämmösiä
seuralaisia mulla oli mukana matkalla
kohti Ivaloa.
Seuraava pysähys oli Käyrämön keidas, josa syötiin. Vessa oli siisti ja sielä oli  jopa kokovartalopeili! Sodankyläsä kävästiin ostamasa jottain pientä purtavaa ja Marjalle tuliaisia. Yläpostojoella pysähyttiin käyttään koirat pissalla suon reunalla P-paikalla ja seurailtiin samalla miestä suolla, joka otti kuvia oikiastaan ei mistään. Vielä pari lyhyttä koiranpissatuspysähystä tehtiin P-paikoille ja lopulta oltiinki perillä määräpaikassa Marjan aivan upiasa ja ihanasa paratiisisa. Vincent, Pekko ja Rollo ottivat meijät vieraat vastaan ilolla. Ellu ei tuosta vastaanotosta perustanu, hampaat olivat kaikille poijille herkästi esillä :)

Marjan talo on vaaran rinteellä (harmi, kun en muista enää vaaran nimeä!) ja rantasauna pienen lammen reunalla. Upeita maisemia oli joka puolella, ihan vaan minne päänsä käänsi. Ei auton ääniä, vain luonnon rauhaa! Ensimmäiseksi päästiinki heti rantasaunaan istumaan, jonka ikkunasta avautui aivan huikea maisema. Voih, että me nautittiiin!!

<3

Rantasauna <3
Kaikkea tuota kauneutta ei mun kameralla saa näkymään,
mutta ehkä voitte kuvitella tämän luonnosa.
Tuo rauha saa sielun ja mielen laulamaan.
Eikös vaan oiski ihana joka aamu avata silmänsä ja nähdä
tällanen maisema edessään!! <3
Marja laittaa sheltit ruotuun :)
Ja hyvin onnistui. Vincent, Pekko, Valto ja Ellu.
Aamulla lähettiin sitte laskeutumaan alaspäin mukana neljä koiraa. Ellun ja Valton lisäksi häkkiin nostettiin myös Vincent ja Pekko. Ellu pääsi ylhäiseen yksinäisyyteen takapenkin häkkiin, kun ne hampaat tahtoivat tulla edelleenki niin helposti esille poikien ees kattoessa sitä. Hurruutettiin vaaraa alaspäin ja jännättiin, mitä pojat sannoo, mutta mittään ääntä ei häkistä takaa kuulunu. No, hyvä niin. Tullessahan me Arjan kans  puhuttiin, kuinka heleppoa on tulla pohjosesta etelään päin, auto vaan vapaalla ja antaa mennä. No, ihan niin heleppoa ja bensaasäästäväähän se matka ei ollu...

Eka pysähys oli sitte Marjan suosittelemalla Kaunispäällä. Maisemathan oli ihan upeita jälleen kerran. Kuulemma nähtiin Venäjälle saakka, mutta ku yritettiin Arjan kans miettiä, missä Suomi loppuu ja Venäjä alkaa, oltiin vähä niinku "öööö". Ei näkyny sielä kylttiä, josa ois lukenu Venäjä, vaikka sitä kuinka yritettiin ettiä. Kiivettiin torniinki, että ois nähty enemmän, mutta ei. No, minähän meinasin kuolla siihen n. 5 metriä korkiaan pömpeliin, ku oli niin korkea-paikankammosella paha paikka. Hyvä ku en tullu perse eellä konttaamalla sieltä pois. Arja oli urhea ja uskalsi jopa kävellä tuola ylläällä! Kahvilasaki käytiin ja ryyppästiin sitte vessareissun jälkeen erittäinki vähä tulevaa matkaa ajatellen kaffet.

Että tämmöstä sieltä näky, ihan maan tasaltaki!
Käsittääkseni se Venäjä ois jossain tuola. Tai sitte kuva on jostain muualta...
Tuohon eka tasanteelle kävelin todella reippaasti. Seuraavat askeleet
oliki sitte kaikkia muuta ku reippaat. Kävin kuitenki ihan ylhäällä,
mutta takasi tulin  sydän hakaten ja jalat täristen.
Nyt jo hymmyilyttää eikä jalatkaan enää tärise.
Ja eihän se sitte auttanu ku pysähtyä Tankavaaran Kultakylään, ku se Kaunispäällä nautittu kaffe ilmotti poistulostaan. (Tankavaaran vessa löytyy muuten siitä ravintolan perältä puhelimen ja käkikellon välistä.) Tankavaaralla pääsivät myös koirat juoksentelmaan, hihnoissa kylläki. Pekko oli aivan ihmeissään, mitä sen kaulaan oikein laitettiin ja minkä ihmeen päässä se sitte oli. Ei oikein tykänny kävellä, seistä eikä mittään. Pyöriskeli kyllä todella taidokkaasti hihnan päässä. Kun sitä vaan houkuteltiin muitten kans kävelemään, lopulta saatiin se mukaan. Hihnan päässä pyörivä Pekko oli aika hupanen näky, mutta kyllä niitä oikeitaki askelia alko pikkuhiljaa löytyä. Tankavaaralla ei juuri muita ihmisiä ollu, joten saatiin katella rauhasa paikkoja eivätkä koiratkaan joutuneet kiusaukseen haukkua muita.

Yksinäinen junanvaunu etsii veturiaan :(
Katohan, mediatalo :)
Hippuja, kultahippuja!
Yksinäinen veturi :( Miksei tätä ja vaunua oo viety edes lähemmäs toisiaan!
Kaija ja kaverit :)
Ja sitte lähettiinki kovaa vauhtia kohti seuraava pysähyspaikkaa, Sodankylään tapaamaan Oskaria ja Caroa. Kerran pysähettiin syömään bannaanit Yläpostojokia ihaillen:


Oskari ja Caro ottivat meijät ilosesti vastaan. Pekko säikähti moista vastaanottoa ja meni auton alle piiloon ja haukku sieltä ressu aivan kauhuissaan. Sain sen pois ja jätin häkkiin rauhottumaan ja päästin muut koirat tutustumaan noihin toisiin violetdreamilaisiin. Oskari on siis Alman ja Remu pentu, synt. 28.4. (V. Grace To Aither) ja Caro Lunan ja Valon poika, synt. 31.10.2012 (V. Cadillac). Kun päästettiin lopulta kaikki pihalle uudestaan, Pekkoki jo tuli mukaan ja rentoutui täysin. Menoa riitti noilla kaikilla kuudella. Ellu kierteli yksikseen pihaa ja anto muitten hoidella ylimääräset riehumiset. Kiitokset Merja ja Jape, olipa aivan ihana käydä ja nähä nuo pojat! Aivan upea elämä on näillä pojilla Sodankylässä!

Caro <3
Osku-Oskari <3
Poijaat tutustellee. Oskaria vähä jännittää :)
Pojat lekaa. Ellu ei heistä välitä. Misä lie taas.
Jalkapallojoukkue Violetdream.
Valto miettii, kenelle potkasis vai tekiskö suoraan maalin.
Elluki löyty!
Ja pieniherra koipeliini Oskari :)
Ja sitte tuliki kiire lähtä Leviä kohti kirjautumaan sisälle vuokrahuoneistoon. Unohin käydä katastaan vessan Merjalla ja Japella ja mulla alko jo kupla ottasa vaivaamaan. Äkkiä Levillä kauppareissu, hakemaan avain asuntoon, koirat sisälle ja vessaaan!! Loput tavarat vielä kannettiin sisälle, syötiin pitsat ja kävästiin saunasa ja alettiin vaan olemaan. Pari kertaa käytettiin koirat lenkillä ja alettiin nukkumaan. Illalla mietiskeltiin, minne seuraavaksi suuntaamme. Oli puhetta Kilpisjärvestä, Kemijärvestä ja vaikka mistä, mutta lopullisia päätöksiä ei tehty. Levi oli muuten mun mielestä ihan tylsä paikka. Liikaa väkeä, liikaa kaikkea. Levi ittesään, siis tunturi, oli ihan kunnioitettavan komia.

Ja aamulla aamutoimet ja matkaan. Päätettiin sitte, että lähetään kohti Yllästä ja sinnehän mentiinki sitte. Sinne ajellesa taas tuhannennen kerran ihmeteltiin, mihin ne komiat vaarat/tunturit aina katoaa. Ykskaks semmonen tulee näkyviin ja kilometrin päässä sitä ei näy missään. Lopputulemaksi päätettiin, että joku possauttaa aina ykskaks jonku tunturin tai vaaran täyteen ilmaa, siis että se näkyy toooodella komiasti ja näyttää komialta, ja sitte päästää ilmat pois ja se häviää näköpiiristä. Ihan meijän kiusaksi sitä tekevät, että meillä mielenkiinto säilys ettiä niitä maisemasta. No, Ylläs oli poikkeus, sen verran korkea ja komia se on. Pisti ihan hiljaseksi sen upeuden edessä. Yllästä kierrettiin ja katseltiin maisemareitiltä ja kävästiin pikasesti Äkäslompolossa Jounin kaupasa syömäsä.

Ylläkselle mennesä sumu peitti lakea.
Lopulta ilma kirkastui ja nähtiin se kokonaan.
Mää vaan istun.
Näistä maisemista vaan ei osaa muuta sanoa. Kuva kertoo kaiken,
vaikka luonnosa tietenki kaikki on vieläkin kauniimpaa.
Ylläkseltä lähettii sitte kohti Kolaria. Matkalla bongailtiin hyviä koiranpissatuspaikkoja, mutta mun vauhti oli turhan kova, kun aina ajettiin hyvien mahollisuuksien ohi. Siinä ajellesa alettiin ihmettelemään, misä ne porot oikein on, joista kaikki varottellee. Sanoin Arjalle, että ottas kameran valmiiksi, jos vaikka tällä tiellä sattus joku etteen. Ja sattuhan niitä! Arja senku räpsi kuvia ja aika hyvin räpsiki.





Kolarissa kävästiin katsomassa kylää ja täytyy sanoa, että oli todella masentava nähä kaikki ne suljetut liiketilat ruohikkoineen. Ihmisiä ei näkyny ja tuntu, että koko kylä oli kuollu. Sieltä piti nopeasti päästä pois vesssakäynnin jälkeen. Kun oli ajeltu joku kymmenen kilometriä Pelloa kohti, alko molemmille tulla paluuahistus päälle. Mietittiin jo, pitäskö kääntyä ja lähtä sinne Kilpisjärvelle vielä. Minä kuitenki jo olin ajatuksissani hoitelemasa tuota 7 sheltin laumaa kotona ja kattoin paremmaksi, että 4 päivää on hyvä aika saada lauma toimimaan ennen töihin menoa. Ja jatkettiin eteenpäin. Napapiirillä pysähyttiin jälleen kerran niin pikasesti, että vessa jäi katastamatta. Jatkettiin sitte Aavasaksalle. Halusin ehottomasti nähä, mistä olin jääny paitsi, ku en nuorena koskaan päässy sinne juhannusta viettämään. No, en ehkä sillon ois noista maisemista osannu kunnolla nauttia, joten parempi ku näin ne nyt.

Vincenti veteli pitkin poikin Aavasaksan lakea eikä kyllä
maisemista välittäny tuon taivaallista.

Arja taas uskaltautu näköalatorniin. Yritti muaki sinne saaha.
Arvatkaa vaan, meninkö! Ois kyllä maisemat ollu sydämentykytysten
arvosia!

Valto ja Pekko samalla lätäköllä <3
Ellu taas omilla teillään :)
Aavasaksan jälkeen vielä Kukkolankosken upia koski...





Ruokaa Torniossa...

Arja ahmii!
Kotiin tullesa tuli pienonen kaipuu takasi tielle, mutta oli kuitenki ihan mukava päästä omaan sänkyyn - ja varsinki omaan vessaan :) 1200 kilometriä tuli ajeltua, aika tasan. Itellä oli tavotteena 1500 km ja hiukkasen pettyny olin, ku se ei täyttyny... Ois pitäny sielä Kilpisjärvellä vielä kävästä :) Vauhillahan me mentiin paikasta paikkaan. Sen opin, tai sanosinko nyt vihdoin itelleni myönsin, että tykkään olla matkalla, ajaa eteenpäin. Pysähyksiä pitää tehä, mutta nopiasti ja äkkiä. Arja ei tahtonu mun peräsä pysyä, ku kippasin kahvit kitusiin ja hoputtelin häntäki "äkkiä, nopiasti, etteenpäin". Olin muuten aivan ylionnellinen,  miten rauhallisina koirat matkasa mukana olivat. Olivat tyytyväisiä kotonaki, mutta kyllä nuo voi mukaan ottaa uudelleenki.  
Marjalle suuret, sydämestä tulevat kiitokset Vincentistä ja Pekosta <3 On ne niin ihania poikia. Tasapainosia, hyväkuntoisia ja aivan upeita luonteiltaan. Ovat saaneet Marjan hoidosa aivan ihanan alkuelämän. Pekolle etsin hyvän loppuelämän kodin ja Vincent jää meidän tyttöjen ja minun ilokseni Käpylänperälle.

Aivan upia reissu ja uutta täsä jo suunnittelen! Mulla oli matkaseuraki aivan huippua A-luokkaa! Arjalle isot kiitokset ookaamisesta ja siitä, ettet mun kans hermojas menettäny, ku hoputin matkaan pysähyksillä :)

Nyt sitte ollaan 7 koiran kans kotosalla opiskeltu yhessä oloa. Ja hyvin on menny! Eka päivinä Alma otti tuon juoksusen Sirun suojeluunsa eikä päästäny Vincentiä kiusaamaan sitä. Parisa päiväsä kuitenki Alman rakkaus laantu, mutta Vincentin kasvo. Vincent seuras vielä eilen Sirua joka paikkaan, haisteli takapuoltaan ja Siru vaan näytteli kauniita hampaitaan eli ei lämmenny Vincentin lemmenviesteille. Tänään on kaikki ihan rauhallisia ja Siruki on saanu olla rauhasa. 

Siru
Vincentin katse :)
Pekko leikkii.
Arjalla on sipsejä :D
Vincent on komia poika!
Vincent
Nestori ja Vihtori käväs lauantaiaamuna katastamassa meijän uuden lauman.
Vincent ei Nestorista tykänny ollenkaan. Pelkäs varmaan, että hurmaa
Sirun siltä. Tässä Vincent seuraa silmä kovana, ettei vaan kilpalija
pääse liian lähelle naistaan.
Ihana Nessukka <3

G- ja H-pentujen tapaaminen lauantaina 3.9.2016

Ennen reissua meillä oli lauantaina pentutapaaminen. Mukana olivat G-pennuista Ada, Stella, Salli ja Lyyti, H-pennuista Kerttu. Mukavaa oli ja vauhtia piisas. Kuvia pentutapaamisesta löytyy täältä.


Ei kommentteja: