1. kesäkuuta 2016

Pennut ravintolassa

Huomasin töitten jälkeen noita pienokaisia syöttäessäni, että pittää vissiin keksiä joku uus tapa tarjoilla ruoka. Nuo pienokaiset (no, pienokaiset ja pienokaiset, mahoista päätellen pienet possut) on siis tähän saakka syöneet niin, että viis on syöny yhestä ruokakupista ja kaks isolta lautaselta. Kun sitte niitten ruokailua seurasin, näytti olevan "hiukkasen" tappelunpoikasta viiden syöjän joukossa ja oli pakko keksiä uus tapa ruoantarjoiluun. Minäpä sitte tarjoilin ilta-aterian heille omista kupeista. Hienosti, kuin ravintolasa, kannoin seittemän kupillista maittavaa ruokaa tarjottimella olohuoneeseen, laskin yksitellen kupit lattialle ja samalla huhuilin asiakkaita syömään "pieni, pieni, pieni" -kutsulla. Ja vauhilla jokainen noista nelijalkasesta ravintola-asiakkaasta kupille juoksi ja alotti kuppi/asiakas kerrallaan syönnin. No, täytyy sanoa, että yhen asiakkaan, Sylvin, peräsä piti välillä juosta ja siirtää se kupilleen. Leikkiminen tuntu olevan sillä enemmän mielessä. Mutta lopulta kuitenki kaikki seittemän mussuttivat ruokaansa kovalla innolla. Jopa Kerttu tällä kertaa sai kunnolla ruokaa, kun ei Hannu rohminu kaikkea. 

Ihan mahoton mussutus vaan kuuluu <3
Todistettavasti myös Sylvi on ruoka-aikaan ruuan ääresä.
Hannulle menis vaikka kaks kupillista. Kävi nuolasemasa toistenki
kuppeja.
Kerttu tyhjensi koko kupillisen!
Isot neitit seuras todella tarkkoina ja varmaanki aika pettyneinä, miten ruoka hävis kupeista. Impi yritti koko ajan varastaa ja lähtä mukaan joukkoon. Ku näytti siltä, ettei noihin pieniin possuhin enää mitään mahu, annoin näille neiteille luvan mennä pesemään kupit. Pesin ne kuitenki varmuuden vuoksi ihan tiskialtaasa, vaikka kyllä ne todella kirkkailta näyttivät neitien nuolemisten jäliltä.

Ja siinä se Sylvi kyttää seisoo ihan vääräsä paikasa. Ei menny kauan,
ku joutu kupin etteen. Eikä pistäny kyllä ollenkaan pahakseen, ku hoksas, miksi :)
Ja sitte näissä kuvissa näkyy, miten vaikuttaa 1 viikon ja 1 päivän ero eliniässä. Nuoremmat Kerttu ja Hannu pisti ruokalevolle heti, mutta isommat viis saivat ruuasta vaan virtaa lissää.

Hannu ja Kerttu vetää sikeitä :) Hyvä ku ehtivät tuohon makaamaan
ku jo unesa olivat.
Näillä hyväkkäillä täys touhu päällä ruuan jälkeen!
Meno vaan kiihtyy!

Ei kommentteja: